Peukkureiden asumukset, osa 3.

Peukalorottakämppäsarjan tässä osassa nähdään, mitä kävi terraarioiden aikakauden jälkeen. Voisi kuvitella vastauksen olevan "häkkejä", mutta enpä tiedä... Ehkä on, jos ilmava verkko yhdessä osassa tekee muuten umpiseinäisestä höskästä häkin. Sarjan ensimmäinen osa, toinen osa, neljäs osa, viides osa.

Minulla oli varastossa jotain mustaa tekstiiliä, joka sopisi verkoksi pieniin ja miksei suurempiinkin mittakaavoihin. En ole tekstiili-ihminen joten minulla meni kauan keksiä miten käyttäisin sitä. No, joskus väänsin kasaan Schleich -skaalan vankkureita, ja yksi niistä sai tuosta verhot. Siihen se jäikin sillä kertaa. 

Kiinnitin "verhot" liimaamalla niitä yhdestä laidasta kaksin kerroin ja tunkemalla siihen jätskitikun. Niin verhoja voi aukoa ja sulkea. Rumat ne ovat, sitä en kiistä, eikä hyviä kuviakaan ole.

Sitten tajusin, että voinhan liimata tuota verkkokangasta pahviin tai paperiin. Ja että voin piirtää paksulle paperille viivaimella kehikon, jonka sitten leikkelen ja liimaan kokoon. Paksun paperin lisäksi halusin siihen läpinäkyvää muovia, rautalankaa ja sitten tuota verkkokangasta. 

Harmi kun en kirjannut pahvipiirrokseen mittoja tai ole kartoittanut niitä muutoin, se olisi havainnollistanut paljon. Anyway, paperinpala oli kokoa A4 ja käytin sen pinta-alasta niin paljon kuin kykenin, eli osien piti mahtua paperille silloin kun höskä oli ihan pläts. Piirsin ja merkkasin mukaan taitettavat pinnat sekä ne mihin laittaisin liimaa. Liimana toimi Eri Keeper, tuo paperiliimojen kuningas.

Tällä samalla tekniikalla olen itse asiassa tehnyt myös pieniä nahkalaukkuja joskus vuosia sitten.

Leikkuuvälineenä oli askarteluveitsi, ja näköjään taitoin osan saumoista jo ennen kuin olin leikannut koko roskan kasauskuntoon. Tämä käytännön syistä. Sitten olikin aika taitella laatikko ja nähdä, että ituni voisi jopa peräti toimia. Tässä vaiheessa liimasin muovit paikalleen; merkintöjen puolelle, eli mikään epäsiisti ei näkyisi kun räpellys on saatu valmiiksi.  

Kulmien taittelua.

Muovit paikalleen...

Sitten liimasin sen kasaan sivu kerrallaan, ja varmistin pysyvyyden pienillä pyykkipojilla. Niitä saa Suomalaisesta, jos kiinnostaa. Pyykkipoikien ollessa vielä paikallaan käytin aikaani hyödyllisesti, ja piirsin laatikolle pohjapalan. Se on passepartout -pahvia eli paspista, jota voidaan joskus laittaa tauluihin kehystyksen yhteydessä. Matsku on niin tiivistä ja jämäkkää, että leikkelin sitä katkoteräveitsellä, jonka senkin kanssa oli hankalaa. No, hiljaa hyvä tulloo eli leikkasin (kai, en muista enää) vähän kerrassaan enkä käyttänyt liikaa voimaa per veto. Muuten terä olisi hyvin äkkiä saattanut lentää vaikka reiteeni. Tämäkin kiinnittyi paikalleen Eri Keeperillä.

Schleich -kustomiraato paperipainona.

Seuraava etappi oli tehdä höskälle kansi. Sitä varten piirsin symmetrisen raamin, jonka ajattelin taittaa kiinni jahka se on leikelty. Tässä vaiheessa otin myös kuvallista todistusaineistoa siitä, että käytän viivoittimia taittamiseen. Pelkin käsin se ei onnistu. Metalliviivain saattaa olla sivultaan tasaisempi kuin paljon käytetty muovinen, joten suositan sitä tuollaisen lasten viivaimen sijaan. (Itse asiassa käytän metalliviivainta myös jyrsijäverkon taittamiseen.)

