Tuhat peukalorottaa

Mainitsin Tyhmät nimet -postauksessa arvioni rottien määrästä; ehkä muutama sata? No, arvioini meni tosi alakanttiin. Tämän tekstin otsikostahan näkee suoraan, paljonko niitä todellisuudessa on. Laskeskelu oli aika työlästä, mutta todistaa miten kätsyä on arkistoida kaikki rotiskot yksittäisiin kuvakansioihin ja nimetä ne. 

Ja tätä kirjoittaessani tonniin on tullut reilu satanen lisää. En tiedä miksi edes toimin näin, kun olen jo aiemmin maininnut ja ihan rehellisesti todennut ettei suurimmasta osasta tule enää mitään yksilöllistä yksilöä, jonka voisin tunnistaa ihan vain katsomalla. Se on myös syynä siihen, miksi olen tämän uusimman erän kanssa yrittänyt panostaa juuri siihen yksilöllisyyteen - enkä tee yhdestä väristä sitä kymmentä yksilöä, mikä oli laita isoimman erän kanssa. Se ei nääs ole hauskaa enää tässä kohtaa. Yksilöllisyyttä ovat nyt lisänneet vaihtelevat silmänvärit ja akryyleillä maalatut valkoiset merkit, joita kaikki eivät tietenkään saa. 

Kaipa yksi syy loputtomalle peukalorottien kyhäämiselle on vain se, miten paljon on vielä tekemättä. Kyllä, se on oikeasti juttu. Olen kirjannut koneelle paljon värejä, geenejä, turkkimuunnoksia ja kuvioita sekä kaikenlaista muuta, mitkä haluan joskus mallittaa. Valitettavasti en muista puoliakaan tuosta roinasta jos en näe sitä (poissa silmistä, poissa mielestä). Kone ja rotat ovat eri huoneissa, ja tulostimeni on jo pitkään ollut poks, joten ainoa vaihtoehto on vain... piirtää tämä kaikki! Aion tehdä peukkurikirjan! Itselleni siis... Sellainen rotuopas eläimestä, jossa ei edes esiinny yhtään rotuja. 

Keltainen flame striped, jollaisesta ei ole vielä yhtään kolmiulotteista versiota. Niitä on ollut vain punaisista ja vihreistä... Ylipäänsä tavoitteeni olisi saada aikaiseksi flameja ja flame stripedejä kaikista pääväreistä, ja miksei väliväreistäkin, ja vaalennoksista.

Vielä massamuodossa debytoimattomien muunnosten ja ideoiden ohella on myös sellainen ilmiö, että keksin jotain uutta lennosta kesken muotoilun. Hyvin tuore turkkimuunnos, hawkie, on seurausta tuollaisesta. Halusin kokeilla tehdä tuplarexejä, mutta en oikein tykännyt tuloksista, joten päätin yksinkertaistaa sitä. Keksin nakurotan, jolla olisi jostain geenistä johtuen kokoturkkinen karvanauha selkäpuolellaan. Niin kehittyi hawkie, ja niitä onkin jo ihan laumaksi asti. 

Peukkurien muotoilun - ja nimien keksimisen - lopettaminen ei siis todellakaan ole vaihtoehto. Pitkiä pausseja olen kyllä pitänyt, ja yhdessä kohtaa oikeasti luulin sen jo olevan sitten siinä. No eipä ollut. 

Rottalauman kasvu vaatii tietysti lisää säilytystilaa, minkä johdosta olen askarrellut uusia lokerikkoja Breyer -hevosteni pakkauspahveista. Olen minä lokruja tietysti ostanutkin, mutta ostoksille ei aina pääse ja usein lokerikoissa on ollut jotain mikä ei palvele (liian pienet ja matalat lokerot, ei tarpeeksi muokkausvaihtoehtoja, muuta epäkäytännöllistä). Ja ainakin tämä on nyt yksi oikeasti hyvä keino kierrättää noita bokseja. Ne ovat monesti kivoja katsoa ihan sellaisenaan, mutta ikävä kyllä minulla ei tule ikinä olemaan niin paljoa turhaa hyllynpäällistilaa että kehtaisin varastoida kaikki tyhjät lootat sinne. Pidän parhaat sellaisenaan, loput saavat ihan suosiolla päätyä askartelumatskuksi.  

Mutta niin, tuosta sarjatuottamisesta vielä. Olen oikeasti harkinnut sellaista, että tekisin vain sellaisia yksilöitä jotka ovat aitoja inspiraatioita, kunnon ideoita. Ne ovat aina kivempia kuin jotkut tusinayksilöt joita tekee vain... no, vaikka vain siksi että saisi tarvittaessa kuvamateriaalia johonkin fiktiiviseen väristandardiin. Mutta onko sellaiseenkaan pakko tehdä kymmentä rottaa per väri? Okei, osasyy liialliseen homogeenisyyteen on resurssillinen: minulla ei ole riittävästi värivalikoimaa nahkapalakokoelmassani. Ja peukkurinhäntien nahan pitää olla riittävän ohutta ja taipuisaa, tai se ei palvele. Joitakin häntiä olen joskus maalaillut, mutta se ei ikinä ole se ykkösvaihtoehto, koska akryylimaali jähmettää nahkaa ihan hirveästi eikä minulla ole mitään oikeita nahkamaaleja ollut ikinä. 

