Odotan, että teen tänä vuonna enemmän kissoja kuin ikinä ennen, koska niitä löytyy valmistettavien listasta. Myös Murkun pennut Marmau ja Idealisti tulevat toivottavasti tekeytymään täksi vuodeksi, kerta edellinen vuosi jäi vähän vajaaksi loppuaan kohden.
 |
| Avataan tämän vuoden historiikki kuvalla pikku Hilistä. En yleensä tule kuvanneeksi kissoja digijärkkärillä, mutta kun kuvaan, kehtaan tuloksia myös muokata. |
- Ensimmäinen kunnon uutinen... 10/1/20 keräilin ympäriinsä seilaavia rautalankoja ja niputin niitä yhteen, ja päätin, että kierrätän nämä sitten joskus nukkeihin jos ovat riittävän pitkiä. Niin kävikin heti, kun tajusin miten pitkä yksi punainen lanka (kirjaimellisesti) oli - se olikin varmaan leikattu alunalkaen juuri tähän tarkoitukseen, joten eikun käyttöön vaan! Otin yhden valmiiksi tehdyistä raakarangoista ja sain idean, että laitan tähän yhteen kaikki turhat pätkät väristä riippumatta. Noh, siihen riittikin koko lanka, mitä nyt toinen jalka piti vuorata vihreällä pätkällä (joka oli vähällä loppua kesken). Pitää mainita tuon punaisen langan olleen oudon tönkköä ja spiraalista, liekö siksi kun se on lojunut koskemattomana niin pitkään ja tullut säilytetyksi kranssimaisesti. En edes tiedä voiko rautalangalle käydä noin, mutta en usko että punaiset langat ovat aiemmin tuntuneet noin ärsyttäviltä työstää. Vaan nautin siitä, että saan pakotettua kyseisen langan muotoon josta se ei koskaan pysty palautumaan, samalla kun se ei enää pysty takertumaan kaikkialle mitä huoneessani on; oli vähällä etteikö roinaa olisi singonnut lattialle, koska lankaa ei vain saanut suoraksi vaikka minkä teki.
Rangan valmistuttua oioin sitä hiukan ja katsoin, että se on itseasiassa jopa hyvän kokoinen, Arsia hitusen pitempi! Kai siitä siis mies tulee. Lajia en vielä kehtaa päättää, mutta Luuhäkki -kissa kävi mielessä. Se olisikin kiva ensimmäinen proju tälle vuodelle sikäli, että kyseessä on yksinkertaisesti musta kolli oranssinkeltaisillä möllösilmillä. Toisaalta en haluaisi sille noin riemunkirjavaa langoitusta. Voi olla, että teen seuraavalle nukelle langat hopeasta, ruskeasta tai vihreästä, jotka sentään ovat maanläheisiä värejä. Erityisesti hopea ja ruskea voisivat sopia Luuhäkille... Ja kaikille muillekin, oikeastaan. Mutta on pakko käyttää myös nuo ylimääräisiksi jääneet langat, jotteivät mene hukkaan.
Myöhemmin langoitin toisenkin rangan, kooltaan se on samaa luokkaa tuon ekan kanssa. Tähän käytin juurikin noita kierrätettäviä hopealankoja. En kuitenkaan pysty arvioimaan, minkä verran riittää mihinkin osaan nukessa, joten jouduin pari kertaa purkamaan melkein valmiiksi tehdyn langoituksen jostakin raajasta. Lopulta kyllästyin tähän pätkien kanssa tappelemiseen etenkin toisen jalan kanssa, joten leikkasin suosiolla pitkän pätkän ruskeaa kukkalankaa ja tein sillä tälle rangalle vasemman jalan.
Olen huomannut saavani migreenikohtauksia liiasta suojalasien käytöstä. Koska rautalankatöitä ei kannata tehdä ilman silmäsuojausta, joudun nykyisin rajoittamaan rankojen tekoa per vuorokausi/ateljeemomentti.
- 11/1/20 Langoitin kaksi rankaa lisää, kumpaankin tuli hopeaa ja ruskeaa. Enää yksi jäljellä, minkä jälkeen pitäisi nypertää loputkin alustetut rangat, jotta saisin lisää langoitettavaa. Siinä olisi periaatteessa jo varmaan kymmenen tyyppiä massailuvalmiina, mutta toisaalta joillekin olen varannut jo hahmot, eikä niihin ole tarvittavia nahkoja, ja joillakin on ärsyttäviä anatomiakämmejä... Ja pöytä pitäisi siivota siten, että siinä mahtuisi muovailemaan.
Pitää myös oikoa ja symmetrisoida joitakin rankoja, koska ne näkyivät menneen epämuotoon etenkin jaloistaan, kun langoitin. Ei ole kivaa, mutta jostain syystä niin käy...
On herännyt mieleen, että tekisin jossain vaiheessa paitsi tietysti kissoja, myös Little Damagen assistentit. Ne olisivat kaksi kermanväristä naarasta, eikä niiden tarvitse olla pienikokoisia. Mutta toisaalta haluan säästää massoja myös Marmauta ja Idealistia varten. Joku valmiista rangoista tulee varmaankin olemaan Luuhäkki. Katsotaan ketä saan sen seuralaisiksi sitten, voi olla etteivät ne edes ole mitään ennalta suunniteltuja sitten.
Tekisi mieli tehdä niin, että voisin varastoida mustaa ja valkoista massaa enemmän kuin muita värejä, ja tehdä niistä näitä taukojenkatkaisijoita aina kun tarvitsee. Ja valkoisesta massasta tehtyjähän voi maalata paljon rennommin kuin muita värejä, kun on hyvä pohja ja niin edelleen.
- 12/1/20 Nyt on langoitettu tuo viimeinenkin raakaranka. Tähän tuli kaikkiaan vain ruskeaa lankaa.
Olen nyt huomannut, että langoituksen kulku on suunnilleen seuraava: torsosta kaulaan, sitten päähän, vähän taas torsoon ja tästä käsiin. Lanka ankkuroidaan ja päätellään aina torsoon. Toinen lanka alkaa tietystikin torsosta tai lantiosta, käy läpi jalan, sitten toisen jalan ja/tai hännän. Hännäntyven ja hartiakierteiden "tukilangat" teen yleensä kaiken muun lopuksi, vain jos langassa on tarpeeksi ylimääräistä, muutoin käytän niihin noita kierrätyspätkiä.
Seuraava etappi olisi noiden muovaaminen. En oikeasti tiedä missä kohtaa... Pöytä pitäisi raivata, kuten olenkin jo aiemmin maininnut. Sitä odotellessa voisin tietysti keksiä tekemiseksi nukkien nimikoimista häntään kiinnitettävien lappujen ja kaksipuoleisen teipin avulla.
Kuvia ei valitettavasti mistään ole. En omista enää pahvilootastudiota ja noissa rangoissa ei vain ole mitään kuvattavaa.
- 2/4/20 Aikaa edellisistä nukeista on mennyt jo muutamia kuukausia, jolloin tämän vuoden puolella ei ole valmistunut yhtään. Päätin laittaa tälle jumitukselle stopin tänään. Kirjasin ideoita paperille, jotta voin kuljetella niitä mukanani ateljeeseen (tätä tietsikkaa ei oikein voi kannella ympäriinsä).
Yksi tärkeimmistä projekteista on Luuhäkki -niminen musta kollikissa, joka on kummitellut aivoissani jo pitkään. Varasin sille rangan heti ensiksi, kun pläräsin rankavarastoani. Seuraavaksi valkkasin pari vähän epätäydellisempää rankaa randomeille - olen todennut, että pitkien paussien jälkeen on pakko harjoitella jollain kökköprojekteilla, joten siksi näin. Lisäksi näistä kahdesta oli todennäköisesti tulossa rottia, mikäli halusin käyttää myös helmimassaa. Pitkään pähkäiltyjen nukkien saattaminen valmiiksi on jees, mutta ei ärsytä sekään jos siinä sivussa tekeytyy joku satunnaisnaama hyllyjä tukkimaan. Merkitsin rangat varmuudeksi nimilapuilla, jotka kiinnitin häntiin kaksipuoleisella teipillä.
Sitten vain tekemään. Jouduin vähän hakemaan romujani, elikkä muotoilulautaa ja välineitä. Massapurkkipussi pääsi hyvin äkkiä syyniin, jotta nähtäisiin, paljonko massoja on ehtinyt kuivua koppuraksi sinä aikana kun niitä ei ole voinut käyttää. Täydensin välinevarastoa parilla katkaistulla siveltimenvarrella, sillä massasatsien mukana tulleissa muovailutikuissa oli puutteita. Hyötykäyttöä ylipitkille siveltimenvarsille!
Aloitin ensimmäisellä randomilla. Käytännön syistä se halusi olla rotta. Yritin valikoida massoja sen mukaan, mitä oli jo avattuna, joten tälle osui sitten mustaa helmimassaa - ja vähän valkoistakin. Mustan purkissa luki "glitter", mitä en varmasti ollut noteerannut sitä ostaessani. Loppupeleissä mitään normaalia glitterimpää ei edes näkynyt, joten se siitä. Ei se sinänsä olisi haitannut, olisi vain tullut silveerattu rotta.
En tiedä miksi, mutta aloittaminen on aina ihan järkyttävän vaikeaa, ja tuntuu, ettei tässä hommassa etene koskaan sille osaamistasolle että nukkea voisi vain käydä kasaamaan ilman sen kummempia änkyröintejä massamäärien ja muiden teknisten vaikeuksien vuoksi.