Liimasin verkon paikalleen, sitten liimasin kannen puoliskot ja varmistin ne pikkupyykkipojilla. 

Kun kansi oli tehty, piti keksiä sille kiinnitysmekanismi. Se ei mennyt nappiin. Pidin kantta paikallaan ja merkkasin siihen ja laatikkoon kohdat, joihin haluan saranat. Iskin niihin reiät neulalla, minkä jälkeen väänsin kasan välirenkaita kukkalangasta. Kaiken järjen mukaan tuollaisen kuuluisi toimia, olettaen että renkaat ovat tarpeeksi isoja ja reiät väljiä, mutta se oli ja on tönkkö... 

Kannen sulkumekanismi on vielä tyhmempi eikä aja asiaansa kovin hyvin. Sen voisi oikeastaan uusia, jos ikinä jaksaisin, kerta en tee näillä tämäntyyppisillä häkeillä juuri mitään enää. 

Noh, ensimmäinen pahvihäkki tuli valmiiksi. Päivä oli toukokuun kuudes vuonna 2017. Koska loota on valkoinen ja maalaamaton, ja on selvä laatikko, annoin sille nimeksi Albiinohäkki. Sittemmin siitä tuli Albiinoboksi; kaikki pahviset häkit ja terrat muuttuivat 'bokseiksi' erotuksena varsinaisista häkeistä, joita myöhemmin tein. 

Koeajo menossa.

Sisustin sen puusilpulla, parilla askartelumassaisella ruokakipolla ja papanoilla. Ilmeisesti tämäkin häkki kuului Banskulle, joka on nukeistani varmaankin rumin ja kamalin joka suhteessa, eikä ainakaan pidä eläimiään hyvänä. 

Takaseinä.

Jatkossa tein useamman häkin tällä samalla kaavalla, toki siten että muunsin sitä tapauksen mukaan. Kaikissa oli pääsääntöisesti umpiseinät ja verkotettu kaksinkertainen kattoluukku, mutta joihinkin laitoin verkkoa myös mm. eteen. 

Heti Albiinoboksin jälkeen taisi tekeytyä Banskun ruskea boksi. Siinä sivujen alalaidat ovat korkeammat, joten eniten näkee suoraan edestä, kuten kuuluukin. Sisustuksena näkyy olevan puusilppua ja ruokakupit. 

Tässä myös on paperiset saranat, mikä oikeasti toimiikin.

Rottahuoneessa pidetään myös hiiriä (sormenpäähiiriä), jotka asuvat yleensä riipusrasioissa. Ne ovat niille juuri passelin kokoisia... Mutta silti päätin tehdä niillekin yhden häkin, ihan vain koska pystyin. Tästä tuli Hiiriboksi, ja siinä kaikki sivut lienevät verkotetut. Sisustuksena näkyy sininen silkkimassaluola ja kippo, eikä millekään ole oikeasti tilaa. Pohjassa ei ole paspista. 

Sitten tuli Tupplaluukkuboksi, sekin keskikesään 2017 mennessä. Tähän kokeilin erilaista kantta ja kannen sulkusysteemiä, eikä se toiminut. Kannet menivät nopeasti käyttökelvottomiksi, tai siis saranat kirjaimellisesti vääntyivät irti. (Miksi kekkanassa en vain jatkanut paperisaranoiden käyttöä?!) Ja kyllähän tuosta olisi rotta karannut ihan mennen tullen. Siksi mikään pehmeä verkkokaan ei tulisi oikeasti kyseeseen... Tässä lootassa asuivat kauan aikaa Dipin ja Rämän neljä naarasrottaa eli Päikkäri, Pallura, Mytty ja Ruusa. Sisustus koostui puusilpusta, suklaamunan keltuaisen puolikkaasta ja ruokakupeista. 