Jos joskus tulen saamaan valmiiksi tuon peukkurikirjan tai minkä lie standardin nyt aionkaan tehdä, niin nettiin päätyvässä versiossa kelpaisi olla sekä valokuvia että piirroksia. Mukana olisi tietysti myös sanallinen selostus kustakin muunnoksesta, koska mielestäni kuva tukee tekstiä ja teksti kuvaa. Siinä olisi minulle kunnon syy kuvata ja piirrellä. Joitakin testisivuja olen jo kyhännyt, ja olen ostanut projektille kokonaan oman luonnoskirjan. 

Olisin ehkä halunnut näille vaaleanpunertavat hännät, mutta sopivan väristä nahkaa ei oikeasti vain löydy.

Mietin kyllä, että entä jos jotain pitää muokata tai järjestyksiä muuttaa? En tiedä. Eihän tuollaisissa projuissa voi olla tekemättä virheitä, joten varaudun siihen siksi. Kansio ja muovitaskut olisi ihan totaalihyvä idea muuten, mutta ei minulla ole tilaa pyöritellä sellaisia. Itse asiassa mietin, että ehkä vain rei'itän A5 -papereita ja kansioin ne, sen sijaan että täyttäisin luonnoskirjan. Muovitaskuja tuolle paperikoolle ei oikein ole niin niistä ei voi haaveillakaan. Tällainen järjestely mahdollistaa papereiden lisäämisen ja uudelleenjärjestelyn koska tahansa.

Tyhmät nimet

Kirjoitin tämän huhtikuussa 2022.

Luin virtuaalitalliblogeja, vaikken niiden harrastajakuntaan kuulu. Niissä on usein juttua nimistä, ja tyypit listaavat lemppareitaan. No, koska minulla on näitä jalkapapuja samanlaiset määrät, ja kaikki on tietenkin ihan pakko nimetä, niin ajattelin tehdä listoja niihin liittyen. Tein joskus postaukset parhaista ja rumimmista peukkureista. Nyt listaan tyhmimmät nimet, ja joskus listaan parhaat nimet. En varmasti kahlaa läpi ihan kaikkea, vaan aion napsia listaan porukkaa sitä mukaa kun niitä vaikka osuu silmään tiedostosta. 

Heti ekana naaman eteen lävähti sellainen kuin Stuffbox Fork, eli Haarukka. Siis tyypin nimi tarkoittaa romulootan haarukkaa. Tämä siksi koska sen korvienvälissä on harja. Okei. Tämä ei ole ikinä ollut minusta kiva, ja aivoton nimi on ihan selvästi keksitty vain täytteeksi. Haarukka on edelleen ainoa harjallisiin listattu rotta, koska ne muut harjalliset menevät nykyisin muualle. 

Huitelijan Irmi, siis lempinimeltään Keltuainen. Ruma ja tylsä rotta ja ruma ja tylsä nimi, mitä nyt tuo Irmi kuvaa jotenkuten sitä miltä tämän värimaailma (valkoinen + öklö sipulinhajunkeltainen) minulle näyttää. Jotkut maut ja hajut ovat niin kirpeitä, että ne pistelevät, esimerkiksi kukkakaali. 

Keltuainen.

Tuolloin 2014 en osannut aina nimetä asioita esimerkiksi synestesian tai minkään muunkaan järkevämmän, syvällisemmän perustelun kautta, joten osa nimistä on ihan outoja ja vain tyhmiä. Nykyisin taas tuntuu, että voisi löysätä pipoa tuon suhteen eikä olla aina niin just perfektionisti näiden kanssa. Jos kerralla on noin 160 rotiskoa nimettäväksi, ja niistä iso osa voisi ottaa yhden ja saman nimen... 

Georgin nimi ei ole varsinaisesti tyhmä, mutta se vain on väärän värinen kantajalleen. Ei siniselle rotalle kuulu antaa nimeä, jossa ei ole yhtään sinistä. Nyt siinä on ruskeita ja oransseja. Mitä juuri äsken sanoinkaan nimiin panostamisesta? 

Georg.

En edes kehtaa käydä läpi tuota listaa ihan vanhimmista peukkureista... Muuten vain kopioisin sen kamaluuksien listan tähän, eikä siinä olisi hitustakaan järkeä. 

Tajusin tämän koko nimienkeruupostausajatuksen olevan vähän turha. Huonot nimet tuntuvat menevän liikaa yksiin huonojen rottienkin kanssa. Näkyy sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin Hamsu, Siniraaja ja Huuli. Siis Hamsu on varmaan yksi kamalimmista peukkureista ikinä, ihan vain väriensä takia. Lisäksi se on tietysti hännätön ja saanut siitä sitten nimensä. Aivotonta.  

Hamsu. Kuva on vuodelta 2015.