Kuitenkin, kun siirryin tekemään naamaa, rupesi se tuntumaan vähän mielekkäämmältä. Lärvi tekeytyi ihan hyvin, vaikkei tällekään tullut symmetristä suuta. Korvien kanssa olen tapellut aina, jotta keksisin sen kestävän kiinnitystekniikan. Kerrottakoon nyt sitten, että parasta on ottaa pari loogisen kokoista massapalaa, pyöritellä ne palloksi ja litistää, siis pyöreiksi eikä soikeiksi. Sitten taittelen noin puolet tästä lituskasta siten, että korvasta tulee kolmiulotteinen. Painan sen paikalleen ja työstän vielä muovailutikuilla, jotta se pysyisi kunnolla kiinni (mikä tuskin tulee oikeasti olemaan fakta missään kohtaa; silkkimassa ei ole järin vahvaa).
Laitoin tyypille vielä valkoista massaa naamaan, jotta tulisi valkokirjava.
Reisien muotoilu on ärsyttävää, koska se on vaikeaa, joten tein nyt ihan suosiolla pelkät pitkät puikulat jotka läimin paikalleen mahdollisimman symmetrisesti. Pakaroita en tee ollenkaan, kokeilen näpertää moiset sitten myöhemmin, kun teen nukelle lantion.
Musta kihararotta jäi siis odottamaan lantiota, pohkeita ja kyynärvarsia, joten siirryin sen seuralaisiin. Tappelin sen toisen randomin kanssa, ja sain heti ensiksi päähäni idean, että ehkä kannattaisi olla jokin erillinen näytepallo josta näkee, paljonko massaa ylävartaloon menee. Käytin siihen neonvihreää helmimassaa, koska sitä oli avaamaton pytty enkä tule tarvitsemaan sitä varmaan mihinkään ainakaan hetkeen.
En tiedä mikä meni vikaan, mutta laitoin tähän seuraavaksi mustaa silkkimassaa sillä ajatuksella, että teen Luuhäkkiä. No, piti nyhtää aikalailla kelvon symmetriseksi askartelemani ylätorso irti... Koska olin tekemässä tästä rottaa, ja perustyyppisellaista, eli musta väri ei tulisi kyseeseen.
Luuhäkki sai ylätorsonsa ja reitensä. Sillä on pitkät koivet, joten massaa sai mennä enemmän kuin kihararottaan - huomasin nääs jälkimmäisen omaavan melko nysät koivet. Saa nähdä mitä siitä seuraa.
 |
| Luuhäkki. |
Yritin tehdä kissalle päätä - yritin! Loppujen lopuksi totesin, ettei siitä vain tule mitään, mikään aiemmin toiminut kikka ei tuntunut oikealta tämän hahmoksi ehtineen kollin kanssa. Mikä siinä on, että heti kun nukke perustuu johonkin keksimääni hahmoon, rupeaa se olemaan mahdollisimman vaikea muotoiltava? Murkku teki samaa, ja nyt Luuhäkki... Jos joku järki tästä seurasi, niin sainpahan selville minkä verran massaa menee yhteen loogisen kokoiseen kissanukenpäähän. Nyt on näytepallo.
Mutta ei saanut Luuhäkki lärviään. Eikä se toinen randomirottakaan saanut... Yhtään massaa. Rakentukoot huomenna, nyt on pakko tehdä loppuaika jotain muuta.
 |
| Perustyyppirotisko... |
2/4/20, iltapäivä. Nukentekohommat jatkuvat. Laitoin massaa siihen perustyyppirotiskoon. Naama oli ihan iisi tehdä - kokeilin vähän juttuja, ja ilmeisesti parasta on vain pyöritellä pallo ja painaa se sellaisenaan päälakisuunnasta paikalleen. Mikään muu ei tunnu tuottavan kuin sotkua. Pitää katsoa jos tuo toimisi myös kissanpäihin...
Kihararotta sai loput massansa, tai no, melkein. Raajojen osat menivät peruskaavan mukaan, eli pilkuviilausmenetelmällä ja "miksi nämä pallot eivät ole millilleen samankokoiset ja -muotoiset" -ajatusten kanssa. Sitten tuli lantion vuoro. Olin keksinyt, että en tee enää pakaroita reisipalojen mukana, vaan yritän keksiä miten ne muotoilisi sen alatorson ja lantion osaksi. Jaa. Ei ehkä mennyt suunnitellusti. Ensiksi sain aikaiseksi kamalan köntin massaa. Jouduin repimään sen irti. Seuraavaksi päätin vain vuorata aluetta pienillä massapaloilla, ettei ainesta menisi haaskuun. Tulokseksi sain repaleisen palapelin, joka ei varmaan tule missään kohtaa tasoittumaan tarpeeksi. Peitin yhden ongelmakohdan valkoisella helmimassaräpäleellä, josta tulisi siis valkoinen merkki ja joka samalla kätkisi sen, miten kökkö muovailija osaan olla.
Luuhäkki on edelleen ilman päätä. Yritin aloittaa sen ainakin kerran, kunnes annoin olla.
Sen sijaan väänsin sille pohkeet ja kyynärvarret sekä lisäsin pohjustusmassaa lantioon. Saapi nähdä kärsiikö liikkuvuus enemmänkin, kun tekniikka on tämä, mutta katsotaan... Saahan ne aina saksittua irti jos joutaa uusiksi tekemään.
- Jatkoa seurasi. Ensinnä tietysti unohdin ottaa sen välivaiheryhmäkuvan - jatkoin vain suoraan massojen kanssa... Tätä kirjoittaessani kaikilla on massaa siellä missä pitääkin, ja ainoa, jolle sitä tarvitsee laittaa lisää, on tuo mustakihararotisko.
Voisin mainita vähän Luuhäkistä, se nääs sai lopultakin pään.
Alustustekniikka oli sama kuin rottien kanssa, eli massapallo päälaelle ja pläts poskia ja leukaa pitkin häivyteltäväksi. Nyt se piti vain pitää lyhyenä ja sellaisena, ettei kuonossa olisi liikaa tavaraa. Totesin jossain kohtaa, ettei kissanpäätä tosiaan pysty tekemään yhdestä palasta (toisin kuin rotanpäätä), joten tälle tuli ylimääräistä massaa mm. leukaan ja silmänympäryksiin (luomiksi). Silmien kanssa tappelin aika hulluna, lähinä koska mikään ei vain mene sen mukaan kuin aina suunnittelen.
Kissankorviin ei voi käyttää samaa tekniikkaa kuin rotankorviin; niihin menee enemmän massaa leveän tyven vuoksi ja kissankorvaan on pakko tehdä selkeät kärjet. Kokeilin eri tapoja: muotoilin korvat suunnilleen oikeanlaisiksi ja länttäsin paikkaansa; laitoin massapallot paikalleen ja lähdin hakemaan muotoja sormin. Kumpikaan ei toiminut. Lopulta testasin, voinko muotoilla massapallot soikuloiksi, läntätä paikalleen ja jatkotyöstää siitä. Kyllä! Tyvet vähän kapenivat siinä ohessa, mutta noin muuten se toimi ihan hyvin. Silkkimassa ei kyllä edelleenkään häivyty kuten sen paranisi, mutta jaa, se on massan ominaisuus.
Sitten oli pakko tehdä lantiot... Vaikka ärsyttikin. Edes kökkö lantio on parempi kuin pelkkä rautalankasäkkärä. Ratsastajanukella nimittäin nyt vaan on pakko olla kannikka, jotta se voi ratsastaa.
Lyhykäisesti ilmaistuna sanoisin, että tässä pakarat alatorsopalassa -tyylissä lantioon menee huomattavasti enemmän massaa kuin silloin, jos teen pakarat osaksi reisiä. Vaikeustaso on korkeampi, eikä muovailutikuille välttämättä ole paljoa tilaa. Kannatti kuitenkin pätkiä varsia siveltimistä - erityisesti tuo ohuempi pätkä on ollut kätsy!
 |
| Ohuempi pätkä. |
Lantioista tulee leveämpiä tällä tekniikalla. Se on tavallaan vain hyvä - nukeistani puuttuu muutenkin ihan liikaa lihaa vain siksi, kun ne on pakko pitää riittävän liikuntakykyisinä.
Huomasin littanoiden palojen kerrostamisen toimivan paremmin kuin sen, että vain lätkisin rankaan yhden ison massaköntin.
Mustakihararotan kanssa kävi niin, että tein lantion kokonaan alusta loppuun uusiksi. Ilmeisesti helmimassa on aika epämääräistä ja vaikeaselkoista verrattuna silkkikseen... Katsotaan mitä siitä tulee.
Joka tapauksessa, muotoilupuoli on aikalailla lapasessa joten nämä tyypit valmistuvat parin vuorokauden sisällä. Vaikeimmat vaiheet nukenteossa ovat aina ehdottomasti pää ja lantio.
- 3/4/20 Sain nuket muotoiltua loppuun. Ja kas, mustakihararotan lantiomassat tuli uusittua täysin, kolmannen kerran. Syy tähän oli se, kun totesin tuon torsopakaratekniikan olevan sitten kuitenkin aika kelvoton. Pakarat sijoittuivat liian kiinni hännänjuureen, enkä vain osaa muotoilla niitä tarpeeksi alas, vaikka tilaa siihen ehkä olisikin. En vain osaa. Kerkesin kuitenkin napsia kuvaa tuosta sen edellisen (toisen) lantion alustuksesta.
 |
| Kyllä, tässä on nuken lantio. |
En kerennyt kuvata sitä sen enempää. Revin ne torsopakarat veks kun totesin miten tökerösti olin muotoilemassa.