Hups, sitten tulikin jotain ihan muuta! Halajin edelleen kunnollisia häkkejä, mutta aineksia sellaisiin ei ollut, enkä joko halunnut käyttää niihin tuota verkkokangasta tai sitten se alkoi olemaan loppu. Elettiin edelleen alkukesää 2017 (olen saattanut kuvata joitakin häkkejä vasta pitkän ajan päästä valmistumisesta). 

Minulla oli isohkoja paspiksenpaloja ja pitkiä jätskitikkuja, ja olin tosiaan käyttänyt niitä Schleich -skaalan vankkureiden kasaamiseen jonkin verran aikaisemmin. Siksi keksin, että voisin soveltaa samoja tekniikoita peukkurihäkin tekoon. Siitä tekeytyi ensimmäinen ja edelleen ainoa puinen rottahäkkini, ja sen nimeksi tuli Iso 2krshäkki, sittemmin Iso puuhäkki. Ituna oli, että teen paspiksiin reikiä ja tungen niistä tikut läpi, minkä jälkeen vakautan koko homman laittamalla tikkuja vaakatasoon siten että ne menevät aina aaltomaisesti lomittain (punontaa?). Liimaa ei tarvita. Bläh, en osaa selittää miten se toimii, joten katsokaa kuvaa. 

Toki rottahäkissä vaikutti se, että siihen paspiksia tarvittiin kaksi ja tikkuja kasaantui paljon vähemmän kuin vankkureissa. Lisäksi tähän piti pystyä lisäämään luukkuja... ja jonkinlainen verkko. No, mitään simpuran verkkoahan minulla ei ollut, varsinkaan metallisellaista, enkä halunnut käyttää sitä vanhaa hitsaamatontakaan... Muualle kuin kattoon. Siispä kokeilin nypertää tämän kokonaan rautalangasta (ohutta noin 0.4 mm kukkalankaa). Se oli helpommin sanottu kuin tehty, ja lopputulos oli ihan törkeän ruma. Lisäksi niinsanottu silmäkoko oli sellainen, että oli oikeastaan verkon sijaan reikäinen häkki jossa mikään eläin ei voisi pysyä. 

Luukut on tehty 0.9 mm rautalangasta, johon myös kieputtelin kukkalankaa. Kiinnitysmekanismeiksi keksin sellaisen, että laitan jotain metallilenkkejä keskipuihin, koukut luukkujen kulmiin ja ne koukut sitten noihin metallilenkkeihin. Tai niin ainakin yritin, koska kuvien perusteella kiinnitys vaihtelee kulman ja kerroksen mukaan. 

Sisustukseksi tähän hirvitykseen laitoin sinisiä huovanpaloja ja askartelumassaiset ruokakupit. Häkin ylätasolle pääsi tökeröä tikasta pitkin, tosin oletan aina että rotta kiipeää melkein mitä tahansa pitkin, kunhan vain on tarttumapintaa. Sen kummempaa sisältöä häkki ei saanutkaan, en tiedä miksi. Ehkä se on vain hyvä, koska se oli ruma... Ja se myös koki kunnon mullistuksen sitten myöhemmin aikana, jossa en tämän sepostukseni kanssa ihan vielä ole. 

Iso puuhäkki oli ruma, mutta se oli iso ja tilava, joten sinne saattoi keksiä isomman lauman verran asukkaitakin. Pitkään siinä majaili neljä naku-ukkoa, ja minusta tuntuu vieläkin siltä että se on nimenomaan niiden koti. Käytännössä asukkaat ovat kuitenkin ehtineet jo vaihtua. 

Sitten tuli se päivä, jona ostin hitsattua jyrsijäverkkoa. Olin skeptinen sen kanssa, koska silmäkoko oli aika suuri, sellainen josta peukkuri menisi läpi jos olisi oikea rotta. Mutta onneksi ne ovat jähmeitä ja siten niiden tunkeminen noista verkoista läpi olisi riskialtista. Näistä lisää neljännessä osassa.