Mielenkiintoista kyllä, tein havainnon. Iso osa nimistä on tyhmiä ja tylsiä, vähän laimeita, mutta toisaalta eivät välttämättä "huonoja" siinä mielessä, että ne olisivat mauttomia tai jotain. No joo, en minä mitään oikeita mauttomuuksia näille nimiksi antaisikaan. En esimerkiksi kiroile oikeasti yhtään, niin miksi sitten nimissäkään? 

Oho, nyt löytyi yksi. Ohtaporkkana. Ja sekin menee tuolla rajalla, että onko aivan nuija vai nerokas. Kyllähän se vähän porkkanalta näyttää, kun vain pönöttää liki symmetrisenä, eikä ole mikään hieno muotoilu muutenkaan. Mistä se ohta tuohon tulee, kun sellainen on kaikilla rotilla kuitenkin? Se on savolaismurretta, mutta silti? 

Ohtaporkkana.

Pakko on kyllä sanoa, että tosi monet ns. siansaksa- tai sananväännösnimet ovat melko tylsiä. Ne eivät tarkoita mitään, joten niitä valitaan vain värin perusteella. En ikinä antaisi oikeille eläimille sellaisia nimiä kuin Hyisko, Rääpynki tai Täikeä. Ja nämä siis ovat sinisten nimiä. Ei se ääkkösten vika ole jos nämä nimet eivät toimi niin hyvin kuin muut. 

Tylsiä noista nimistä tuppaa tekemään myös se, että olen lisännyt ne vain kasvietuliitteen perään, koska en jaksa väkisin väännellä jotain luovaa nimeä. Nimi on peukkurin tärkein identifiointiväline, joten lempinimi (ja sen myötä nimettävä kuvakansio) on tärkeämpi kuin se panostettu virallinen nimi. Jaksan nykyisin nimetä kunnolla vain jotkut parhaat. Loput tulevat sitten kun tulevat, jos ovat tullakseen. 

Esimerkki tyhmästä ääkkösettömästä nimestä olisi Siuhe. Minulle se käy silmään pahasti siksi, koska se näyttää pieleen kirjoitetulta sanalta "siihe", eli siihen savoksi. Ei moista tällainen oikeinkirjoitusfriikki kestele. 

Siuhe.

Miksi on olemassa ihmisennimi Maila? Olen miettinyt tätä siitä asti kun törmäsin lapsena kyseisen nimeen omaavaan ihmiseen jossain. Kai se liittyy jotenkin luontoon. Minulle se kuitenkin tuo mieleen lyöntivälineen, jota pallopeleissä käytetään, enkä ymmärrä miksi kukaan haluaisi olla vaikka pesismaila. Silti peukkureistakin löytyy yksi Maila, koska se on varmaan tuhannes random ja mikä tahansa nimi on kelvannut siinä kohtaa. 

Yhden rotan nimi on Sana. SANA. Siis mitä? Jopa Termi olisi kivempi kuin tuo. Itse asiassa, minun voi usein nähdä käyttävän sanaa termi sanan sana tilalla, koska, no, se voi kuvata joitakin aihepiirejä tai teemoja laajemmin. Se on kaikenkattavampi. 

Sana on kuitenkin rottana itse asiassa ihan kiva. Nimi vain on tylsä.

(No niin. Nyt sitten täytyy tehdä erikseen sellaiset kuin Termi ja Fraasi. Ja Hokema. Kiitos vaan, aivot.)

En pidä monistakaan suomalaisista tusinaihmisennimistä, mutta niitä näkyy peukkureilla nyt paljon. Onneksi niitä voi tunkea noille randomeille, jotka ovat yhtä kuin kymmenen rottaa samasta väristä ja ilman identiteettiä. Ei tarvitse miettiä että "yhyy tämänkin olisi voinut antaa jollekin kivalle yksilölle". 

Nyt se lukija tietysti kysyy, että miksi samperissa niitä rottia täytyy vääntää niin paljon, ettei niistä enää tule yksilöitä tai jaksa niitä nimetä? Ei erota yksilöitä toisistaan? No, olen periaatteessa toivonut tällaista tilannetta. Ja toisekseen, oikeasti ne ovat kaikki tunnistettavia yksilöitä, enkä halua jättää ketään nimeämättä. Ne vain eivät ole niin yksilöllisiä enää, kun vertaa siihen miten tein näitä joskus muinoin. (Lopetan tuon yksilöllisyyttä kuvaavan sanan käytön tähän. Jos pystyn.) En vain ole niin luova rotantekijä enää. Kiinnostavia, oikealla inspiksellä väännettyjä peukkureita tulee kyllä, muttei samalla mitalla kuin joskus. Toisaalta ne kunnolla tehdyt tuleekin sitten askarreltua ihan oikealla tunteella.

En mie kestä kärryillä näistä, kun luvut ovat ne mitkä ovat. Varmaan useammassa sadassa mennään. 

Takaisin aiheeseen. Silmäni osui nimeen Mahka, joka siis on taas siansaksaa. On aika hankalaa löytää synestesian tasolla sopivia nimiä rotille, joilla on Batmanin värimaailma. 

Mahka.