Yksi juttu, mitä tämän nuken kanssa piti olla, ovat valkoiset merkit. Muistin jopa lisätä niitä. Alavartalopalaan tuli yksi iso plätty, minkä lisäksi paikkailin valkoisella mustaan massaan jääneitä rakoja sieltä täältä. Näin nukesta tulee visuaalisesti katseltavampi, kun nähtävää ei ole pelkästään päässä. Tykkään myös pitää huolta siitä, etteivät kuvioinnit mene liian symmetrisesti.
Lopuksi kuvasin vähän asioita, kunnes jätin nuket kuivumaan. Seuraavaksi on vuorossa maalaus ja tassujen ynnä häntien laitto.
 |
| Tyypit massailtuna. |
- Iltapäivästä/illasta 3/4/20. Kerettiin kyllä myös neljännen päivän puolelle. Maalausvaihe. Tällä kertaa nukeissa oli mukavan vähän maalattavaa, ja itseasiassa enin osuus siitä meni tuohon perustyyppirottaan. Kaksi muuta saivat väriä vain naamoihinsa.
 |
| Näistä sekoitin kaiken tarvittavan. |
Sekoitin perustyyppiselle jotain paistetun lihan sävyä, jotta saisin siihen varjostuksia. Ei se mikään pakko olisi, mutta enemmät yksityiskohdat ovat aina parempi kuin pelkkä tasaisen yksivärinen nukke (ts. Tahvo). Sotkin väriin paljon vettä ohentaakseni sen liruksi. Tämän ansiosta pystyin ensin laittamaan väriä sinne minne tarvitsi, minkä jälkeen käytin puhdasta sivellintä häivytelläkseni värin rajoja vedellä.
Maaleista yleisesti mainittakoon, että korvasin valkoisen akryylimaalin pelkästään gessolla. Se on pohjamaali, mutta peittää ohuenakin paljon paremmin kuin varsinainen maali. Lisäksi sitä on pakko ohentaa, tai muuten siveltimenjäljet jäävät näkyviin, teki mitä tahansa.
Mustakihararotalle maalasin vaaleat silmänympärykset, mitkä demonstroisivat paljaahkoja silmäluomia. Samaa väriä pistin myös kuonoon, koska joskus vaalea iho voi paistaa tumman karvan alta hyvinkin selkeästi, mitä olen kuvista katsellut. Peitin myös korvien massan sävyä tällä, tietenkin jotta naaman ihoalueet mätsäisivät paremmin tuleviin nahkaosiin.
 |
| Sävytin korvia varmaan sekä tuolla perustyyppisen varjostusvärillä että mustanruskealla. |
Luuhäkki sai nenäänsä, silmänympäryksiinsä ja huuliinsa ohennettua mustanruskeaa. Tämän ohella käytin tuota perustyypin (ja mustakiharan) ihoon tarkoittamaani väriä tehdäkseni sille sisäkorvat ja myös puolipaljaat ohimot, kuten kissoilla tuppaa olemaan. En aiemmin ole maalannut mitään ohimokaljuja kellekään, joten nyt tuli sekin tehtyä.
 |
| Ohimokaljut. |
 |
| Maalasin nenän ja silmän- sekä suunympärykset mustanruskealla. Laitoin sitä myös suuhun, jottei kita paistaisi kirkkaana. |
Perusvarjostusten ohella peris sai myös tummempaa ruskeaa naamaansa, nimittäin silmämeikkinä... Tai ainakin se meni vähän turhan pitkälle ollakseen muka geneettistä tai elämäntavoista johtuvaa. Rokkirottiahan minä mieluiten teen, joten ei tämä yllätä.
 |
| Tässä vaiheessa se näytti vielä täysjärkiseltä. |
 |
| Naama- ja torsomaaleihin käyttämäni siveltimet. Kaikki ovat melko pieniä. Punaruskea- ja sinivartinen ovat itse trimmattuja. |
Lakkasin maaluut Vallejolla, ja kerroksia tuli vain yksi. Nukkeni eivät tule altistumaan vedelle ainakaan tarkoituksellisesti, joten en pidä tärkeänä tehdä niistä absoluuttisen vedenkestäviä. Tosin, olisihan se kiva jos nämä eivät olisi vesiherkkiä, mutta ei voi mitään... Enkä rupea enää tässä vaiheessa - yli 40 nuken jälkeen - tuplalakkaamaan jokaista vain siksi, että yhdellä tai kahdella ehkä jo olisi vedenkestävä lakkakerros niskassaan. Joiltakin kyllä lakkaan koko pään, etenkin jos olen maalannut sitä paljon.
Tässä kohtaa muistin, että ehkä minun kannattaisi maalata perustyyppiselle harjaraja (tai hiusraja). Joten eikus maalit esille sitten vaan. Taas. Myös parralle piti alustaa paikka.
 |
| Väri on vielä märkää... Eikä se oikeasti ollut noin harmaata, kamerani vain keksii omiaan. |
 |
| Paikka parralle. |
Seuraavaksi oli tassujen ja häntien vuoro. Olen nykyisin ottanut tavaksi sen, että heti muotoilun jälkeen on oltava vuorossa maalauksen, sitten näiden pehmeiden osien ja seuraavaksi mahdolliset harjat ja parrat ja viimeiseksi silmät. Tällä kertaa tassut ja hännät tapahtuivat melko rutiininomaisesti eikä mitään varsinaisia spesiaalimainintoja irronnut.
 |
| Heido nimilaput. |
Rottien nahkojen jälkeen oli kissan piipunrassien vuoro. Se on sellainen homma, mihin ei tarvita yhtään liimaa, joten se tuntuu ajatustasolla vähemmän työläältä - vaan eihän se niin mene. Siksi olikin aika hullua, ettei nyt mennyt paljoakaan tappeluksi tämä.
Yllätyin, kun olin kiinnittänyt Luuhäkin hännän, eikä se antanutkaan periksi, vaan piti kollin tolpillaan! (Myöhemmin kyllä totesin, ettei tuohon ohueen piipunrassiin voi vieläkään luottaa täysin.)
Luuhäkin tassuista tuli tietenkin pörröiset, mutta kun niitä tunnustelee, osuu sormiin terävähköjä pintoja. Mutta jaa, sellaisiahan kissantassut oikeasti ovat... Pörröisiä ja pehmeän näköisiä, mutta sisältävät neuloja.
Kun osat oli kiinnitetty, oli aika trimmata ne. Helpommin sanottu kuin tehty - opin tässä, että jos teen nukeilleni pakarat samaan palaan alatorson kanssa, silloin ne pakarat tulevat tielle kun yritän kyniä hännänjuurta! Tämä pätee tietenkin vain rottiin ja hiiriin ja mahdollisiin muihin jyrsijöihin. Hännän ja koipien vääntely ääriasentoihin ei oikein toiminut, aina oli jotain saksien tiellä.
 |
| Tällä ei kyllä ollut ongelmalantiota. |
En tiedä miten lopulta onnistuin nyrhimään noilta hännäntyvet sellaisiksi, että hännät sallivat nukkien seistä ja (toivottavasti) ratsastaa kuten pitääkin.
Käpälien taittaminen koukuiksi eteni, yllättävää kyllä, niinikään aika ongelmattomasti. Näin kyllä kämmejä, mutta kun vertailin niitä viivaimella, ei mitään ongelmaa pitänytkään olla. Saattaa käydä niin, että löydän loput ja pahimmat virheet sitten kun nämä käyvät ratsastamassa ensimmäistä kertaa.
Toivon mukaan Luuhäkin näpit sallivat ohjien kunnollisen käytön. En tiedä miksi, mutta yleensä nämä kissojen piipunrassitassut ovat toimineet just hyvin, kun nukke ei ratsasta, mutta satulaan asentamisen jälkeen on ollut aivan (lähes) mahdotonta tunkea niihin ohjia.
Koska yksi nukeista on perustyyppinen, siis ikäänkuin ihmisihoinen ja -karvainen, piti sille laittaa tukka. En edelleenkään pidä tuosta viskoosin kanssa sähläämisestä, ja värivalikoima alkaa olla vähän vajaa (vain siksi koska haluan vaihtelua), joten villalangan käyttäminen on käynyt mielessä. Nyt sitten osui nenän alle yksi kohde johon sitä testata - sopivaa lankaakin oli jo valmiiksi! Väri oli juuri sitä mitä pitikin, eli harmahtavaa maantienruskeaa. Sitä ei olekaan nukeillani aiemmin näkynyt.
 |
| En voi uskoa että otin kuvan lankakerästä ja latasin sen blogiini. |
Alustin harjan leikkaamalla langasta noin parin sentin pätkiä, jotka dippasin toisesta päästä liimaan (Bison Tix). En osannut yhtään arvioida, paljonko pätkiä menee, joten napsin niitä varalle sen verran että todennäköisesti tulee ylimääräisiä. Liimadippauksen jälkeen avasin pätkät pääasiassa neulalla, joskin välillä yritin käyttää myös veistä (koska neulan poimiminen pöydältä on vaikeaa, ainakin näin kynnettömälle). Irtoilleet kuidut länttäsin leikkuumattoon kiinnittämääni kaksipuoleiseen teippiin, etteivät ne leijailisi kaikkialle.