Tilastoja, lukumääriä

Okei, ei ihan tilastoja tai lukumääriä, vaan... määrien välisiä suhteita? Otantoja? Joka tapauksessa, sain tämän aiheen mieleeni kun pläräsin blogia ihan huvikseni, ja valikoin selattavaa väritagien perusteella. Agouti -tagilla löytyy vain pari rottaa. Ihanko oikeasti koko yli tuhatpäisessä peukkuriarmeijassa on vain kaksi villiväristä rotiskoa?!

Miettis.

Rosmo.

No ei sentään! Niitä on kaksi vain blogissa... Hah. Itse asiassa, blogittamattomissa on noita ihan tolkuttomasti, tai ainakin laumallisen verran. Ne löytynevät Stainygate'silta tai jaottelemattomista, ja osa on ilman muuta myös valkomerkkisiä. 

Joidenkin värien tai muiden ominaisuuksien yli- tai aliedustavuus on kyllä vaivannut silloin tällöin. On muunmuassa keljuttanut se, kun haluaisin tehdä lisää flameja, erityisesti flame striped -tyyppisinä. Kaikkia flameja taitaa vieläkin olla vain kourallinen, ja väriskaala on laimea (lähinä punaista ja vihreää vaaleammilla länteillä).

Sekamelskan Flame - uros jonka mukaan kuviotyyppi nimettiin.

Yhteen aikaan narisin, kun mustia rottia on niin vähän. Niiden tekemisessä oli jotain ongelmaa, ne eivät ikinä oikein tekeytyneet hyvin ja mielenkiintoisiksi. Sitten sain siitä tarpeekseni, ja pykäsin kasaan useamman nykytasoisen mustan peruspeukkurin. Narisemisen tarve loppui siihen. 

Stainygate's Another Tolerable One eli "Tolppa". Rottieni lempinimet ovat jo pitkään olleet ihan aivottomia.

Mustia hoodyjä sentään on ollut aina "paljon"... Eli blogissa kymmenen kappaletta. Kaikki lienevät tietenkin Monochromatic'sin rottalasta, kuinkas muuten. Hoodyjä sinänsä on listattuna 23 kappaletta, nekin ainakin pitkälti Monochromatic'silta. 

Niinsanottuja karkkirottia eli epärealistisen ja/tai railakkaan värisiä on tagipilven mukaan 68 kappaletta. Niistä valtaosa on tietysti Sekamelskoja. Nyt en lähde arvailemaan miten vanhentunut tuo luku on, nimittäin Sekamelskan taitaa olla toistaiseksi suurin peukalorottaloistani. Rottia on yli 400, ja kuvakansioista osa on muiden kansioiden sisällä, joten luku voi mennä ainakin lähelle viittäsataa. Tämä meinaa, että näitä sokeripalloja on noin puolet kaikkien olemassaolevien peukkureiden määrästä. 

Tällaista oli meno Rottahuoneessa ennen kuin rupesin säilömään näitä lokerikkoihin. Ja Fail on tuolla selällään.

Huolimatta railakkaiden värien runsaudesta olen kuitenkin maanläheisten värien ihminen. Tai ainakin luulen olevani. On niitäkin tullut keksittyä kokonaan päästä, sikäli kun en tunne rottien väristandardeja oikeasti kunnolla, ja määritelmät eroavat liikaa eri maiden välillä - jonkun champagne on toisen cream, ja jonkun fawn on meidän saffron. Lisäksi en tee tikatuille tikkauksia, vaikka moinen olisi vain järkeenkäypää. 

No, haluan pitää nämä helppoina tehdä, joten yksinkertaistan asioita ja rajusti. Siksi tuntui helpoimmalta vain keksiä päästä uusia värejä, esimerkiksi jokin imelä cream jolla olisi mustat silmät. Sellaisia ei oikeasti kai ole, joten keksin siitä itselleni sugarbeigen. Sitten on myös sellaisia kuin winetile, palebutter, oat, fire ja kinuski. Jälkimmäinen on hauska, koska kinuski asiana ei ole kovin kansainvälinen, enkä ole ikinä nähnyt kuvaa oravanpunaisesta kesyrotasta. Kuvien perusteella siennatkaan eivät ole sellaisia.  

