Olen harrastanut jonkinlaista nukkeilua suunnilleen vuodesta 2014 lähtien, ja tehnyt niitä itse vuodesta 2016.
Sivua päivitetty: 28/4/19. Kuvia pitää laittaa uusiksi ja ehkä hioa tekstiäkin.
- 16/1/20: Historiikkilistaa päivitetty (siistitty) ja yksi kuva vaihdettu (maailmaosio).
- 3/11/20: Historiikkeja kategorisoitu ja linkit uusittu. Blogger on sekava eikä toimi kuten sen kuuluisi.
 |
| Nukkelaumani vuonna 2017. |
LISTA nukeistani valmistumisjärjestyksessä. Tiedot täydentyvät ajan kanssa.
-----
MITÄ?
Ai mitäkö nuket ovat? Jokainen voi varmaan selittää asian itselleen. Tosin nukkejakin on hirveästi erilaisia ja eri tarkoituksiin. Minä olen niitä, jotka haluavat nukkiensa olevan mahdollisimman kokonaisia, eli niiltä täytyy löytyä kaikki ruumiinosat ja mieluiten vielä niin, ettei se häiritse nivellyksiä eivätkä nivellykset anatomian uskottavuutta. Olen joutunut tyytymään pikku kompromisseihin, jotka eivät onneksi ole tappaneet realismihulluuttani.
Nukkien teon myötä olen keksinyt ihan uuden tavan luonnostella ihmisvartaloita, kun piirrän. Hassua.
Minun nukkeni eivät ole ihmisiä, koska en halua mihinkään kokoelmiini homo sapiens -lajin edustajia. Mikään muu ei kuitenkaan pääsääntöisesti voi ratsastaa ihmisen tyylillä, joten onneksi on mahdollisuus tehdä kompromisseja. Ja hei, eikös ihmiskroppaiset elukat ole ideana aika söpö?
RATSASTAJANUKKE ja SEN TEKEMINEN
Uskoisin, että ratsastajanukke on ihan oma nukketyyppinsä kaiken maailman nukkekoti- ja nukketeatteri- käsi- yms. nukkien ohella. Jokaisella noista on jokin merkitys ja systeemi, jonka mukaan ne tehdään toimimaan. Ratsastajanuken tarkoitus on olla liikuteltavissa tietyllä tavalla, mikä tarkoittaa, että sen on voitava ratsastaa ja näyttää tällöin uskottavalta pienoismallihevosjutuissa. Itse haluan, että ne näyttävät hyvältä myös ilman hevosta.
 |
| Vas. Omar ja Asko, jotka ovat kustomoituja Breyer -nukkeja. Arabitamman selässä oleva Cerys on kotitekoinen. |
Suurin osa hevosmallareilla nähtävistä nukeista on tehdasvalmisteisia ja/tai sellaisista kustomoituja. Varsinkin Breyerin nuket ovat todella yleisiä ja niitä näkyy mm. amerikkalaisten hevosmallareiden blogeissa. Omista nukeistani Asko ja Omar ovat juuri Breyerin valmistamia ja kotona kustomoituja. Harvemmin sitten tulee vastaan alusta asti itse tehtyjä nukkeja - ja vielä harvemmin sellaisia, jotka eivät ole ihmisiä.
Ratsastajanukella täytyy olla nivelet mm. olkapäissä, lantiossa (että saa jalat vaikka spagaattiin), polvissa, keskikropassa... Ja mielellään myös kaulan, kyynärien, ranteiden ja nilkkojen kannattaisi olla liikuteltavissa. Olen itse tämän asian kanssa vähän liian hullu, ja pidän visusti huolen, että ne nivelet oikeasti toimivat.
 |
| Ratsastajanuken kropan pitää taipua oikeista kohdista. (Vanha askare tämä, huom.) |
Itse pyrin siihen, että koska nuken käsien täytyy voida pidellä ohjia tai riimunaruja, liimaan kädet eli nahkapalat rautalangan päälle ja väännän ne sitten pihdeillä koukuiksi. Koska omat nukkeni ovat eläinhahmoja ja tyypillisimmillään kissoja ja rottia, niille ei tarvitse tehdä peukaloita (rotan peukku on pieni nysä vaan, kissalla se taas on vain todella ylhäällä, joten niitä ei välttämättä käytetä esineiden pitelemiseen kuin joskus).