Kiinnitin pätkät siten että dippasin (trimmatut) liimapäät liimaan ja painoin paikalleen. Aloitan aina takaraivosta ja etenen otsalle päin, ja yleensä heikoimmat tupsut päätyvät taakse. Välistä laitoin ylimääräisiksi jääneitä tupsuja jo liimatun harjan sekaan tehdäkseni siitä täydemmän, kerta en pystynyt liimaamaan jokaista pätkää tarpeeksi limittäin.
Partaan meni kaksi lyhyehköä tupsua. Meinasin laittaa tälle myös sivutupsupulisongitkin, mutta lopulta en vain tiennyt miten muka peittäisin liimauskohdat...
Seuraavaksi se piti trimmata. Pitää nyt sanoa, että villalanka on paljon kivempaa harjalankaa kuin viskoosikarva, koska se on jäykempää ja pörröisempää sekä yleisesti vain helpommin hallittavaa. Trimmailukin eteni ihan vain nipsimällä vähän sieltä täältä, karvat eivät liikkuneet liikaa omin nokkineen. Parran lyhensin mahdollisimman loogiseksi, joskaan muotoilemaan en kyennyt.
- Yöllä 4/4/20 maalasin silmät ja laitoin kiiltävän lakan. Käytin pohjustusaineena gessoa, ja kyllähän se peitti paljon vähemmällä työmäärällä kuin pelkkä valkoinen akryylimaali. Kiintoisaa (edelleen). Tosi kätevää, kun silmähelmet ovat mustia.
 |
| Zombilauma. |
Aloitin maalaamalla perustyyppiselle haaleanpunertavaa pohjasävyä, sillä halusin sille punehtuneet silmät.
Mustakihararottis tulisi saamaan tummansiniset silmät - sininen on niin helppo väri, se sopii kaikkialle... Varsinkin mustien eläinten naamoihin. Pohjasävy oli aika herkku, tuollainen voimakas sähkönsininen.
Perustyypin silmät saivat sen verran punaa, että, no, punehtuivat kirjaimellisesti punaisiksi.
Siksi niitä piti vähän haalentaa.. Tarkoitukseni ei nääs todellakaan ollut tehdä niistä verisiä, vaan vain vähän sävyttyneitä. Siispä ohennettua gessoa kehiin vaan sitten! (Punasävytin silmiä siihen päälle vielä, mutten kai jaksanut kuvata sitä.)
Mustakihara sai lisää kerroksia silmiinsä. Ei mitään mainittavaa siis. (Miksi sitten kirjoitin tämän...?)
Sitten oli aika tummennosten ja esimerkiksi perustyyppisen iiriksien. Mietin sille ensin harmaita simmuja, mutta annostelin väriä väärin, ja sain jotain merensinertävää vihreää. Jaa, menee sekin kun sitä kerran on. Ja itseasiassa, tämä olisi ensimmäinen kerta kun maalaan kyseisen väriset silmät yhtään millekään, joten testattakoon. Vaalensin sitä gessolla, kun tarvitsi.
 |
| Maalaan iiriksen ensin tummaksi, vaikka loppulukema olisikin vaalea, sillä näin siihen saa tummat reunat. |
 |
| Vaaleampi sävykerros päälle. |
Mustakihararotta sai silmiinsä ohennettua sinimustaa, jolla ikäänkuin reunustin (tai yritin reunustaa) sen simmuja, jolloin niissä olisi sävyvaihteluja ja jonkinmoista varjostusta. Oikea silmä tummui paljon enemmän kuin vasen, mutta annoin olla; eriparisilmät ovat joka tapauksessa kivoja.
Tässä kohtaa maalasin myös Luuhäkin näköelimet, siis niiden pohjavärit. Ensin keltaista, sitten sen päälle oranssia. Ensimmäisellä kerralla häivytys jäi vähän vajaaksi, minkä huomasin vasta kuvista. Kannattaa dokumentoida vaiheita!
Ähelsin häivytyksen tasaisemmaksi, jolloin rajaa ei tietenkään enää näkynyt. Saatoin kerrostaa maalia vielä vähän, että väri olisi varmasti riittävän vahva eikä mitään kuultaisi alta.
Sitten olivat vuorossa pupillit. Ne ovat yllättävän raivostuttava asia maalata, niin pieni yksityiskohta kuin ovatkin. Ja kuten näistä voi nähdä, niin etenkään perustyyppisen ja Luuhäkin ilmeistä ei tullut niitä järkevimpiä. Sentään mustakihara sai ihan ookoo ilmeen - varmaan koska sen silmät ovat muutenkin niin tummat, ettei pupillia näe kuin kunnon valossa.
 |
| Tämä ei tosiaan mennyt ihan siten kuten olisi kuulunut. |
 |
| ... |
Nuket tulivat valmiiksi 4/4/20. Nimiksi tuli Luuhäkki, Tasamieli ja Pulla-Artisokka.
Luuhäkki, hönö musta kolli. Hahmo, joka piti askarrella jotta se lakkaisi häiriköimästä aivojani. Koska se ei sovi siihen maailmaan jossa se ensimmäisenä mesosi, oli parasta järjestää se modelliversumiini. Nimi on todella tyhmä, samoin kuin kissan ilmekin, mutta jaa.
Mustakihararottiksesta tuli Tasamieli. Tässä ei ole sinänsä mitään erikoista, mutta sen koivet ovat aivan tajuttoman nysät. Siinä on syy siihen miksi mietin josko se omaisi jonkin synnynnäisen anatomiavamman... Jos tuollaista voi olla. Ei noissa jaloissa siis muuta vikaa ole kuin se ettei niissä ole tarpeeksi pituutta nuken kokoon nähden.
Perustyyppinen. Sille tuli koko nimeksi Pulla-Artisokka Mäkikuja-Ampiainen, ja kyllä, sen on tarkoituskin kuulostaa todella pöljältä. Tiedä sitten mätsääkö se yhtään tyypin luonteeseen, sitä kun en vielä tiedä, mutta ilme ainakin on pölhö... Eikä tämä taida olla edes huono ratsastaja!
Mainitsen tähän, ettei minulla ole enää hetkeen ollut studiolaatikkoa, joten mitään oikeaa kuvauspaikkaa ei ole. Tämän takia jouduin kuvaamaan nuket peukkurihyllyllä. Ottaa päähän.
 |
| Luuhäkki ja jättipeukkurit. |
Josko tänä vuonna saisi aikaiseksi nuo Murkun lapset ja esimerkiksi tuon yhden, mistä pitäisi tulla Kipon ja Oharin emo... Osa asioista riippuu täysin nahkatilanteesta, ja suurin osa lupaavan värisistä vuodista on liian paksuja nukeille.
- 20/6/20 No niin, sata vuotta on kulunut, eli en ole saanut pidettyä nukentekoa rutiinina. Nyt kuitenkin sain ideoita päähäni, ja ne voidaan ehkä jopa toteuttaa melko lyhyellä aikavälillä; sain tehtyä kolme uutta rankaa, ja tekisin vielä kolme lisää ennen näiden langoitusta ja siten muotoiltavuusvalmiutta.
Kaksi ideaa on jo tiedossa. Ensimmäinen olisi kesäkuun sateenkaarijuttuihin mätsäävä hyvin karkkivärittynyt nukke. Nyt on varmistunut, että se olisi äijä ja lajiltaan kesyrotta... En normaalisti välitä railakkaan värisistä hahmodesigneistä, mutta haluan edes nyt kerran askarrella jotain mikä liittyisi johonkin ajankohtaiseen. Lisäksi tämän nimen keksisi amerikkalainen kaverini.
Toinen nukke olisi maanläheisempi ja perustuisi uneen, jonka näin pari yötä sitten. Tästä tulisi perustyyppirottatyttö, jolla olisi suklaanruskea iho ja musta tukka. Unessa se oli hyvin lapsenomainen, mutta vähän kasvaneempi yksilö voisi toimia hahmolaarissani parhaiten, joten tehdään sitten ehkä teini. Lisäksi tämä olisi hyvä alkurysäys tummaihoisten nukkien suhteen, sikäli kun olen tosi kauan suunnitellut tarvitsevani sellaisia ihan monipuolisuussyistä. Erikoista tässä nukessa tulisi olemaan se, kun unen tytöllä oli näkövamma; ainakin toinen silmä oli selkeästi harmaa. Aion ehdottomasti laittaa ominaisuuden myös nukelle - ja hahmolle, sikäli kun mietin tämän otuksen tuomista myös tuohon modelliversumittomaan maailmaani. Voisi olla hirmu hyvä saada sinne joku näkövammainen naaraskin nyt vihdoin. Ja tietenkin tummasta tytöstä tulisi myös ainakin vähän rock, että sopii seuraansa.
- 20/10/20 Suunnitelmia oli. Kesä meni. Kesä esti kaiken, koska helle. Ja sitten tuli pulaa materiaaleista jos mihinkin, enkä jaksanut edes ajatella ateljeeseen valumista. Nyt on kulunut muutama kuukausi ilman yhtään nukkeja.
Vaan tänään se kuolioituminen myös tuli päätökseensä, ja aloitin kolmen nuken muotoilut. Rankoja olin langoittanut jo aiemmin. Nimilapullisia alkaa olemaan aika paljon, ja olisi aika saada joihinkin niistä vähän massoja.
Tämän hetken pääkohteiksi osuivat tietenkin tuo pitkään mietitty tumma tyttö sekä kesäkuulle aiottu ja sittemmin skipattu sateenkaarityyppi. Joku kolmaskin piti päättää, harjoituskappaleeksi. (Btw, nukentekopaussini tuntuvat jatkuvasti venyvän niin pitkiksi, että tarvitsen harjoituskappaleen jokaiselle erälle... Grrr.)