Stainygate's Swordfighter eli Kalervo, kinuski uros. Nimi tulee ilmeisesti rotan asennosta. Miekka vain puuttuu.

Kerma tai beige -tagilla on vain yhdeksän osumaa, champagnella kuusi, chocolatella 22, cinnamonilla kymmenen. Millään noista itsekeksimistäni ei lie tageja olemassakaan, koska tiettävästi kehitin ne vasta vuoden 2020 aikana ja/tai jälkeen, jolloin blogi oli jo ihan pysähtynyt. 

Demoneita blogissa ja koko rottalaumassa on vieläkin vain yksi, Primo. Haluaisin niitä enemmänkin, mutta en keksi tekniikkaa, enkä halua mitään rupukamaa näistä. Noin muutenkaan kauhukuvastoa ei esiinny peukkureissa niin suurta määrää kuin jostain syystä oletan. Ehkä niiden runsaus muussa fiktiossani huijaa aivojani? No, haluan korjailla asiaa ajan mittaan. Kirjoitin nimittäin tässä äskettäin tarinatekstiä peukkuripohjalta, ja tajusin, ettei Punaraudan laumassa ole kauheasti oikeanlaisia pahisvaihtoehtoja.  

Sleeky, erään hullun tiedemiehen vaimo.

Joskus totesin, että dumboja emorottia on aika vähän. En tiedä mistä se johtuu. Näin asia voi olla edelleen, mutta vain siksi koska poikasten kasaaminen on tosi vaikeaa ja keksin siihenkin kestävämmän keinon vasta aika äskettäin. Myös dumboja poikasia pitäisi tehdä, niitä ei nääs taida olla yhtään!

Kauan meni niin, että halusin tehdä albiinoja, mutta samalla kaiken kokovalkoisen tekeminen suurimerkkiseksi (eli värin laittaminen esim. naamaan) oli erittäin herkullista. Niin se on kyllä edelleenkin, ja peukalorottaloissa on paljon maskedeja, cappedeja, nenäraitoja ja joitain epämääräisyyksiä. Varsinaisia albiinoja kehittyi oma laumallisensa vuoden 2021 loppupuolella, kun sain päähäni pykästä "seitsemän karvatonta albiinoa" joista kaikki ovat vieläpä pystykorvaisia naaraita. Ne erottaa toisistaan häntiin maalattujen mustien pisteiden perusteella. Nuo mustat pisteet ovat ehkä paras juttu ikinä, miksen keksinyt niitä aiemmin? 

Noh, koska karvattomat albiinot eivät riitä, piti tehdä vielä karvaisiakin moisia, sekä sileänä että rexinä. Osalla on jälkiä joiden perusteella ne ovat lähtöisin tutkimuslaitoksista. Tällaisiakaan peukkureissa ei ole niin paljon kuin voisi kuvitella, ja mm. Luke oli pitkään yksin ainoa tyyppisensä ja sijaitsee Punaraudan laumassa. Nämä uudemmat albut ovat ihan oma laumansa, eikä lössillä ollut nimeä saati teemaa tai kieltä ennen helmikuuta 2023.  

Injuria.

"Haavallisia" löytyy blogista 19 kipaletta. Oikeasti niitäkin on toki enemmän. Suurin osa lienee Punaraudan laumassa, luonnollisesti, mutta uudemmilla yksilöillä ei ole persoonallisuutta samassa määrin kuin vanhoilla. 