Aben siskot Söpö ja Särö omaavat väärän väriset nimet. Nimet ovat harmaasävyisiä, mikä ei oikein sovi oransseille rotille. Edes Chilin nimi ei ole väriltään oikea, mutta meni käyttöön kaiketi vain koska sanan merkitys tietysti natsasi. 

Löysin corpsepainttereista yhden nimen, joka ei muutu mutta joka on aina ollut vähän blääh. Se on Sideviewer, lempinimeltään Siwi. Nimi ei yksinkertaisesti ole sopivan värinen, ja lempinimi on tylsä, liian simppeli, olkoonkin että näiden lähtökohdat ovat ihan mietityt: rotta on aina ollut vähän sivustakatsoja laumassaan, ja Siwi on lyhenne virallisesta nimestä... Kuulemma yksi syy sivustakatsojuuteen ovat tummat korvat, jotka olivatkin silloin 2014 lauman ainoat. Jännästi niitä on nyt 2020 -luvulla ilmennyt enemmän, kun Mass-Acret ilmaantuivat. 

Niistä tulikin mieleen... Yksi uusimmista painttereista on Punapelle. Se on toistaiseksi ainoa punainen paintteri, ja samalla varmaan öklöin. Jopa Gross häviää sille tässä - mutta onneksi Punapelle ei olekaan noin muotoilullisesti sieltä pahimmasta päästä. Se on vain ruma, punainen ja pellemäinen. 

Punapelle.

Saako tästä aiheesta siis mitään irti? Ehkä ei. En ikinä saa näistä listoista sellaisia kuin oletan niistä tulevan. Tyhmä nimi pitäisi ensin määritellä, enkä osaa tehdä niin. Tämän piti olla suht rentoa kirjoittelua ilman paineita. Ei sitte. 

Mutta tulipahan kirjoiteltua jotain ajankohtaista.

Pandemian parhaita peukkureita

Ajattelin ihan vain aikani tapoksi kirjoitella tänne kaikkea turhanpäiväistä, jossa kuitenkin olisi toivon mukaan jonkin verran tolkkua. Kirjoitin joskus postaukset onnistuneimmista ja vähemmän onnistuneista peukkureista, ja ne listat olivat jo julkaisuaikanaan vanhentuneita. Postasin ne silloin pois alta ihan vain etteivät jäisi pyörimään luonnoksiin. 

Stainygate'silaisia uroksia väreissä agouti ja cinnamon.

No, haluan nyt tehdä uuden parhauslistan ja niin, että valkkaan vain rottia alkaen vuodesta 2020. Niitähän ei noissa edeltävissä listoissa ole, kas kun ne on julkaistu juuri osuvasti tuona kaikkien mielestä giljotiiniin tungettavana vuonna. (Postauksen loppupuolella on kolme rottaa, jotka edustavat verimättötaidetta.)

No ihan ensiksi minun pitää nostaa listalle Phantom ja sen akka Chrisi. Tein nämä amerikkalaiselle ystävälleni, jolla on jonkinlainen fanitus Oopperan kummitusta kohtaan. Designit eivät siis ole yksin minun kehittelemiäni, ja tietenkin ne ihmishahmoiset lähtökohdat saattavat näkyä. Tuollaisia selkäraitaisia rottia on kyllä olemassa oikeasti, mutta tuskin niillä toispuoleista naamamaskia sentään on. Lisäksi jos olisin tehnyt tämän kokonaan omin nokkineni, niin olisin toki laittanut maskin oikealle, tai jotenkin muuten siten että vasen simmu olisi sininen. Mutta se on corpsepaintterijuttu, enkä halua rajoittaa näitä tekemisiä liikaa etenkään jos teen rottia muille. 

Koska Phantom on designinä sellainen, jonka oli pakko mennä nappiin, alustin sitä (ja Chrisiä) harjoitusklooneilla. Se kävi järkeen, koska silloin ainakin pystyin varautumaan siihen miten ärsyttäväksi musta helmimassa oli mennyt, enkä siten sössinyt Phantomin selkäraitaa. Vähällä se kyllä oli. Harjoituskappaleet ovat Kassu ja Meg. 

Miksi nämä ovat lemppareita? Juuri sen panostamisen määrän takia. Kiinnyn enempi vähempi kaikkiin töihini, mihin on laitettu tavallista enemmän aivoja ja aikaa. Lisäksi nuo Phantom ja Chrisi tosiaan menivät ystävälleni, ja toki haluan tehdä sellaiset mahdollisimman hyvin. 

Vasemmalla Phantom, oikealla Kassu. Nämä erottaa nopeiten erilaisista hännistä.

Iso osa uusista Corpsepainttereista menee myös tähän lempparikategoriaan. Eivät ne mitään mainioita ole, esimerkiksi kenenkään maskit eivät näytä kauhean uskottavilta, ilmeet ovat outoja ja naamojen mittasuhteissa on virheitä. Mutta ne kyllä lyövät aivan täysin ne vanhat paintterit, jotka olivat pitkään ainoita. Ihan selkeästi minun pitäisi pitää kiinni siveltimestä sen sijaan, että yrittäisin oikoa mutkia muka muotoilemalla massasta sen minkä muuten voisi maalata. Kun ei voi, ei tule hyvää jos ei maalaa. 