Koska en keksi mistä tarkoituksenmukaisia nahkapaloja saisi, joudun käyttämään sitä mitä käteen osuu. Jollain ilveellä onnistuin kaivamaan yhdestä nahkapalaboksista erisävyisiä ruskeita, joiden pitäisi toimia tuon suklaanruskean massan kanssa.
Sitten vain valikoimaan massoja, minkä jälkeen pääsin muotoilemaan...
No, lyhyesti sanottuna kukaan näistä ei tekeytynyt kovinkaan nätisti, vaan tuntui siltä, etteivät ne halunneet tulla kasatuiksi lainkaan. Aloitin harjoituskappaleesta eli randomityypistä, josta päätinkin tehdä taas yhden ennalta keksimättömän perustyyppirotiskomiekkosen. Rangan perusteella siitä pitäisi tulla pitempi kuin Omarista tuli, ja kai jalatkin ovat suht mittavat. Tasamielen kaltaisia töppökoipia ei tee mieli tehdä, kun ne eivät sitten sovi mihinkään satulaan... Ihan ensiksi muotoilin ylävartalon eli ylätorson. Jättäisin pään myöhemmälle - jokaiselta - ihan käytännön syistä ja painopisteiden takia (rangat kaatuilevat herkästi). Sitten pitikin vääntää kas niin oleellinen mutta raivostuttava osuus: reidet ja pakarat. En jaksa tapella massojeni kanssa enää, joten iskin vain kevyesti massaa niihin kohtiin mihin sitä sai mennä, ja laitoin rangan kuivumaan. Loput kudokset tulisivat sitten kun perustukset ovat ehtineet jämähtää.
Seuraavaksi siirryin massailemaan tummaa tyttöä, josta siis tuleekin nuori aikuinen. Sellainen kävisi paremmin järkeen, sikäli kun tälle on jo heppa tiedossa, ja se sattuu olemaan ori. Tämän kohdalla kävi jännästi: juuri kun olin muotoillut (kai) yläkropan valmiiksi, keksin, että hitto, tälle tulisi ihan onnettoman lyhyt kaula. Yritin aivopestä itseäni luulemaan ettei se vaikuta mihinkään, mutta jaa, liian lyhyt kaula hahmolla ei ole jees. Meni sitten koko ranka vaihtoon. Revin vanhat massat irti, mutta koska ne olivat jo liian nahistuneita, päätinkin kierrättää ne johonkin rekvisiittaan. Litistelin massapalan niin lätyksi kuin kykenin ja laitoin sivuun jähmettymään. Katsotaan myöhemmin, mihin siitä on; ajattelin leikellä sen.
Eikun siis tekemään sama homma uudestaan! Tässä ei ollut mitään ihmeellistä sanottavaa. Likan pituus vain kasvoi hurjasti siitä mitä olin aikonut, ja voi olla, että se tulee lukeutumaan niihin ylipitkiin jossain kohtaa. Ehkä ei, kyllähän 170 -senttisiä naisia paljon on. Lisäksi päätin, että vaikka hahmo on päässäni näyttänyt aika naisekkaalta, voi nukella olla lievempiä muotoja ja ehkä jopa miesmäisiä rakennepiirteitä. Jaloille tuli sama käsittely kuin randomijampallekin, eli perustukset ennen varsinaisia muotoja. Tein myös hauikset - ja tappelin mittatikkuni (rautalankarullasta jäänyt palikka) kanssa huomattuani käsien mitoissa epäsymmetriaa. Äh.
Kai noiden jälkeen pääsin lopulta sen sateenkaariukkelin kohdalle. Pohjaväri oli suunnitellusti keltainen, mutta muuten en kyllä tiennyt yhtään mitä olin tekemässä. Ylätorson kuvioinnista tuli kamala, liian epämääräinen ja karkkinen. Värit eivät sulautuneet hyvin. Tästä ei tietenkään ole kuvia, koska kamera on sivuseikka kun halutaan tehdä jotain kunnolla.
Vasta hauiksien kohdalla tajusin, miten kannattaisi toimia: laitoin keltaiseen massapalloon oransseja ja vihreitä paloja, ja lisäsin oranssien päälle punaista ja vihreisiin sinistä. Sitten painelin ja pyörittelin massapalaa siten, että värit vähän sekoittuisivat. Näin ne eivät näytä liian päälleliimatuilta.
(tuon voisi piirtää)
Käytin neonoranssia, koska luulin, ettei minulla ole sitä normioranssia. Pah, näin kyseisen purkin - avaamattoman sellaisen! - vasta kun oli jo liian myöhäistä. Ehe.
Hauikset tehtyäni en pystynyt sietämään tuota ylätorson väriyrjöä enää yhtään, joten kyllä, uusin sitten senkin. Tul paljo parempi, tai ainakin sen pitäisi nyt näyttää kuuluvan samaan sarjaan noiden hauiksien kanssa.
Sateenkaarityypin jälkeen oletin ihonväristen otusten kuivuneen riittävästi, joten laitoin niihin lisää massaa, pääasiassa reisiin. Tein myös pohkeet, ja tällä kertaa halusin taata että niihin menee riittävästi materiaalia. Nukkieni raajat ovat tähän mennessä olleet (ainakin jo jonkin aikaa) jotenkin tosi rimpuloita, ja satuloihin on jäänyt liikaa tilaa, joten haluan nyt katsoa että kudosta on. En tiedä mitä siitä tulee... Voin minä ne uusiksikin tehdä, jos tuntuu että liikkuvuus kärsii.
Yritin tehdä randomiukkelille jalkoväliä. Ei tullut mitään. Päätin siinä, että annanpa nyt näiden massojen ihan suosiolla jämähtää ennen seuraavaa muotoilusessiota. Silloin pitäisi jo tehdä naamat ja kaikki muu loppuosuus.
- 21/10/20 Nuket etenivät ja pääsivät massavaiheen loppuun. Päät tekeytyivät odotettua paremmin, vaikken edelleenkään tajua mikä olisi se oikea tekniikka alustaa ne. Pyrin kuitenkin siihen, että peitettyäni päänraakileet massalla yritän muotoilla massaköntin palloksi, josta sitten eristän kiilan kuonoksi. Harmi kun tämä ei toimi niin hyvin kuin haluaisin ja olisi tarpeen.
En tiedä mitä olen joskus muinoin tehnyt eri tavalla, mutten enää nykyisin saa rottanukeilleni riittävän pitkiä naamoja. Lisäksi takaraivot tuntuvat liian pyöreiltä, ja välillä sivuprofiilit näyttävät menevän liian koveriksi. Kaikkein loogisin lärvi tuli randomiperustyyppiselle, mutta tumman tytön naamasta sen sijaan tuli aika epäsymmetrinen; onneksi tämä rajoittuu lähinä suun alueelle, jolloin se voisi vähän näyttää puhumiselta.
Sateenkaarityyppi olisi sellaisenaan liian riemunkirjava ja karkkinen, joten tein siitä vähän omemman näköisen laittamalla suuhun punaista. Se ei todellakaan imitoi verta, vaan on vain hassusti paikantunutta pigmenttiä yksilössä. Leuka muuten piti tehdä erillisestä massapalasta. Heebo sai myös reidet ja pakarat, josko niitä edes erikseen erottaisi. Jaa, jalkaahan ne joka tapauksessa ovat.
Nuket taisivat saada lantiot (ja alavatsat) ennen helpoista helpointa osuutta eli kyynärvarsia. Tämän jälkeen ne olivat käytännössä massavalmiita.
Olin antanut nukkien kuivahtaa jo jonkin aikaa, kun muistin käydä leikkaamassa perustyyppisille lovet hiuksia varten. No, nyt pitäisi oppia se, että tämä lovi kannattaisi leikata aina heti naaman muotoilun jälkeen, koska massa ei muotoudu enää kun se on riittävän kuivaa. Leikata sitä kyllä voi, mutta viillot ovat silloin vain viiltoja eikä niihin saa tungettua mitään pehmeää (viskoosihiusta). Ratkoin sekä viiltojen kapeuden että ehkä liian syvän leikkelyn suomaa ongelmaa tekemällä pieniä massapötköjä, jotka painelin uraan ja taputtelin työkalulla tasaisiksi. Se toimii! Pienet palaset ja veden käyttö ovat hyvä juttu.
Nukkien jälkeen koin tilaisuuden tehdä myös peukalorottia. Ensinnä tein sateenkaarihäiskän ylijäämämassasta sille nimikkopeukkurin, minkä jälkeen taisin sössiä vielä tästäkin jääneet ylimääräiset palaset kaikkeen muuhun. Ihonvärinä käytin sitä mitä miesnukkeihinkin meni - sitä on paljon! Peukkurit tullaan kuvaamaan ja arkistoimaan ajallaan, jahka kerkiän. Osa niistä on menossa Kavelle ja osa jonnekin päin Yhdysvaltoja, eli ei minulta ainakaan tekemistä puutu... Tekisi kyllä mieli rykästä kasaan neljäskin nukke, mutta ehkä pidän kiinni kolmen satsista nyt tällä kertaa. Viisikin olisi jo aika työläs määrä.
- 22/10/20 nuket jatkuivat, tietenkin.
Nahkaosien vuoro. Olin etsinyt tummalle tytölle sopivia nahkoja jo aiemmin, joten niistä ei tarvinnut häiriintyä enää tässä kohtaa. Mitään absoluuttisen mätsäävää ei kyllä ollut, eikä mitään isoja paloja, mutta niillä mennään mitä on...
