Vielä en ole kaikkea julkaissut, mutta en edes jaksa, joten ei sen väliä sitten. Tämä blogi kuitenkin tarvitsee jotain mystistä just nyt, esim. elämää, joten teen sitten suosikkiyksilöpostauksen. Rottien tarkkaa määrää en voi sanoa, mutta blogissa on reilu 300 yksilöä - enkä suinkaan ole blogittanut jokaista! Melko suuri osuus ei pääse nettiin vielä vähään aikaan, eikä kyse ole vain parista kolmesta rotasta, vaan kymmenistä.
 |
| Lina ja Cavillari. Pariskunta. |
Onneksi omat suosikit ovat vain niitä jotka eivät lähde kotoa minnekään. Mitä nyt tagipilvestä kyyläsin niin suosikeiksi on merkattu 54 yksilöä, mikä on aikalailla paljon. Rimanalituksia on vain 18, eli tuossa huonojen ja parhaiden välissä on kaikkea neutraalia, hyvää ja huonoa, muttei mitään överiksi tai ylitse muiden menevää. Lemppareihini kuuluu myös peukkureita, joita muut ihmiset eivät ehkä tykkää katsoa (yleisin syy: 'verisyys'), joten jätän parit linkkaamatta. Ne löytyvät kuitenkin tageilla ihan hyvin (jokaisen nimi löytyy tagipilvestä).
Heti ensiksi tuli mieleeni Rosmo. Se on vanha, aika kökkö, tökeröhkösti tehty, mutta sillä on tunnearvoa ja siinä on fiilistä. Se fiilis ei häivy minnekään vaikka aika lentäisi. Lentääkin. Eikä tähän vaikuta se fakta, että Rosmokin olisi kivempi jos sen silmät olisivat mustat. On ihan kiva omistaa vanha peukkuri, joka edustaa yhtä ah-niin-tylsistä lempiväreistäni rotilla: valkokirjava agouti... Kuitenkin yksi tosi iso syy laittaa Rosmo tälle listalle on se, kun sillä on luonnetta. Lisäksi sen nimi on aika lysti, jos itse sanon.
Quadrophenia. Tosin se toimii itsenäisenä rottana ihan hyvin, muttei siinä miksikä sen olen tehnyt: muotokuvaksi lempibändini musiikkivideossa olleelle aika karkeasti piiretylle jyrsijälle. En edes ole varma miksikä se on tarkoitettu, mutta tulkkasin sen tietysti rotaksi. Kaiken lisäksi se on dumbo. Massamölliäisen väri ei mennyt putkeen, siitä tuli liian vihreä, saippuamainen, vaikka animaatiossa örkki oli paljon sinisempi. Kuitenkin silkkimassainen Q on tehnyt selväksi olevansa kuvauksellinen ja luonteikas otus (tosin tämä osaa kuvissa vetää aina joko vihreäksi tai sinertäväksi...). Niskassaan sillä on Die Ärzten logolla varustettu nahkaliivi. (Tuosta nimestä - minä yhdistän sen vain ja ainoastaan Die Ärzteen, vaikka muitakin merkityksiä on.)
Vilho. Yksi suhteellisen tuore tapaus, mutta selkeästi sellainen, josta itse tykkään. Vilhosta tekee nastan se kun se keksi itse oman nimensä ennen valmistumistaan. Lisäksi tykkään siitä kun se on pink eyed white taikka albiino, mene ja tiedä kun ei voi massarotalle tehdä geenitestiä asian varmistamiseksi. Lemmikkilaatuinen elukka, jonka haluan tunkea mukaan kuvausjuttuihini.
Aberratio Delicti eli Abe. Tämä on yhtä vanha kuin Rosmo, mutta paljon isompi; oli isoin peukkuri omana aikanaan. Aben tunnearvo rakentuu sen luonteen perusteella - sillä on elämä, persoona ja se on hahmo. Hahmot ovat kivoja, mutta mahdottomia selittää ihmisille jotka eivät sellaisia harrasta. Yksi syy tykätä Abesta on se miten samanlainen se on Murkun kanssa, osin siksi koska alunalkaen juuri Murkku inspiroi minua tekemään tämän kiharapalleronkin.
Aben laumasta löytyy toinenkin, joka kuuluu parhaisiin: Cherry. Tai oikeastaan Cherry II eli se uudempi versio. Itse tyyppi ei niin kummoinen ole, mutta hyvä massaversio vaikuttaa asiaan paljon. Vanha versio ei tuntunut rotalta enää ollenkaan ja oli siksi hylkäyksen alla, joten uudelle oli tarve. Hahmojutut vaikuttavat Cherrynkin taustalla, eikä vähiten siksi miten isoja eroja tässä ja sen verrokissa on.