Nostan niistä esille Distortionin (Distortion Left In Mass-Acre), joka on tällä hetkellä ainoa jolla on toispuoleinen laukki. Tämän merkitys ei aukea kellekään muulle kuin itselleni, ja se liittyy maailmoissani ryöjääviin hahmoihin ja niiden laukkeihin tai ruumismaaleihin. Lisäksi on jees, kun tämä on naaras, kuten myös Mustasukka. Paintterinaaraat eivät saa erota liikaa uroksista, eli niiden pitäisi olla enempi vähempi isoja ja ukkomaisia. Se ei ikinä ollut asia niiden ensimmäisen erän paintteripeukkurien kanssa, ehkä koska kaikki oli vähän toisin silloin. Nyt kun näitä voi vain muotoilla liukuhihnalta ja maalata laukit myöhemmin, olen voinut tehdä isomman erän sitä mitä haluan. 

Distortion.

Mustasukka (Possessively First In Mass-Acre) on merkittävä siksi, koska se katkaisi hiljaisuuden corpsepaintteripeukkuririntamalla. Lisäksi se on ainoa, jolla on kirjaimellisesti umpimusta iho. Kaiken kukkuraksi se on kuikuaja, jollaisia olen tykännyt tehdä ihan kauheasti heti sen jälkeen, kun nahkahännistä tuli juttu. Katsokaa myös sen harjaa - olen vasta vähän aikaa pystynyt piirtämään ja muotoilemaan tuollaisia taaksesuittuja harjoja, jotka ovat toisinaan kyllä irokeesejä.

Lisään listaan Injurian, kiharan albiinonaaraan, jolla on labrataustaa. Tämä oli ihan oikea inspiraatio ja idea, jolla oli nimi jo ennen muotoilua, joten sillä on tunnearvoa. Kai se on jokin rescue, ja mie tykkään keksiä tämmösiä rescuestooreja. (Jännää kyllä, itselläni ei oikein ikinä ole ollut yhtään rescuelemmikkiä.) Käytännössä Injuria tekeytyi osana 19 -päistä albiinolaumaa, joista osa on karvattomia ja osa taas arpisia. Se on edelleen näistä ainoa, jolla on nimi. En pääse yhteisymmärrykseen itseni kanssa. 

Nuo karvattomat albiinot kehitin ihan piruilun vuoksi, tai no... En tiedä. Halusin leikkiä ajatuksella, että jollain olisi häkillinen karvattomia albiinoja, joita ei erottaisi toisistaan ilman häntiin piirrettyjä pisteitä. Sellaiset niille sitten piti tekemän, ja hauskaa kyllä, ne auttavat myös minua identifioimaan ne. 

Hämpykkeet, tai oikeastaan niistäkin vain Engrosser (Aratnophobic's Engrosser) ja Sandra (Aratnophobic's So Rabid). Engrosser on ensimmäinen peukkuri, jolla on kahdeksan raajaa (siis neljä jalkaa ja neljä kättä, plus pedipalpit). Olen oikeasti aikaööö innostunut tästä edelleen, siis ideasta, että olisi jotain hämähäkkirottia. En halua kuorruttaa mitään sokerilla, joten olen kirjoittanut nämä aika hulluiksi, eli ei saa silittää. Ei tavallisia tarantellojakaan kuulu silittää, ne eivät ole sylilemmikkejä (ellei ole jokin erikoistapaus; sellaisia on kyllä).

Engrosser.

Hämisrottien hampaat ovat aika oudot, nimittäin niillä on pelkät kelikerit. Ne ovat pelkät pistimet myrkkytiehyillä eli nämä eivät jyrsi, vaan ryystävät lihapirtelöä. En osaa kauheasti kuvitella, miltä hämisrotan naama näyttäisi realistisena, mutta luulisin niiden alaleuan olevan aika alihekittynyt, samalla kun ne kelikerit liikkuvat toisistaan riippumati samalla tavalla kuin hämiksillä oikeasti. Pieleen menneelle Violalle laitoin kelikerit sojoon, koska sen omaan introversiokuplaan tunkeuduttiin. 

Se niistä mahdottomista lemmikeistä. Mainitsin rescueajatuksen. No, kehitin kokonaisen pienen rottalan, joka koostuisi laiminlyödystä naaraasta ja sen jälkeläisistä, tai jotain sinne päin. Tarina on vasta luonnosasteella, enkä viitsi kiirehtiä sen keksimisessä. Moonsight (Moonsight the Game Changer) on vinopäinen, puolisokea naaras, joka lienee loppulaumansa äiti. Koska sokea silmä on vasen, ja sillä puolella on myös lovikorva, voisi ajatella rotan kolhineen itseään siltä puolin astetta rujommin. Vinopäisyys on jäänyt korvatulehduksesta. 

Moonsight.