Olen joskus aiemmin todennut, että osalta nukeista ovat liimaukset alkaneet pettää. Jäljitin ongelman syyksi tuon vaalean nahan, joka ilmeisesti on loppupeleissä jäykempää kuin sen kannattaisi. Lörömmistä nahkoista tehdyt tassut ja hännät pysyvät ihan hyvin paikallaan, eivätkä natise väännellessä. Silti käytin juuri tuota ongelmanahkaa, koska eihän minulla ole muutakaan.
Kokeilin uusia juttuja liimojen kanssa ja tajusin, miten käteviä ne Bison Tixien mukana tulleet lastat ovat! Helpotti elämää aivan pirun paljon. Nyt on kahdelle eri liimalle omat lastansa. Ei edes mene liimaa haaskuun enää niin paljoa, ja saan kerroksista siistejä ja ohuita verrattuna siihen, millaista rautalanganpätkällä vetely oli.
Yksi nukeista sai vahingossa printtiä käteensä. Se on hauskaa, voisin ajatella sitä jonain tatskana? Samaa merkintää löytyy yhdestä satulastakin.
Sitten oli vuorossa maalaus. Sotkin jotain sävyjä, joiden pitäisi rimmata nukkien ihojen kanssa. No, myöhemmin kävikin ilmi, että varsinkin tummalle tytölle sotkemani väri oli LIIAN lähellä sen massan väriä, eikä maali oikeastaan erottunut mihinkään enää sitten kun kuivahti. No, kerrostin sitä melko paljon ja vältin turhaa ohentelua. Kyllä se vähän teki siitä kiinnostavamman. Se on tärkeää; Tahvon kohdalla olin oppinut, ettei ole jees jos nuken ainoa kiinnostava tai kuvattava osa on vain lärvi.
Olin maalannut myös suut tässä kohtaa, kuten tapana on. Ja tuo nahkaukko sai tummat silmänympärykset... Koska rock.
Maalaukset oli siten tehty. Seuraavaksi (kai jonkin syömistauon tms. jälkeen) laitoin päälle Vallejo -lakkaa. Vuoraan sillä yleensä myös nukkien päät ihan kokonaan, koska kyseinen lakka on vedenkestävää.
 |
| Tässä näkyy tuo lakkapinta suht selkeästi. |
Hairitus tapahtui... vaikeasti. Tumman tytön hiustenväri oli selkiö, mustaa tietysti. Ainoa vaan, ettei musta viskoosivarastoni ole enää parhaassa kuosissaan, tai sitten olen vain käyttänyt ne hyvän pätkät pois... Kauheaa sotkua!
Turkittoman miehen kohdalla en jaksanut enää päättää, mitä väriä sille laitan, kun tuntuu että kaikki on jo nähty... Vaihtelu virkistelisi. No, keksin sitten, että olenpa hullu ja yritän sekoittaa sille kolmivärisen tukan. Ihme kyllä, se tapahtui, joskaan en mielelläni lähtisi moiseen enää uudelleen. Villalankahairitus kiinnostaisi jostain syystä huomattavasti enemmän... Se kun ei sotke. Tästä kolmiväritukasta tuli siis yhdistelmä blondia, keskiruskeaa ja mustaa.
Ennen mitään karvaamisia tajusin myös, että tuo miesnukke voisi tarvita sivusiilit. En jaksanut sössiä maalien kanssa, joten kaivelin hyllystä Derwent Inktenset ja kokeilin piirrellä niillä. Kumma kyllä, silkkimassa ei ota puuväriä kauhean hyvin, joten väri jäi vaimeaksi. Pesin sen lakalla tasaiseksi ja vedenkestäväksi.
Yleensä suunnittelen tekeväni lyhytharjaisia nukkeja, mutta kun paloissa on trimmausvaraa ja monesti kivan luonnollisen näköisiä suortuvia ja päitä, niin eihän niitä enää viitsi siitä leikellä. Toinen juttu on se, etten osaa trimmata nätisti...
Sitten olivat vuorossa silimät. Gessoa vaan pohjalle ja värejä keksimään.
Perustyyppien silmät ovat oma haasteensa, mutta niin olivat yltiöräikeän sateenkaarirotankin silmät. Niistä piti ensin tulla tummanruskeat, minkä voi päätellä siitäkin miten nuken nimikkopeukkuri sai sellaiset. Sitten keksin, että jos kerta nukke on noin riemunkirjava, niin saavat sen silmätkin olla...
No, tuo aikomani sateenkaarenkirjavuus ei silmiin ehtinyt. Sinisen pohjavärin kyllä tein ja laitoin siihen pari ohutta kerrosta vihreää. Jossain kohtaa keksin sitten, että eihän tässä ole tilaa sellaiselle värikirjolle, joten rajoitin sen vain pääväreihin eli siniseen, punaiseen ja keltaiseen. Se toimi huomattavasti paremmin... Mutta nuken ilmeestä tuli erittäin torvi.
Ihmekös tuo... Ei se miesperustyyppikään kovin älykkäältä näytä. Tosin se ei onneksi vaikuta ihan kajahtaneelta, ellei katso väärästä kulmasta. Lisäksi se sai eriparisilmät - olen pitkään halunnut tehdä jollekin ainakin yhden hunajanvärisen simmun!
Likalle sen sijaan tuo karsastaminen saattaa sopia. Se on näkövammainen, joten katse ei kohdistu kunnolla tai ollenkaan varsinkaan toisessa silmässä. Pitää sanoa, että tälle tuli kaikista paras ilme; se vastaa hyvin sitä millaisen luonteen hahmolle päässäni kuvittelen.
Juuri kun olin saanut silmät maalattua, sain päähäni käyttää maaleja myös peukalorottiin. Heti perään taisin laittaa niille myös hännät nahasta.
- Tyypit saatiin valmiiksi aamuyöllä 23/10/20. Niin valmistuivat Gunilla (tumma tyttö), Haliomena (perustyyppimies) ja Surgepurl (sateenkaarijannu).
 |
| Tällaiset kuvat kertovat, miksi tuotekuvauksessa pitäisi käyttää yksinkertaista taustaa eikä sitä mihin kohteet ensimmäiseksi sattuu laittamaan. |
Tumma tyttö. Päivitin tätä jälkijunassa, eikä likka ollut vieläkään kertonut nimeään (jo seuraavan nukkesatsin valmistuttua). Pääni takoi jatkuvasti että se voisi olla Alma, mutta ei, värit eivät natsaa... Siispä kävin penkomassa Wikipedian listaa nimistä, jotka on heivattu kalentereista. Löytyi sellainen kuin Gunilla. Se sopii väreihin, G on nääs tummanruskea kirjain! En ole hyvä keksimään naishahmoja ja saamaan niitä toimimaan, mutta olen viime aikoina yrittänyt panostaa moisiin mikäli tilaisuuksia on ollut.
Haliomena, tuo mies, sai nimensä nimilistasta jonne olen välillä ripotellut enemmän ja vähemmän nerokkaita tai tyhmiä nimi-ideoita. En tiedä mikä olisi haliomena... Ja miksi? Hug-apple? Kaiken kukkuraksi kyseinen nimi ei suoranaisesti edes sopinut nukelle, mutta sekä tekijä että tekele ovat lämmenneet nimelle tässä sitä makusteltuaan. Yksi koomisuus on siinä, miten äijä ei selkeästi näytä pätkän vertaa halittavalta, ja silti sillä on tuollainen kutsuin. Niin ja hei, tämän tukka ei ole sieltä surkeimmasta päästä, mitä liimojen kanssa leikkimiseen tulee. Nyt se vain tarvitsisi vaatetta, jottei tukka näyttäisi liian ilmavalta.
Surgepurl eli Surge sai nimeämisapua amerikkalaiselta kaveriltani, jolle alunpitäenkin lupasin nimeämisoikeuden. Kyseinen kaveri tuppaa tykkäämään kaikesta söpöstä ja värikkäästä, joten sateenkaarihahmo sopi tarkoitukseen. Harmi ettei nuken naamasta tullut kovinkaan katsottavaa, vaikka värejä onkin... Ilme on aivan sairaan typerä.
- Aamuyöllä 25/10/20 aloitin kaksi uutta nukkea. Joo, en ehtinyt kirjata edellistenkään prosesseja kunnolla... No, mainittakoon, että nämä kaksi ovat nyt ne Murkun penskat nimeltä Marmau ja Idealist. Marmau eli poika saa sellaisen vaaleanoranssehtavan turkin, joka ei silti ainakaan minun mielestäni lukeudu vielä varsinaiseksi oranssiksi. Idealistista tulee huomattavasti happamankellertävämpi, sen väri on melko kylmä ja vaalea - hyvin lähellä sen nahan väriä mistä tulen tekemään näille ihot.
Kerkesin massailla mm. ylätorsot aivan kokonaan, minkä ohella tein perustukset reisille ja lantioille. Myös olkavarret tuli tehtyä. Olen huomannut tehneeni jälkimmäisistä joillekin nukeille turhan lyhyet, kun oikeasti eroa olkavarren ja muun raajan pituuksissa ei pitäisi olla kovinkaan paljoa. Totesin nyt tässä sitten, että kaipa olisi loogisinta paikantaa kyynärnivel jotakuinkin keskelle sitä käden langoitettua osuutta. Mittatikku oli kovassa käytössä, enkä siltikään voi olla varma tuleeko noista täysin symmetrisiä... Äääp.