Osa noista haavoittuneista on rupirottia, siis nakuja. Hairless -tagilla löytyisi 38 rottaa, mikä on aika paljon... Ja määrä on lisääntynyt tässä parin vuoden sisällä ihan kiitettävästi. En noin muuten ehkä tekisi kauheasti nakuja, mutta niihin menee se ihonvärimassa mikä alkaa liiallisen vatkaamisen päätteeksi olla jo liian nihkeää, ja pitää käyttää pois. Siksi iso osa uudemmista nakuista tuppaa olemaan isoja uroksia, ja usein dumbokorvilla. Dumboja teen siksi, koska se on resessiivinen muunnos ja vissiin myös vaatii kantajaksi molemmat vanhemmat, joten se sopii hyvin massarotille joiden luulisi edustavan sisäsiitettyjä populaatioita. 

Riku ja Frans.

Noh. Harmaanruskeita? Viisi kappaletta. Haluan lisää näitä. Kuranväriset rotat ovat oikeasti aika yleisiä, mutta peukalorotista niitä ei löydy niin paljon kuin kannattaisi. Usein kuitenkin teen juuri niitä lemmikkitasoisia elukoita juuri tällaisista maanläheisistä väreistä ja rupuilla kuvioilla, koska ne ovat uskottavia. Lisäksi vain pidän siitä ajatuksesta, että ne kaikessa tavallisuudessaan ovat kelvanneet jollekin juuri sellaisina kuin ne ovat, ja rotiskot ovat saaneet hyvän kodin. Lemmikin ulkonäöllä ei nääs pitäisi olla mitään väliä. 

Stainygate'silaisia ukkoja. Oikeanpuoleinen BEW on Stan.

Minkäs verran on nukkujia? Niitä on tullut vuosien mittaan tehtyä isot määrät, ja blogista löytyy 33 rottaa. Nyt tekee mieli kiljaista, että luku nousisi kivasti jos Reiman naaraat julkaistaisi, ne nääs ovat kaikki unten mailla. Myös Reima itse on käytännössä nukkuja, on nääs tehty lojumaan akkalaumansa keskellä kuin jokin roomalainen keisari konsanaan. (Reima ja naaraansa tuli tehtyä testikappaleina, kun sain glitterhelmimassaa käsiini ensimmäistä kertaa. Piti muotoilla yksi rotta joka väristä ja sitten väliväreistä ja sekoituksista. Massa oli tosi pehmeää eikä kestänyt kunnolla kasassa, jos väänsin peruspönöttäviä rottia, joten nukkujiksi meni.)

Tarinarottia ei ole juurikaan tullut sitten parhaiden vuosien. Tuossa pandemian kohokohdassa (2020) ja sen jälkeen olen keskittynyt ihan liikaa vain siihen että saisin kustakin väristä kasan "värijalostusrottia" fiktiivisiä kasvatushömpötyksiä varten. Värit ovat olleet ihan kivoja, ja rottien rakenteetkin ehkä, mutta yhtään persoonallisia ne eivät ole. Voin ottaa Oneidan ja Juuditin ja sanoa, että ne näyttävät samalta. Mutta Oneidalla on luonne. Se on tehty aikana, jolloin minulla ei ollut samanlaista sarjatuotantomahdollisuutta kuin nyt, kun on ne mallipallot ja kaikki. Samoin Marble Man vetää vertoja kaikille nyttemmin tehdyille marbleille, koska sillä on luonnetta ja tarinaa. 

Uudempia tarinarottia ja -rottaperheitä on pitänyt tehdä ihan keksimällä, jotta niistä tulisi jotain. Usein nämä kyllä kertovat tarinaansa muotoilun aikana, mutta unohdan sen sitten kun rotta on päässyt hyllylle kuivumaan ja joudun keskittymään seuraavaan. 

Sisarusriita.

Mitäpä tätä tekstiä enää jatkamaan. En itse yleensä välitä lukea mitään tilastosepostuksia muiden blogeista, joten miksi luulisin muiden jaksavan samaa minun blogieni kanssa? Juttu onkin se, että kirjoitin tämän ensisijaisesti vain itselleni. Eihän tätä blogia lue kukaan muukaan noin ylipäänsä.