Olen huomannut, että kotitekoisten nukkieni näpit toimivat paremmin kuin Breyerin tehdasnukkien, mikä on aika hassua... Molemmilla on kuitenkin sama tarkoitus. Käytetyllä nahkalaadulla on suuri merkitys siinä, miten toimivia raajoista tulee. En tykkää nahasta, joka on paksua ja jossa lihapuoli ja pinta suunnilleen irtoavat toisistaan, esimerkiksi se tummanpunainen josta olen tehnyt käpälät Sokeripalalle ja Kaunolle. Hyvä "tassunahka" on sitten ohutta ja tiivistä, pehmeää muttei höttöistä, sellaista on esimerkiksi Murkulla ja Lassella.
 |
| Murkku ja pv-ruuna Reizvoll (Breyer Traditional -sarjaa). |
Lyhykäisyydessään materiaalina ovat yleensä rautalanka (kahta eri laatua; vahvaa runkoon ja ohuempaa sen vakauttamiseen ja ympäröimiseen), silkki- ja/tai helmimassa, kankaat, nahka, helmet (silmiksi), viskoosikarva tai avattua lankaa/narua (hiuksiksi tai harjaksi), maalit, liimat ja lakat. Alempana on muutama sana varsinaisesta tekoprosessista.
Tehtyäni rautalankarungon lisään massaa yläkroppaan, lantioon/alavatsaan, teen siitä myös pään, olkavarret ja reidet. Kyynärvarret, pohkeet, tassut ja hännät tein aiemmin pehmeistä materiaaleista (nahkaa tai kangasta, riippuen eläimen lajista ja siitä, mitä sillä hetkellä on käytettävissä). Yritän tehdä aina niin, että nuken naaman ihoalueisiin käyttämälleni massalle löytyisi yhteensopivan väristä nahkaa, mutta aika harvoin niin käy...
Nykyisin olen jättänyt erilliset kangasraajailut sikseen, ja teen kaiken massasta, paitsi tassut ja hännät, jotka teen nahasta tai piipunrassista (kaikille millä on karvaiset tassut).
 |
| Viiskytkin, tassut on juuri liimattu. Kuvan oton jälkeen leikkelin ne muotoonsa. |
Toisaalta spontaanius ja suunnittelemattomuus tekeekin tästä hauskaa. Kun ei etukäteen pengo sopivan värisiä kankaita ja nahkoja, vaan tekee massajutut ensin, joutuu väkisin olemaan kekseliäs ja muuttamaan ideoitaan.
Anatomiasta: Isoin tavoite on jatkuvasti ollut se, että saisin nukeistani anatomisesti sekä järkevän näköisiä että fyysisesti toimivia. Kumpaakaan ei ainakaan minun kyvyilläni voi saavuttaa samassa nukessa, joten kompromissi oli pakollinen, mutta selkeästi toimivuus menee realistisen ulkonäön edelle (kiva look ei auta mitään jos nukke ei pysty edes seisomaan oikein, saati kävelemään tai ratsastamaan). En myöskään tykkää turhasta sensuroinnista, mutta siitä huolimatta en myöskään pidä ajatuksesta, että muotoilisin muuan ruumiinosat liian tarkasti näille; tarkoitushan on kuitenkin peittää ne rumat rautalankaniveletkin vaatteilla, samoin koko kropat, joten yksityiskohdille ei ole mitään tarvetta. Näinollen nukeissani ei ole mitään oikeaa sensuroitavaa (paitsi vammautuneilla yksilöillä haavat ja arvet, sellaisesta taiteesta eivät kaikki pidä ja se on ymmärrettävää) vaikka ne nakuna netissä näkyisivätkin. Vaatettasin näitä jos osaisin.