Rupesin jo pohtimaan näille tarinataustoja. Jompikumpi voisi hyvinkin olla jonkun hevosen entinen omistaja. Lisäksi näiden olisi tarkoitus vain tupsahtaa modelliversumini päätallille mitä todennäköisimmin tietämättä että myös Murkku - heidän isäpappansa - käy siellä suht säännönmukaisesti.
Aioin myös tehdä appaloosapeukkureita - siis appaloosahevosten värisiä rottia - mutta jokin aivoissani veti toiseen suuntaan, ja teinkin sitten miniruokaa rotiskojen sijaan. En edes omaa mitään mihin noita asetella, mutta ainakin minulla on yleensä kivaa keksiessäni mistä viljasta ja täytteestä mikäkin syöminki koostuisi...
- 26/10/20 Vuorokaudenvaihteen molemmin puolin tuli istuttua muotoilemassa. Tein Marmaulle ja Idealistille naamat ja oikeastaan kaiken muunkin minkä massasta pystyy.
Naamojen kanssa ilmeni probleemia. Olin jo tehnyt Idealistille koko pään, kun se rupesi ärsyttämään: se oli liian iso ja myös paksu verrattuna siihen, millaisia päitä olen muille tehnyt. Sen pitäisi olla vähän pienempi kuin Marmaun naama, koska kaikki muukin Idealistissa olisi pienempää. En hirveän mielelläni repinyt sitä vaivalla väännettyä lärviä irti, mutta pakko oli... Ja seuraavasta tuli muutenkin parempi - siinä oli koko paremmin kohdillaan! Likan ilmeestä tuli tarkoituksella vähän vähemmän söpö, sillä näin se natsaisi paremmin isäänsä, jonka perusilme on todella vihainen. Myös korvat kiinnitin geenisyistä melko alas ja siten, että ne sojottavat sivuille (osin kyllä asennon vuoksi). Koska kyseessä on Murkun jälkeläinen, ja Murkku on keksimäni hahmo (josta lähinä kirjoitan), piti tietysti näpertää Idealistille jotain sisäpiiriin viittaavia ominaisuuksia, jotka eivät aukea kellekään joka ei hahmojani ja stoorejani tunne. Siispä vasempaan korvaan tuli kaksi lovea, minkä lisäksi tökin likalle vähän tikkijälkiä kohtiin missä massa ei häivyttynyt kovin hyvin.
 |
| Vanha naama. |
 |
| Uusi naama. |
Myös Marmau tappeli turpansa hankkimisen kanssa, eikä alkuun halunnut naamaa lainkaan. Kyllästyin tähän, joten käytin lärvimassat sitten mieluummin sen reisiin, joista tulikin toivottavasti ihan toimivat. (Täytyy huomauttaa, että tuon kuontalotappelujuttunsa se on selkeästi perinyt Murkulta, jonka pärstäkertoimen muistan alustaneeni VIISI kertaa.)
 |
| Huomatkaa jätkän ekat silmät tuolla, paspikselle leviteltyinä. |
Jonkin ajan päästä tyyppi olikin yhteistyökykyisempi, ja ilmeisesti tajusi että ehkä naama kannattaa olla. Murkku ei katselisi mitään rautalankahässäkkää. Idealistin edellisestä päästä tekemäni pallo toimi mittatikk... mittapallona, jonka pohjalta arvioin Marmaun pään massamäärät. (Idealistin uudempi pää mallaantui siitä pallosta jonka muistaakseni tein Luuhäkin jäljin; ja sille siis tuli liian pieni turpa, joskin juuri siksi se toimii näille normikokoisemmille.) Tietenkin tämä toimi nyt huomattavasti paremmin kuin silloin, kun yritin tehdä Marmaun päästä isomman kuin Idealistin edellisestä. Köh. Myös tämä otus sai lörppökorvat ja lovia niihin. Yritin myös tavoitella sellaista kolmiomuotoa, jollaiset Murkun korvissa ovat, mutten onnistunut ainakaan tällä tekniikalla mitä nyt käytin. Saksiminen ei siis hyödyttänyt. Siskonsa tapaan myös Marmau sai tikkijälkiä, kiitos varsinkin sen faktan että sen leuka piti tehdä erillisestä massapalasta.
 |
| Vasemmalla Luuhäkin päämassamäärä, oikealla Idealistilta pois revitty moinen. Tuo vaaleanpunertava töhrö tuolla on nenä. |
Idealistin lantion kanssa tuli probleemia. Ensimmäisellä yrityksellä siihen taisi mennä yksinkertaisesti liikaa massaa, minkä lisäksi akan ranka taitaa olla hiukan epäsymmetrinen. Poistelin massaa, siloittelin, laitoin vähän lisää pikkupaloina. Kai se ihan toimiva on. Myös Marmau sai alavartalomassoihinsa samantapaisen erikoismassalisäyksen; haluan kokeilla josko se auttaisi nukkeja istumaan lähempänä satulaa.
Yhdessä kohtaa tuli hirveä tarve aloittaa kolmaskin nukke. Idealistani (termi josta Idealisin nimi keksiintyi) sisältää joitakin ideoita rotista, joilla ei olisi silmiä, ja ainakin osalla pitäisi olla normaalisti toimivat kyynelkanavat. Siitä syystä ne olisivat myös vähän Halloween -kamaa. Valitsin noita kahta muuta nysemmän rangan.
Tästä tulisi rex, ja koska värivalikoima on helmimassojen kohdalla aina aika raaka, päätin sekoittaa kultaista ja keltaista saadakseni - ylläri - kirjaimellisesti kullankeltaista. (Kulta ei nääs oikeasti ole keltaista vaan vaaleanruskeaa.) Tein ylätorson ja olkavarret sekä perustukset lantiolle ja reisille. Ylätorson vatsapuolelle laitoin vähän valkoista helmimassaa. Ihan liian äkkiä tulin myös lisänneeksi loput reisimassat - ei olisi kannattanut, koska eiväthän ne perustukset mitään hyödytä jos niiden ei anneta ensin kuivua... Jaa, olen toiminut näin ennenkin, enkä varmaankaan ikinä opi miksi se ei kannata.
Tyypin päähänkin iskin massaa jo nyt. Toivotaan, ettei rautalanka tulisi heti vastaan enää sitten kun teen sen loppuun.
- Illasta 26/10/20 kuvasin valmiiksi muotoiltuja Marmauta ja Idealistia. Myös kirkkaanvärinen tyyppi pääsi keskeneräisyyskuvaan... Sillä olikin aikamoinen ugly stage menossa. (Kuvaan yleensä muotoiluvaiheiden välissä, kun olen pessyt kädet, joten monet vaihekuvat on oikeasti otettu sen nimenomaisen vaiheen jälkeen.)
Sittemmin muotoilin tuon jälkimmäisen loppuun. Naamasta tuli ehkä yksi parhaista, harmi kun sillä ei ole simmuja! Jaa, olen kauan halunnut tehdä tällaisen nuken, joten miksi ei? Voin tehdä noita keltaisia rexejä myöhemmin lisää. Keksin tässä myös, että tämä saa blondin harjan.
 |
| Käytin valkoista helmimassaa täyttääkseni pieniä reikiä joita keltaisessa massassa ilmeni. |
Muutoin muotoilusta ei ole oikein mitään erityistä sanottavaa. Luulen mm. tehneeni rexin vasemman käden valkomerkkisyyden samalla tekniikalla mitä käytin myös Mimmin kanssa joskus, ja se on selitetty silloin (kesällä 2019), joten nyt ei tarvitse.
Käytin sokean rexin värejä myös tehdäkseni sille nimikkorotan. Se on istuva uros ja sen silmät ovat punaiset, viitaten siihen että isännälläänkin sellaiset olisi jos ne eivät uupuisi.
By the way, rexheebo sai myös nimen. Keksin sen tullessani saunasta, koska missäs muuallakaan ihmisillä on aikaa ajatella kuin suihkussa? Keltaisia nimiä on helppo keksiä, koska kirjain A on keltainen ja hyvin kovassa käytössä. Tyypistä tulee Aarne. Se on saksalaista alkuperää ja tarkoittanee kotkaa - ja sanon heti perään, ettei merkityksellä ole osuutta nimeämisprosessissa. Mitä kotkamaista tuossa ötökässä olisi? Sehän on rotta... Jolla ei ole silmiä. Nimikkorotasta taas tulee Alpo.
- 27/10/20 puolella kuvasin nukenraadot, minkä jälkeen jatkoin vähän massahommia peukkureiden osalta. Mainittakoon, että Aarnen rotta Alpo sai siskon nimeltä Alma (tiedostoissa Almi, koska Almoja löytyy jo ennestään yksi!). Ja koska tämä ei ole peukalorottahistoriikki - niille on omansa - siirryn seuraavaksi puhumaan vain olennaisesta. Nuket saivat nahkansa.
 |
| Nahkaloota toimi odotushuoneena. |
 |
| Goodbye nimilaput! |
Olin nyt kehittänyt jo jonkinlaisen symmetriatekniikan, minkä kanssa ei pitäisi olla varaa mennä liiaksi metsään, mitä nahkaosien tekoon tulee. Käsipalojen koko on aina 2 x 3 cm ja jalkapalojen 3 x 3 cm, hännät ovat 3 cm leveistä paloista ja selvästi liian reiluja. Ideaalimitta häntäpalalle olisi ainakin 15 cm, jotta on varmasti riittävästi pituutta.
 |
| Tykkään nimikoida kaikki palaset aina. Samalla näkee että jokaiselle myös varmasti tulee järjestettyä ne mitä tarvitaan. |
Käytin Aarnen käsiin Bison Tix -liimaa, mitä meni myös joihinkin jalkoihin. En ihmettele yhtään jos se irtoilee rautalankaosista itsekseen, tuo nahka ei nääs alennu taitettavaksi kovin hyvin eikä kuivu tahmaksi samalla lailla kuin Pattexin liima. Jälkimmäistä menikin ainakin häntiin ja Murkun jälkeläisten käsiin.