Vähän vähemmän masentavat juuret omaava Banaani laumakaveriensa Sitruunan ja Kriikunan kanssa ovat ihan kivoja, ihan jo sillä etteivät ne ihan huku massaan (haha). Tein nämä kolme kokonaisuudeksi, ja jostain syystä muotoilu on niiden kohdalla paremman näköistä kuin useissa muissa. Liekö syynä asennot, ne kun ovat pitkiä ja siroja? Ideana on ollut saada ne näyttämään luukulla kuikuavilta, mikä ainakin kertoisi lemmikkikelpoisuudesta. Niin, ja kaiken kukkuraksi Kriikunahan istua pönöttää peffallaan siten ettei häntä kosketa maata lainkaan. 

Olisin laittanut ryhmäkuvan, jos sellaisia olisi.

Psykomartta kuuluu listaan ihan vain nimensä ja kauhean naamansa vuoksi. Muuten tämä ei olisi kovinkaan kiinnostava. Virallisen nimen kohdalla lukee Sekamelskan Lommonaama, koska sen poskessa on lommo. Kuitenkin pinkkiys ja typerä ilme saavat sen näyttämään möykkykalalta, joka ei syvissä vesissä uidessaan näytä yhtään siltä millaisia kuvia ihmiset ovat siitä pinnan yläpuolella ottaneet. Psykomartta ei ole mikään onnistunut peukkuri, mutta kuuluu suosikkeihin vain koska on tunnistettavampi kuin muut oman satsinsa pinkit. 

Varpu ja Eivarpu. Nimilistassa oli jo jonkin aikaa ollut sellainen kuin Varvaskilo, jonka lempinimi olisi Varpu. Valitettavasti nämä nimet toimivat erikseen, mutten eestynyt tekemään mitään mille olisi sopinut antaa molemmat. Lisäksi pystyn unohtamaan tällaiset ideat, jos en näe niitä samalla kun askartelen. Niinpä nimesin tämän yhden essupinkin (sen kuvion nimi on essu) Varpuksi värin takia. Ihan toimiva ratkaisu, eikö?

Varpu.

No, Varvaskilo piti myös tehdä. Se tuli paljon myöhemmin, kai, ja on jokin puolikarvaton uros jonka värit sopivat nimeen. Niinpä Varpu on virallisesti Sekamelskan Varvaskilo Ei Sovi ja Sekamelskan Varvaskilosta tuli Eivarpu. 

Eivarpu.

Okei, nyt alkaa menemään liikaa sellaiseksi "ihan kivojen" listaamiseksi, mikä ei todellakaan ole sama kuin tunnearvokkaitten tai kunnolla tehtyjen listaaminen. 

Mennään taas nyyhkystoorien ja onnellisten loppujen linjalla. Koko seapolishit perustanut erä on tarinallisesti rescuekamaa, niiden turkkimuunnos nimittäin pohjaa sisäsiittoiseen rottalaan jonka juuret vievät Sekamelskaan. Toisaalta se myös selittää sen, miksi osa niistä on niin rumia. Huomiota ansaitsee ehkä Juorukka, joka kahden samanvärisen naaraan ohella on merkittävä juuri värinsä vuoksi: ne ovat aikalailla samppanjoita tai jotain muita vaaleita diluutteja, eli siis realistisen värisiä. Maanläheiset värit ovat oikeasti aika mahdottomia yhdistää muihin helmimassoihin kuin siihen normaaliin, ja tässä on sentään glitteriä! Kidus siitä kuuluu sille aivopierulle, että sekoitetaanpa liian vähäiset glitterjämät silkkimassoihin. Kappas, saatiin seapolisheja. 

Juorukka. Kuvasta se ei näy, mutta sillä on kieli ulkona.

Näin sivuhuomiona, syy siihen miksi seapolishien tausta on noin rujo, on realismi. Yleensä kun jostain eläimestä löytyy uusi värimutaatio tai karvamuunnos, sen kääntöpuolena on terveysongelmia ja tietenkin sitä sisäsiitosta. Tykkään itse tuoda tätä rujoa realismia pienoismallimaailmaani, koska en näe ylettömässä täydellisyydessä mitään järkeä. Pitäkää outona jos haluatte. Lisäksi voin sanoa, että koska helmimassaan on ollut vaikeaa tehdä silmäkuoppia, on se vaikuttanut myös sekoitusmassaisten rottien silmiin. Siksi osalla seapolisheista on epäsymmetriset naamat. Se on tahatonta, mutta toimii hyvin tarinatasolla. 

En varsinaisesti keksi miksi Ulla (Sekamelskan Unperfect) kuuluu lemppareihini, mutta kai se selittyy osin sillä kun olen nähnyt sen terraariossa (siis ei häkissä, kuten pitäisi) niin pitkään. Asensin sen sinne koska pystyin. Lisäksi Ulla edustaa aika hyvin sellaista uudehkoa värityyppiä, joka kattaa kolmen värin tai värisävyn selkäraidoittamia rottia. Kuvion nimi on flame, ja vaikka se on nimetty yhden peukkurin mukaan, ei Flame ole minusta niin kiva kuin Ulla. Ulla on nääs kuviovirheellinen.  

Milja (Sekamelskan Mildly Tricky) lisätään listaan värinsä takia. Se oikeasti osuu silmään, erityisesti tuon imelän turkoosinsinisen osuutensa kanssa. Jouduin arpomaan tämän ja Sugarsourin väliltä kumpi muuttaa Amerikkaan. Lisäksi tämäkin taitaa olla toistaiseksi Rottahuoneen vakioasukkaana. 