Didelpho, sukupuuttoon kuolleen eläinlajin mukaan nimetty vähän kissamainen otus, jolla on surkea ilme ja luonnetta. Joku tästä vaan tekee niin kivan. Sen kaveri/heila Makukakku ei ole ihan yhtä hauska, mutta eihän sitäkään voi jättää mainitsematta.
Ihme kyllä, listaan kuuluu myös Neulatyyny, yksi rotta ajalta ennen peukkureita ja silkkimassakokemustani. Tein tätä aika hartaasti mustasta Cernitistä, koska mitään oikeaa rotantekotekniikkaa en ollut keksinyt, enkä muutenkaan tajunnut muotoilusta kunnolla mitään. Ja koska minä ja tarinapääni, päätin että Neulis on 'entinen koerotta' jota joku nuija on käyttänyt kotilabrassa ja täten tehnyt elukalle vähän tuhoja. Sen näköinen se kyllä onkin, mutta harmi vaan ettei noin mustaa ihoa vissiin esiinny rotilla. Neulatyynyssä on niin paljon tunnetta mukana, ja sitä on maalattukin, että ihan vain siksi se on tässä listassa. Laadultaan se on hyvin heikko, ja tyyli ei ole juurikaan sitä mitä peukkureissa pääsääntöisesti nähdään.
Toinen Cernitistä tehty rotta on Pulla. Tämä on listassa ihan vain siksi, koska se on suhteellisen onnistunut otus silloin hyvin rutiinittomasti tehdyksi. Lisäksi se on tietenkin oranssi ja kokonaan akryyleillä maalattu.
 |
| Jos joku ihmettelee noita räpäleitä sen jalkojen takana, niin kyse on epäonnistuneesta karvatekstuurista. |
Lempparilistan ainoa paintteri on Wiry. Se on ainoa, joka on jotensakin järkevän näköinen, esimerkiksi ilme on söpö ja kärsiväinen ja sillä on selkeä luonne (no niin on the Merimakkarallakin). Yksi parhaista asioista Wiryssä on... Ei viskoositukka, vaan se miten sen raajat on muotoiltu; nuket voivat pidellä tätä sylissä, ja Wiry voi kiipeillä heissä. Se on sisältynyt yhteen modelliversumitarinaankin, kuvineen päivineen.
 |
| Hevipapu. |
Pahikset ovat kiehtovia, joten laitetaan tähän myös Professori Harrow. Se meinaa muuntua jo hahmoksi, mutta eiköhän sen pystykävelijäkollega Professori Orobanche pidä pientä välimatkaa suosiossa; en tarvitse miljoonaa pahistiedemiestä jokaiseen maailmaani, olkoonkin kiintoisa hahmotyyppi (koska esim. eläinkokeita tekevät tiedemiehet eivät todennäköisesti ole kovinkaan... no, empatiakykyisiä). Mutta Rottahuoneen kaikkeudessa Harrow on nimekäs pirulainen, jonka käsittelyyn ei kukaan halua.
Toinen kestopahikseni on Punarauta, oman Herd of Madness -laumansa alfauros jolla ei näytä liikkuvan päässä minkään vertaa empatiakykyä. Peukkuri on ruma kuin mikä, koska on vanha, mutta Punis on pysynyt mielessä kamalan luonteensa ja itseasiassa melko uniikin ulkonäkönsä kanssa. En ole kertaakaan nähnyt muiden tekeminä tummanruskeita nakurottia, jotka ovat täynnä patteja ja joilla on rautatangon/langan pätkiä ympäri ruumistaan.
Appelsiinikarkki on yksi peukkureiden ns. kultakauden tekele. Se oli aikanaan yksi parhaistani, mutta valitettavasti aika on juossut sen ohi ja nykyisin Appelsiinikarkin kauheat anatomiavirheet pitävät sen poissa kuvistani. Sääli. No, pitäisi tehdä tästäkin se uusintaversio... Niin ja yksi muu syy nostaa Appe jalustalle on se, kun se on parisuhteessa Quadrophenian kanssa; se saa näkyä, koska ei sateenkaariporukassa ole mitään väärää. (Itse en noihin porukoihin kuulu, mutta pentele, kyllä ihmisillä - ja rotilla - pitää olla oikeuksia.)
Houre. Tutoriaalikauraleipäni. Ja oikeasti tämä on anatomisesti aika looginen, hyvin lähellä ideaalia. Jos siis mitään ideaalia edes on olemassa, tuntuu nimittäin siltä, että kun täydellisyyttä ei voi löytää elävästä eläimestä, ei sitä voi löytää myöskään käsin tehdystä sellaisesta.