Jos jotakuta kiinnostaa tehdä ratsastava eläinnukke, olen tallentanut Viiskytkimen kaikki vaiheet ja koonnut ne tutorialiksi (samalla kun esittelen itse nukkea) englanninkieliseen blogiini. Tapani ovat muunneltavissa, esimerkiksi ihmisen tai muutoin hännättömän/lyhythäntäisen ja lyhytnaamaisen eläimen saa tehtyä jättämällä päästä ja hännästä lankaa pois. Täytyy mainita, että olen tekemässä melko massiivista nukketutorialia The Tuherrukseen, mutta se on toistaiseksi vielä vaiheessa (haluan siitä parhaan, hyvä ei riitä). Julkaisen sen kyllä varmaan Sormirottaankin sitten, kun tilanne sen sallii. (Omatpahan ovat blogini, saan tehdä niillä mitä haluan, ehhe.)
NUKKIEN VAATTEET
En omaa minkäänlaista ymmärrystä saati osaamista tekstiilien taikka vaatteiden suhteen; en osaa edes suunnitella niitä oikein. Kaikki näkemänne kangasräpäleet, joihin olen nukkejani kietonut, ovat vain väliaikaisratkaisuja eivätkä kerro mitään siitä, millaisia kuteita tyypit pukisivat, jos tämä olisi yhtä helppoa kuin piirtäminen.
-----
MAAILMA
Mitä tähän fiktiiviseen maailmaan tulee, luon nukeista yksilöitä samalla tavalla kuin vaikkapa sarjakuvahahmoistani tai tyypeistä, joita tarinoissani vilisee. Kokemusta itse luotujen persoonallisuuksien tekemisestä on vaikka kuinka. Enimmäkseen nuket kyllä luovat itse itsensä (tarkoitan tässä luonnetta ja elämäntarinaa), minä vain laitan tiedot talteen ja kuvaan niiden metkut.
 |
| Tässä Kippura ilmeisesti visiteeraa ensimmäistä kertaa Askon ja Omarin talossa ja rottalassa. Hypistelyn alaisena Wiry. Tuo musta kuivikelaatiko on kissanvessa... |
 |
| Kippura ja Georg. |
Koska olen aika realismihakuinen myös fiktion kanssa, nukeillani on lemmikkejä, jollakin voi olla taloudellisia ongelmia, hevospulmia, allergioita ja ties mitä. Ja kuten nyt kävi ilmi, peukkureiden ohella (ja vaikka tämä tosiaan on rottablogi) yksi todella iso, kiinteä osa tikku-ukkojeni arkea ovat pienoismallihevoset. Niille on Sormirotan tapainen listausblogi Kuvikko. Itse hevosmallailustahan selitän paljon The Tuherruksessa.
 |
| Sulo ja ruuna Rispu. |
Eräs tapa käyttää nukkeja on tehdä valokuvatarinoita. Ne kuitenkin edellyttävät aika isoa studiolootaa ja paljon rekvisiittaa, joita minulla ei ole, joten olen sekä joutunut olemaan kekseliäs että tekemään ratkaisuja, jotka eivät miellytä. Taustat ovat tärkeitä, jos tavoitteena on asetelmien realistisuus, joten pitänee hankkia isoa paperia ja vielä isompi pahvilaatikko, jotta voin viritellä nukkieni (ja hevosteni ja rottieni) ympärille maailman.
-----
TÄSTÄ pääsette nukkieni "historiankirjoihin" eli sepustukseen, jossa kerron tyyppien taustoista. Vähän. Osahan lukee niiden tietojen yhteydessä...
Eivät ne mitään kauneuden ja muotoilutaidon mallikappaleita ole, todellakaan, mutta menee minulle. Sitäpaitsi itse aina vähän väliä röhötän pääni tyhjäksi, kun kuvailen Omaria (ja joitakin muita). Tämä on kai sitä, että osaa nauraa itselleen? No osaan, myös kun kyse on omista käsitöistä jotka eivät läheskään aina mene siten kuin haluaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olokee sitte immeisiks.