Hukka ja Jemma, jotka ovat sisarukset. Nämä ovat ehkä tummimmat siniset ikinä, ja myös isosilmäisimmät sellaiset. Niiden silmäkuopat oikeasti eivät olleet riittävän laajat, ja päät menivät vähän epämuotoon kun tursasin silmiä niihin. Minun on myös pakko sanoa, että nämä kaksi erottvat parhaisiin juuri siksi, kun ovat tällä hetkellä ainoat laatuaan. En ehkä ihan äkkiä kehtaa tehdä lisää mustansinisiä, kun sitten se uniikkiusarvo katoaisi... 

Jemma on tuo naaras.

Lillukka (Sekamelskan Lillukanvarsi) ja Luumu (Sekamelskan Luumupuu), jotka ovat niinikään sisarukset. Näistä pidän ehkä sen vuoksi, millainen niiden värin tausta teknisesti on: sekoitus tealia (tummaa sinivihreää, siis käytännössä turkoosia) ja pinkkiä. Hauskaa että lopputulos on jokin haalea laventelinharmaa. Lillukka ja Luumu menevät samaan sarjaan Hukan ja Jemman kanssa, eli ovat sisaruspari ihan kivalla rakenteella ja värillä, jota ei ole laumallista. 

Lillukka

Luumu

Lillukan häkkikaverina majailee Nahinkainen, joka on (myös) jämäpalasekoitusrotta. Tässä on merkityksellisyyttä ainakin kahdella osa-alueella: ensinnä nimi on naapurini suusta (joka tosin ei tiedä että hänen sanansa päätyi jalkapavun nimeksi), ja toisekseen Nahinkaisen luonne menee jollain tapaa lähelle Arwi -kissaani. Molemmat omaavat tyhmän tavan pureksia ja nyhtää kaikkea sopimatonta, kuten vaahtomuovipatjaa. 

Pffff, löytyisikö lisää tyyppejä Stainygate'silta? Varmasti. 

Iista (Stainygate's Oh Nares!) on aika kiva, siinä visualisoitui yksi juttu josta olen jo kauan tykännyt: hyvin vaalea rotta jolla on valkoisia merkkejä. Varsinainen väri on niin vaalea, että sen näyttäminen kuvissa on hankalaa. Ja tällaisia ei siis tietenkään haluta oikeasti jalostaa juuri siksi, kun niistä ei saa selvää. Minua se viehättää. 

Iistalla näkyy väriä ainoastaan naamassa, ja siinäkin juuri ja juuri.

Oijoi, Kämmikin kuuluu lemppareihin! Itse asiassa monet noista muista kalpenevat tälle suosiossani. (Sen virallinen nimi on melko mahdoton kirjoitettava Stainygate's Sülvär Cämåüflägë. En edes yrittänyt koota tuota siten että sen voisi lausua oikein - se on vain tyyliteltyä englantia turhilla erikoismerkeillä.) En tiedä mikä siinä on, mutta Kämmi on ihana. En tiedä laadusta, mutta se nyt vain on yksilönä niin paras. Ja kaiken kukkuraksi se on peukkuri, jossa ei ole mitään omaleimaista, ainakaan äkkiseltään. Stooritasolla se on kuitenkin aika merkittävä sikäli, että kantaa kasvainriskaabeleja geenejä ja omaa sen takia sairaita jälkeläisiä. Jos ajatellaan peukkureita itsenäisenä, asteen anthropomorfisoituna maailmana eikä pelkkänä lemmikkieläinkantana, niin silloin Kämmillä voisi olla henkilökohtaisia huolia lapsiinsa liittyen. Eihän se halua olla itse osasyy niiden terveysongelmiin. 

Ja noihin Kämmin lapsiin lukeutuu pari lisälempparia. Niitä ovat Missi (Stainygate's Call The Miss) ja Kai (Stainygate's Call Me Like I Said). Kuten olen maininnut, rotasta tulee heti tunnearvokkaampi, kun sillä on pitempi valmistusprosessi ja/tai tarina takana. Missiltä on poistettu kasvain, mutta myös vasen etutassu. Oikeasti tykkään siitä lähinä siksi, koska se on rimpula ja sen silmät ovat isot. Toisin sanoen se on söpö. 

Missi.

Kai. Ja en muuten suosittele kuvaamaan mitään valkoista valkoisella taustalla, varsinkaan jos tavoitteena on tehdä valoista ja varjoista mahdollisimman tasaisia.

Mitä Kaiin (Kaihin?) tulee, sillä on sellaista sisäpiiritason tunnemerkitystä, etten edes ala selittelemään. Olen kyllä piilottanut sen "sanoman" niin hyvin etten itsekään ehkä näe sitä jos en erikseen pengo. 