Tarinasyistä; Marble Man. Marble ei ole kummoinen askare, mutta - ylläri - silläkin on luonne ja tarinaa. Se on Aben hyvä ystävä ja myös alainen, koska työpaikka on sama. Marble Man on tehty Paulinda -nimisestä massasta, joka on yksi pala peukalorottahistoriikkia. Muistan massan tästä otuksesta harvinaisen hyvin.
Ihan ehdottomasti sisällän tähän listaan myös Syöverin, joka on yksi unirotistani. On aika helpottavaa tajuta että minulla tosiaan on konkreettisessa muodossa rescuerotta, jota ei ole koskaan ollut olemassa muualla kuin pääkopassani. Sen häkkikaverina oli Syyllisyys, joka myös kuuluisi tähän listaan, mutta sen muotoilu meni aikalailla mönkään vain pelkkien silmien takia...
Ylläolevan kanssa samaa sarjaa on Noksan, debytoivat nimittäin samassa unessa. Noksan oli sellainen rotta, jonka halusin ehdottomasti tehdä peukkuriksi, että se olisi. Unessa se oli poikanen, mutta ihan ajattomuuden ja muotoilun helpottamisen vuoksi muotoilin sen aikuiseksi. Toinen jalka siltä puuttuu, ja sen irti purrut julmuri odottaa vielä muotoiluaan.
Komppi on kestolistattava, ja tulee usein Rosmojen ja Abejen ohella ensiksi mieleen kun pitää miettiä vanhimpia peukkureita. Muotoilupuoli on kökkö, mutta yllättäen ihan jees vanhaksi työksi. Helmimassassa taisi tuolloin (2014) olla nykyistä pienemmät helmet, kerta nämä vanhat tuppaavat olemaan näin tiiviitä ja silti tarkahkoja kokonaisuuksia. Kompin nimi on yksi syy tykätä tästä; se on oikeasti Kompostori, ja vain siksi koska sana ja rotan väri natsaavat toisiinsa liian hyvin. Toinen tolkku on se, kun Kompissa yhdistyy jokunen jämäpala. Pidän tämän luonteestakin, jätepallero on aika itsenäinen eikä lajipiirteitä vastustaen kaipaa laumaa ympärilleen (Prossa -sisko on ainoa oikeasti siedettävä seuralainen). Ja toki pitää mainita silmät! Komppi kun on ensimmäinen ja ainoa peukkuri, jonka silmät eivät ole pyöreät massapallot vaan alumiinilanganpalaset.
Koko Mintmen -kööri... Ovat niin häiriintynyt ja mielikuvitusta lennättänyt kokonaisuus nämä tyypit. Eivät ole kauniita, mutta taustatarinaa löytyy. Etsikää nämä tagilla, kun mitään yhteisjulkaisua ei ole ja tyypit ovat vähän omalaatuisia. Varsinkin Chervil on kuin painajaisesta sen naamansa kanssa.
Almo. Ihan vain koska kuvio ja se, miten spontaanisti tämä kehittyi muotoonsa. Lisäksi ruskeita peukkureita on ihan liian vähän! Pitäisi olla vähemmän laiska ja tehdä värisekoituksia oikeasti tavoitteellisesti.
Late on listassa samasta syystä kuin Almo, eli hyvä hoodykuvio. Tai no, en hyvästä tiedä... Minulle hyviä ovat myös värivirheelliset, kunhan ne vain näyttävät tarpeeksi realistisilta eivätkä ole mitään random värimössöä. Hopeahelmimassa on kivata.
Yksi hoody on ylitse muiden, ja syy on nimenomaan epämääräisessä kuviossa: Risa. En oikein keksi mitä tästä sanoisi, koska ette tarvitse montaa riviä "tämä on suosikkihoodyni, haluan sen elävänä" -mokellusta. Jos osaisin huovuttaa, tekisin Risasta 1:1 -versionkin. Niin ja joo, muotoilullisestikaan se ei ole sieltä hirveimmästä päästä.
Nykyisin myös Murkku II on yksi parhaista, koska se vastaa tarkoitustaan. Asento on aika neutraali muttei tylsä; siitä pitäisi olla moneen. Vanha versio on vähän huono, mutta onneksi se ei enää ole ongelma, kun on tämä - ja nukkekin vielä... Peukkurina Murkku ei kuulu esimerkiksi viiden parhaan joukkoon, mutta onneksi en teekään mitään paremmuuslistoja. Yksi iso syy pitää tästä jalkapavusta on ehdottomasti se, että sekä väri että anatomia ja ilme eivät ole ihan tumpelon näköisiä (toisin kuin vanhassa versiossa). Voin rehellisesti sanoa, että tämä on hahmon itsensä näköinen peukkuri.