Mainitsin symmetriatekniikan. Tarkoitan sillä nyt sitä, miten trimmailen tassuja ja erityisesti käsiä, kun olen liimannun ne. Olen symmetrian suhteen kauhea perfektionisti, ja joskus tuntuu että jotkin mitättömät puolen millinkin mitoitusvirheet käyvät päähän, vaikka olisin yksin ainoa joka niitä edes noteeraa (no, eihän kukaan muu ole nukkejani niin tarkasti ikinä tiiraamassakaan). Jalkaterien kanssa on helppo vain katsoa missä se rautalankaosuus menee ja leikata sen mukaan... Mutta käsien kohdalla yritän jotensakin epätoivoisesti aina katsoa, mihin se rautalanganpää loppuu, koska se ratkaisee aika paljon sen kannalta miten voin nuo käpälät sitten taittaa. Nykyisin taitan palaa aina vähän nähdäkseni, missä kohtaa se langanpää on, ja leikkaan sitten heti sen edestä viistoon. Tästä onkin sitten helpompi trimmata loput.
Aarnen vasuri ei sitten meinannutkaan kestää kunnolla kiinni, joten jouduin liimaamaan sen uusiksi kesken trimmailun. Se luisui hyvin paikaltaan, joten törsin siihen Pattexin kontaktiliimaa, samoin ja etenkin myös siihen rautalankaan ja vähän massaosuuteenkin. Käytin lapasta paikallaan vähän, jotta liimaa varmasti menisi kaikkialle. Kyllä se pysyi sitten!
Nahkaosien trimmin jälkeen pääsin maalailemaan. Naamoja siis. En tiedä olinko edes yllättynyt, kun pystyin käyttämään edellisestä erästä jääneitä maaleja. Näissä tämänhetkisissä nukeissa ei ollutkaan muuta räpläämistä kuin naamat, joten homma oli helppo. Siveltimeksi uhrasin Breyerin maalaussetissä tulleen siveltimen, joka ei arvatenkaan ole taiteilijalaatuinen... Karvat rehottivat vielä märkinäkin, ja varsi on maalaamatonta puuta. No, yllättäen tämä toimi ihan jees tuollaiseen vähän sotkuiseen suu- ja viiksityynymaalailuun, etenkin kun käytin myös paljon vettä. Jopa silmänympärykset maalautuivat ihan hyvin.
Muistin maalata myös Murkun pentujen tikkijäljet, joita niillä oli naamoissaan. Yritin myös etsiä tikkejä niiden torsoista, mutten löytänyt... Mihin ne lie kadonneet sitten.
Aarne sai ihonväriä silmäkuoppiinsa, vaikkei saman tilan omanneilla oikeilla rotilla tainnutkaan olla paljasta ihoa niissä. Taiteilijanvapautta? No en tiedä. Haluan vain että ne kuopat erottuvat sieltä...
Myöhemmin tulisivat ensin Vallejo -lakkaus, sitten harjat ja lopuksi silmät. Sitten tyypit olisivat valmiit.
- 28/10/20 puolella tapahtui lopputyöstö. Lakkana oli tosiaan Vallejo, eikä siinä ole mitään kerrottavaa. Tai no, trimmasin yhden isohkon lattasiveltimen kulmattomaksi, jolloin se näyttää vähän ruumisarkulta. Heh.
Lakkojen jälkeen piti laittaa harjat... Ja ai simpare että se osaakin olla vaikeaa! Harjoitin ensimmäiseksi Aarnen, jolle tosiaan piti tulla blondi tukka, siinä kun Marmau ja idealist saisivat punaiset harjat. Harjojen tekemisestä ei ole kuvia, koska pääni meinasi hajota sitä suorittaessa, ja halusin koko roskan vain nopeasti pois alta. Sanottavaa siitä kyllä olisi... Mm. se, että olen nykyisin ruvennut liimaamaan harjakaistaleita vähän limittäin siten, että karvaa olisi leveyssuunnassa enemmän kuin joskus. Ei tämä ole teknisesti sen vaikeampaa kuin suoraan jonoon liimailukaan; yhtä sotkuista kökköä se on aina...
Trimmasin harjoja ensin vain vähän, jotteivät ne rehottaisi... Loppuun trimmaisin vasta kun silmät on maalattu.
 |
| Siinä ne juonittelloo jotakii? |
Silmäprosesseistakaan ei ole kauheasti kuvia, varmaan koska erilaisten punasävyjen kerrostamisessa ei pitäisi olla mitään mietittävää.
 |
| Näin kyllä kävi, kun huomasin ettei punaisesta törpystä tullut enää väriä. Leikkasin sen auki, ja... Se räjähti. Nukkeihin ja rottiin sentään ei mennyt sotkua, ihmiseen taas kyllä. |
Aloitin kaiken (siis noiden Murkun pentujen silmät) kyllä hyvin tummalla ruskealla, johon ehkä sotkin mukaan kirkkaanpunaista. Sävytin töpöttelemällä hyvin pienellä siveltimellä, ja ihme kyllä, se toimi! En ymmärrä miten... Mutta entä sitten? Silmät ovat siis punaiset tummilla reunuksilla. Pupillit tein sotkemalla sekaisin kirkkaanpunaista ja ihonväriä, mihin sitten lopuksi laitoin tummaa. Kaiken tämänkin tein töpöttämällä. Silmistä tuli todella kornit... En tiedä pahensiko vai paransiko niitä se, että tein vielä gessolla silmävalkuaisia. Voin taas kerran sanoa, etten tiennyt mitä olin tekemässä.
Aarnen silmät... Welll, silmäkuopat, saivat myös punaa, mutta siten että se yritti esittää porfyriiniä. Rakastan kaikenlaisten silmä- suu- ja nenäeritteiden maalaamista jostain syystä. Nyt tämä oli turhan hallittua, mutta kai se hyvässä lykyssä vähän porfyriiniltä näyttää. Rottien räkä ja kyynelneste siis ovat väriltään punaisia.
Silmämaalien ohessa sössin värillä myös peukalorottia. Yksi sai myös väriä hännänpäähänsä.
Nuket olisivat tässä kohtaa nyt olleet valmiita. Harjoissa oli kuitenkin vielä häikkää, joten piti ne trimmaaman.
Idealist sai pitää vähän pitemmän keesin. Yritin sössiä sitä siistiksi vedellä ja kangashanskan sormella, mutten enää tiedä miten sellainen toimi Sulon kohdalla. Yksi onkelma on toki tuo, kun Idealistin otsatupsuissa on liikaa liimaa esillä... Mutta AAAARGH minähän inhoan näitä karvakarvaamisia, sehän ei ole enää uutinen kellekään. Ei siis ole ihme jos teen kaikkeni ja silti feilaan.
Marmau näytti typerältä tuollaisessa kukkaskeesissä, joten kynin sen aika lyhyeksi.
Nyt, NYT ne ovat valmiita! Aamulla 28/10/20 siis valmistuivat Aarne, Marmau ja Idealist.
Mitään kunnon kuvia ei näistä ole, en jaksanut ottaa kun olosuhteet ovat niin huonot. Kukaan ei myöskään ole vielää ratsastanut.
Marmau on selkeästi suht isokokoinen, tai ainakin monella tapaa pitkä. Vaan ei se ole yhtään niin iso tai pitkä kuin isänsä! Piti moisen takia kaivaa Murkku sieltä kaapin perältä (jonne olin sen varastoinut aikana, kun sille ei ollut keksiintynyt mitään ratsastettavaa) ja todeta asia.
Sisarusten värit, mittasuhteet, symmetriat ja luonnekuvaukset ovat ihan nastalla mallilla, mutta en voi kuin sanoa etten tykkää niiden naamoista juurikaan. Kyllä niitä kuvaa, mutta ei noita voi mitenkään pitää laadukkaina. Ne ovat rumia ja typerän näköisiä. Aarnen lärvi sen sijaan jopa vähän näyttääkin rotalta.
En tajua miksi - ja missä vaiheessa? - muotoiluni ovat menneet tähän suuntaan, että nukkien turvat valmistuvat ihan idioottimaisiksi. Katsokaa vaikka tuota Marmaun sivuprofiilia. Nenä on kuin karikatyyri, ja ilmeisesti myös Idealistin silmät tuli laitettua vähän liian alas. Kai minun sitten pitää lopettaa kaivamasta niille kuoppia asteen tarkoitettua alempaa, kuten toimin saadakseni yläluomille riittävästi massaa (ilman tarvetta lisätä sitä erikseen; en tykkää siitä kun silkkimassa ei häivyty kunnolla). Aikaisemmin minulla on nimittäin ollut sellainen ongelma, että silmäluomimassat ohenevat päälaella liiaksi, jolloin rankarakenteet ja/tai silmämunahelmet yrittävät paistaa läpi.
 |
| Aarne ja sen nimikkorotta, Alpo. |
Pitäisi ostaa lisää nahkaa... En nimittäin halua pätkästä tätä nukentekovimmaa nyt kun tekemisvimma on päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olokee sitte immeisiks.