En kannata nakurottien kasvattamista oikeasti, koska ne ovat sairaita. Niin se on myös peukkureissa, eli sielläkin karvattomat ovat kipeitä eikä niitä siksi tulekaan tehtyä niin isoja määriä. Silti osa niistä on päässyt jatkamaan sukuaan jostain syystä. Ja koska näistä reppanoista tulee usein jotain suosikkejani, niin... No, on Hullunhuuma (Stainygate's Craziness Frenzy), ja sitten sen penska Sinko (Stainygate's Craziness' Dumb Jumper). Hullunhuuma on lysti lähinä nimensä takia, ja Sinko taas vain siksi kun onnistui olemaan täysi maanvaiva ennen lopullista valmistumistaan. Taisin ainakin kerran penkoa sen jostain paspislaatikon pohjaltakin. 

Hullunhuuma.

Sinko, toiselta lempinimeltään Jumi.

Listaan myös Unikipun (Stainygate's Halfway Dreamlike), joka on yksi unirotistani. Unirotat ovat aina tärkeitä. Lisäksi tämä on kiva tietenkin myös koska on ainoa halveesi, jonka väri on oikealla puolella. Ja katsokaa - kuikuaja... Unikipun häkkikavereita ovat Imukuppi ja Kipukeppi. 

Imukuppi, Unikippu ja Kipukeppi.

Koska olen niin nirso Stainygate'sien kanssa, siirryn nyt Sulkkiksiin. Siis ei sulkapalloihin vaan... johonkin sulkasiipisiin, näille kun ei mitään oikeaa nimitystä ole. Ovat siis entisiä enkeleitä, mutta koska minua eivät enkelit kiinnosta niin näiden on parempi olla jotain ihan omaa fantasialajikettaan. 

No niin, heti ensiksi voin listata lemppareihini Harrietin. Sen virallinen nimi on Hard To Let Go ja vain siksi koska se asuu Kavella. En tajua miksi, mutta joskus näihin kiintyy juuri siksi kun ne menevät muualle... Harriet on söpö ja oikeastaan myös nätti, lentävä päärynä. Kuvauksellinen. (Kappas, kestin kirjoittaa tänne asti mainitsematta kenenkään kuvattavuudesta.) Kave on hyvä ystäväni ja voin luottaa siihen, että hän pitää näitä massapökäleitä hyvin. Ja ehkä hänen 1:9 -ihmisensä myös haluaisivat teettää Harrietista poikueen?

Harriet.

Sirkku on listassa tasan tarkkaan vain nimensä takia. Vedin vitsiksi sen kanssa. Nimi on ehkä pisin millekään kirjaamani: So Pretteh Sarcasm Dat Meh Eyes Plop And Roll A Way - eikä siinä ole edes kasvattajaliitettä tai mitään muutakaan! Selitystä asioille saa katsomalla Sirkun pärstää. Jotain hupia niistä nyt jo vanhentuneista möllösilmistä... Tietenkin tämäkin rotta lensi (hehe) Kavelle. 

Sirkku ja hänen erittäin terveen näköinen naamansa.

Peukkureita on niin paljon, etten ehkä edes muista plärätä kaikkien laumojen kansioita, ja muistan yksittäisiä rottia vähän sieltä täältä. En kuitenkaan halua jättää Herd of Madnessia välistä, sillä siellä on juuri niitä panostettuja, selvät (kirjoittamattomat) tarinat omaavia rotiskoita. 

Tein jossain vaiheessa useammankin rotan, jonka kroppa on tungettu täyteen piikkejä, siis rautalanganpätkiä. Mikään elukkahan ei oikeasti voisi olla hengissä, saati tolkuissaan, jos sille olisi tehty näin, mutta onneksi peukkurit ovat fiktiota. Juuri se epäloogisuus tekee näiden kärsijöiden muotoilusta joskus kivaa, kun ei tarvitse ajatella että onko se nyt ihan realistista vai ei. Kaikista neulatyynyistä erottuu parhaiten Pupa, punainen glitteröhmö joka muistuttaa huonosti piirrettyä stegosaurusta. 

Pupa, vain yksi piikkiselkäinen.

Avokaato (Open Knock) on listassa lähinä nimensä, mutta myös tilanteensa takia. Se on pysäytyskuva seivästyksestä, eikä edes ainoa sellainen. Älkää kysykö miksi haluan muotoilla tällaisia. En tiedä. No, verinorojen maalaaminen on oikeasti terapeuttista. (Lisäksi nämä ovat yksi tapa kierrättää rautalankaa.)

Toinen seivästetty otus on Simo, virallisesti Simo Seiväs. Tämähän on ihan selko karkkirotta, siis Sekamelskan -kamaa. Juuri se on homman suola - mainitsin joskus jotain ristiriitojen yhdistelystä, eli tässä kohtaa söpö karkkirotta onkin päässyt vartaaseen sekä kropastaan että naamastaan. Näin minä saan niistä kiinnostavia, kuten joskus jo kerroinkin. 

Siinäpä niitä. Lisääkin parhaita ehkä olisi, mutta olen kriittinen enkä halua valikoida näitä liian helposti. Lisäksi saattaa olla, että rotat valkkaantuisivat eri tavalla jos voisin niitä hypistellä näin fyysisesti; kone ja rotat ovat eri huoneissa...