Murkun kakkosvedoksen myötä tein sille lapsia, joista varmaankin paras on Kuurakka -niminen naaras. Se muistuttaa aikalailla isäänsä ja on luonteeltaan sellainen, mitä voi Murkun poikasilta odottaakin. Myös muotoilupuoli on paremmasta päästä (= likemmäs sitä mitä itseltäni kelpuutan) ja asento monipuolisen neutraali. Tämäkin tyyppi meni nimeämään itse itsensä.
Nimikriisi on sinivalkoinen, mikä on aikalailla suosimani väriyhdistelmä. Sen lisäksi se on hoody... Mitä muuta ihminen enää tarvitsee?
Ferrari. Okei, en oikein tiedä miksi tämä on tässä listassa. Värin takia ehkä. Ja koska tästä tulee mieleen muuan kaveri, joka on rallihörhö. Ferrari -peukkuri tuo mieleen rallikaarat vaikkei olekaan punainen (enkä ymmärrä autoista mitään). Kuitenkin tuo nimi on oranssi, jos minulta kysyy. On tällä ötökällä kyllä ihan hyvä asento ja ilmekin, notta sietää kuvata.
Metalliväristä tehty pronssisuus nimeltä Nuha on jo pitkälti sitä mitä peukkureilta haluankin. Se siis näyttää rotalta. Väristä pidän, koska minulla on vähän kokemusta jalometallitöistä. Hopea ja pronssi tuoksuvat aika nastalle (kunhan ei hengitä sitä simpuran pölyä!).
Naulansija ansaitsee kuulua listaan myös (etsikää tämä tageilla, on yksi korneimmista peukkureista!). Sillä on tunnearvoa, ja se ilmeisesti voi aiheuttaa ihmisissä jotain ajatusta, kerta esimerkiksi äitini ei tykännyt nähdä tätä peukkuria sen kärsineisyyden takia (äitini ei ole rottakammoinen). Voin myöntää, että Naulansijan teksti on aika aggressiivisesti kirjoitettu, mutta kantani eläinkokeiden suhteen ei muutu vaikken osannutkaan tuoda sitä ilmi kovin hyvin. Tämä peukkuri on siis iso vastalause, eikä tarvitse kysyä miksi. Murkku -hahmoni on osasyyllinen siihen, että Naulansija on; muunmuassa harja on itselleni selkeä merkki tästä, kuin myös iso koko ja aika masentunut luonne.
Hyvin satunnainen pikku örkki nimeltä Pikku Hiiri. Onko mitään spontaanimmin kehittynyttä? Se on myös yksi söpöimmistä peukkureista; ja hiirimäisimmistä, kerta omaa nuo jättikorvat ja nappisilmät. Lisäksi se on pikkuruinen ja erittäin kuvattava joka suunnasta. Väri ei ole ihan neutraali, mikä on hyvä.
Vanhaherra Herkku on aika päivettynyt, mutta kuuluu parhaisiin ihan tunnearvo- ja ilmesyistä. Kyllä, rotan ilme on hyvä syy pitää siitä. Tämä voisi olla tosi kiva lemmikki, jos olisi elävä... Lisäksi tämä on esimerkki väriopin kummallisuuksista: tummanpunaruskeaa saa sotkemalla punaiseen vähän mustaa.
Rantu. Asennon ja ilmeen takia. Värit eivät ole niin kummoiset, mutta minulle anatomia menee aina värin edelle.
Poison Berryllä on ehkä vähän kelju väri (myrkyllisen näköinen, vaikka vihreä tekeekin hyvää vahvistamalla violettia), mutta se näyttää älykkäältä ja on myös söpö - ja monipuolinen. Se voi sekä nukkua että olla sylissä. Kainalorotta.
Muuan pieni ja syötävän värinen naaras nimeltä Yon. Tykkään tästä sen sirouden takia ja koska se näyttää esim. kakulta. Kaikki suklaaseen, toffeeseen ja vaniljaan vivahtava on aina lystiä.
Kakkupupu on listassa varmaan siksi, kun se edustaa 'ensimmäistä peukkurisukupolvea'. Se tuli tehtyä ensimmäisten joukossa vuonna 2014, ja vaikka onkin ruma, on myös luonteellinen. Ja toisaalta myös persoonallinen, jos niin voi sanoa. Nimen keksi reaalielämän kaveri, joten Kakkupupu tuo mieleen kyseisen immeisen.
