Olen myös jo jonkun aikaa suunnitellut, että ostan jotain lokerikkoja jonne voisin peukkurit tunkea säilöön. Ne eivät mitenkään mahdu siististi tuonne Rottahuoneeseen. Jahka hankin lokerikkoja ja saan elukat niihin, voin panostaa vähän enemmän tuohon itse huoneeseenkin sitten kun tyyppejä voi peräti asetella sinne. Kuvaamisesta tulisi kivempaa, kun taustalla ei olisi väkipakolla pelkkää päätöntä rottatulvaa.
Nyt sitten pohdin kovin, montako lokerikkoa pitäisi ostaa ja jos vain mahdollista, miten lajittelisin kenetkin? Haluan, että asiat ovat siististi ja kunnolla, ketään ei olla vain iskemässä sinne lokeroon piiloon. Säilytyksen tulee olla sellainen, ettei tekele vallan rikkoonnu sinne (juuri siksi haluan lokerikkoja enkä mitään laatikkoa). Sekin tietysti menisi, jos ostaisi lokerikkoja missä on ainakin porukan mentävät lootat sisällä... Peukkurit ovat sen verran keppanoita kuitenkin, etteivät kärsi pienestä pinoamisestakaan. Luonnollisesti teippaisin joka lokeron kanteen tai muualle tiedot sen sisältämistä tyypeistä.
Enkä halua, että estän itseäni ostelemasta vähän väliä erilaisia säilyttimiä. Ei kaiken tarvitse olla vain yhtä ja samaa. Laatu on se, mitä haluan.
 |
| Kaksi keskellä olevaa (purppura ja törkyisenvihertävä) ja keltapunainen peräpää odottavat kuvia ja julkaisua. |
Toinen hölinä koskee uusia rottia. Niitä tulee tietenkin koko ajan lisää, ja sitä myöten kuvattavaakin on jatkuvasti lisää. Lisää lisää lisää. Ei se taida koskaan loppua, eikä sen tarvitsekaan. Ärsyttäväksi tämän tekee vain se, että olen saamaton ja haluan panostaa asioihin täysin.
Kyllähän nuo rotat helposti kuvaa niin, että ottaa pikkukameran ja räpsii sillä nopsaan parit peruskuvat kaikista pitäen Rottahuonetta taustana. Mutta se ei riitä... Pikkukamerani, Ufo (eri kuin se vanha ja surkea), ei ole hyvä pienoismallihömpötyksien kuvailuun. Kätevää ja helppoa, kyllä, laadukkaita tuloksia, ei. Se on maisemakamera. The digijärkkäri eli Nuija on se jolla kuvaan pikkujutskia. Ei siinä sitten muuten mitään, mutta minun pitää sitten kaivaa se kamera laukustaan, tarkistaa sen akkujen tilanne, säätää asetukset, läntätä salaman himmennin paikalleen, pukea puuvillahanskat, metsästää rotat yksitellen Rottahuoneen syövereistä ja poimia ehkä pinseteillä hanskalle, viedä kuvattavat peukkurit kourallinen kerrallaan työhuoneeseen ministudion ääreen, siivota ministudiosta kaikki muu roina sivuun, siivota työhuoneen pöytä, vääntää kohdevalo mahdollisimman oikein (koska sitä ei saa oikein, se ei ole lähelläkään ministudiota), vahtia etteivät kissat pääse työhuoneeseen missään vaiheessa (sen lattialla on muurahaismyrkkyä enkä halua, että kissat pääsevät siihen tassuiksi), tappaa silmäni digijärkkärin näytön kanssa kun olen jo ehtinyt tottua siihen ettei pikkukameran näyttö ole karmaisevan kirkas.
No ei, se on oikeasti mukavaa kuvata noita ministudiossa. Taustana on pelkkä beige kangas ja kohdevalopöytälamppu on vain siksi, että kamera näkee mihin tarkentaa.
Mietin vaan niin usein, miksi en saa tälläisiä juttuja aikaan, vaikka niistä seuraa yleensä automaattisesti se, että kun asia A on saatu tehdyksi, voidaan siirtyä asiaan B?
Kuvien jälkinäpelöinti onkin asia erikseen. Se ei yleensä kiehdo siinä vaiheessa, kun nyhrättävää on noin 300 kuvan edestä.