Kinuskikastikevaniljajäätelölaatuluokkaa edustaa Alma, oranssi husky. Mistäkö tykkään tässä? No väri on yksi iso kriteeri, mutta on tämä myös rakenteeltaan ihan OK. Pienikin Alma on, mutta niinhän ne naarasrotat joskus ovat. Tämä on myös kuvauksellinen, mutta värejä on ehkä vaikea saada näkymään kuvissa kunnolla.
Yet A on yksi harvoista huskypeukkureistani, mutta jotenkin silmäni sanoo tätä laadukkaahkoksi. Ilme on kiva, olen nähnyt elävillä huskyrotilla vastaavanlaista. Tunnearvo on yksi syy, kerta Yet A muistuttaa ihan hitusen verran omassakin lemmikkiköörissä ollutta huskyä (joka tosin oli rubiinisilmä). Ihmekös tuo, kun husky ei ole mikään harvinainen muunnos...
Tuohon samaan "jee huskyjä!" -kategoriaan osuu Ruusa. En toki tiedä miten huskiintunut tuo voi olla, kun on tumma ja selvärajainen värialue, mutta oma silmä tykkää siitä (koska se näyttää jäätelöltä, öh).
Charnet on ylivoimaisesti suosikkini kaikista yksivärisistä suklaistani. Sillä on hyvä luonne ja se on myös visuaalisesti sellainen että kelpuutan. Tätä on myös lysti kuvata.
Laitetaan mukaan vielä yksi hoody! Se on Jekku, perinteinen black hooded ja yksi laumansa varhaispaloista. Jekulla on luonne ja se näyttää sellaiselta löllöltä äijärotalta jollaiset ovat aika mainioita. Kuvio ei ole täydellinen, mutta ainakin se on selkeä hoody - ja aika hullua on, että kuvio on tehty nimenomaan pyörittämällä massapalloa, eli en ole tarkalleen sommitellut mitään tähän rottaan. Siksi selkäraita on kiero... Mutta se on silti hoody!
Päikkäri. Pikku huumorimölli. Värikin on ihan hyvä, vaikkei tätä pystykään mihinkään kategorisoimaan. Pidän tämän ilmeestä, se kertoo rotan huumorintajusta (ne oikeasti ovat huumorintajuisia eläimiä) ja siitä että sillä on pokkaa mennä näyttämään kieltä esim. maailmalle tai ääliöille. Ei myöskään ole ihan itsestäänselvää että peukkuri istuisi peffallaan noin tukevasti kuin tämä tekee - ja Päikkäri toimii ihan kelvosti myös vatsallaan.
Tyypikkääksi pitää lukea uros nimeltä Tower. Teknisesti se oli helppo tehdä, mutta on eri juttu saada se näyttämään rotalta ja myös siltä, että kyse on isosta ja vähän möhöstä uroksesta.
Mytty on olennainen siksi, koska se oli ensimmäinen tekemällä tekemäni husky. Pitkään kauhistelin, miten saisin tehtyä huskyjä, mutta ilmeisesti järki oli päässä kun tajusin, että peukkureiden tyyliin kuuluu tietynlainen simppeliys. Teinpä sitten nukkuvan huskyn. Niin ja joo - Myttyähän edelsi Pallura, jolla vähän tutkin miten pallonukkujia tekisi, ja Mytty on siitä seurannut toimivampi versio. Tämä on söpö ja sopii nukensängylle koisimaan.
Lempparilistaan kuuluu ehdottomasti myös Vaikeus, se kun on paria tärkeää asiaa samassa rotassa. Niitä ovat hermafrodiittius ja kielellisyys, joissa Vaikeus on ensimmäinen laatuaan. Peukkureissa hermikset ovat edelleen harvinaisia, mutta ei niiden yleisiä kuulu ollakaan, koska ei niitä oikeassakaan rottakannassa ihan joka suunnasta löydy. Yksi syy Vaikeuden hermafrodiittiuteen lienee siinä, etten ehkä saanut sen anatomiasta mitään tolkkua ja täten pystynyt määrittämään, mikä se on. Kielellisiä taas tein lisää vasta ihan pari vuotta sitten, enkä enää älyä miksi luokittelin aukinaiset suut jotenkin vaikeasti muotoiltavaksi ennen sitä? Turha on myöskään mainita että Vaikeus on yksi luonteikkaimmista peukkureista olemalla mm. anarkisti. Tämä on sitä vielä enemmän kuin Päikkäri.
Jatkopalassa tullaan näkemään huonoja, siis hyvin huonoja peukkureita, jotka ovat olleet lähellä roskiinpäätymisriskiä. Sellaista ei toki tapahdu, kiitos materialismini.
