Peukkureiden asumukset, osa 3.

Peukalorottakämppäsarjan tässä osassa nähdään, mitä kävi terraarioiden aikakauden jälkeen. Voisi kuvitella vastauksen olevan "häkkejä", mutta enpä tiedä... Ehkä on, jos ilmava verkko yhdessä osassa tekee muuten umpiseinäisestä höskästä häkin. 

Minulla oli varastossa jotain mustaa tekstiiliä, joka sopisi verkoksi pieniin ja miksei suurempiinkin mittakaavoihin. En ole tekstiili-ihminen joten minulla meni kauan keksiä miten käyttäisin sitä. No, joskus väänsin kasaan Schleich -skaalan vankkureita, ja yksi niistä sai tuosta verhot. Siihen se jäikin sillä kertaa. 

Kiinnitin "verhot" liimaamalla niitä yhdestä laidasta kaksin kerroin ja tunkemalla siihen jätskitikun. Niin verhoja voi aukoa ja sulkea. Rumat ne ovat, sitä en kiistä, eikä hyviä kuviakaan ole.

Sitten tajusin, että voinhan liimata tuota verkkokangasta pahviin tai paperiin. Ja että voin piirtää paksulle paperille viivaimella kehikon, jonka sitten leikkelen ja liimaan kokoon. Paksun paperin lisäksi halusin siihen läpinäkyvää muovia, rautalankaa ja sitten tuota verkkokangasta. 

Harmi kun en kirjannut pahvipiirrokseen mittoja tai ole kartoittanut niitä muutoin, se olisi havainnollistanut paljon. Anyway, paperinpala oli kokoa A4 ja käytin sen pinta-alasta niin paljon kuin kykenin, eli osien piti mahtua paperille silloin kun höskä oli ihan pläts. Piirsin ja merkkasin mukaan taitettavat pinnat sekä ne mihin laittaisin liimaa. Liimana toimi Eri Keeper, tuo paperiliimojen kuningas.

Tällä samalla tekniikalla olen itse asiassa tehnyt myös pieniä nahkalaukkuja joskus vuosia sitten.

Leikkuuvälineenä oli askarteluveitsi, ja näköjään taitoin osan saumoista jo ennen kuin olin leikannut koko roskan kasauskuntoon. Tämä käytännön syistä. Sitten olikin aika taitella laatikko ja nähdä, että ituni voisi jopa peräti toimia. Tässä vaiheessa liimasin muovit paikalleen; merkintöjen puolelle, eli mikään epäsiisti ei näkyisi kun räpellys on saatu valmiiksi.  

Kulmien taittelua.

Muovit paikalleen...

Sitten liimasin sen kasaan sivu kerrallaan, ja varmistin pysyvyyden pienillä pyykkipojilla. Niitä saa Suomalaisesta, jos kiinnostaa. Pyykkipoikien ollessa vielä paikallaan käytin aikaani hyödyllisesti, ja piirsin laatikolle pohjapalan. Se on passepartout -pahvia eli paspista, jota voidaan joskus laittaa tauluihin kehystyksen yhteydessä. Matsku on niin tiivistä ja jämäkkää, että leikkelin sitä katkoteräveitsellä, jonka senkin kanssa oli hankalaa. No, hiljaa hyvä tulloo eli leikkasin (kai, en muista enää) vähän kerrassaan enkä käyttänyt liikaa voimaa per veto. Muuten terä olisi hyvin äkkiä saattanut lentää vaikka reiteeni. Tämäkin kiinnittyi paikalleen Eri Keeperillä.

Schleich -kustomiraato paperipainona.

Seuraava etappi oli tehdä höskälle kansi. Sitä varten piirsin symmetrisen raamin, jonka ajattelin taittaa kiinni jahka se on leikelty. Tässä vaiheessa otin myös kuvallista todistusaineistoa siitä, että käytän viivoittimia taittamiseen. Pelkin käsin se ei onnistu. Metalliviivain saattaa olla sivultaan tasaisempi kuin paljon käytetty muovinen, joten suositan sitä tuollaisen lasten viivaimen sijaan. (Itse asiassa käytän metalliviivainta myös jyrsijäverkon taittamiseen.)

Liimasin verkon paikalleen, sitten liimasin kannen puoliskot ja varmistin ne pikkupyykkipojilla. 

Kun kansi oli tehty, piti keksiä sille kiinnitysmekanismi. Se ei mennyt nappiin. Pidin kantta paikallaan ja merkkasin siihen ja laatikkoon kohdat, joihin haluan saranat. Iskin niihin reiät neulalla, minkä jälkeen väänsin kasan välirenkaita kukkalangasta. Kaiken järjen mukaan tuollaisen kuuluisi toimia, olettaen että renkaat ovat tarpeeksi isoja ja reiät väljiä, mutta se oli ja on tönkkö... 

Kannen sulkumekanismi on vielä tyhmempi eikä aja asiaansa kovin hyvin. Sen voisi oikeastaan uusia, jos ikinä jaksaisin, kerta en tee näillä tämäntyyppisillä häkeillä juuri mitään enää. 

Noh, ensimmäinen pahvihäkki tuli valmiiksi. Päivä oli toukokuun kuudes vuonna 2017. Koska loota on valkoinen ja maalaamaton, ja on selvä laatikko, annoin sille nimeksi Albiinohäkki. Sittemmin siitä tuli Albiinoboksi; kaikki pahviset häkit ja terrat muuttuivat 'bokseiksi' erotuksena varsinaisista häkeistä, joita myöhemmin tein. 

Koeajo menossa.

Sisustin sen puusilpulla, parilla askartelumassaisella ruokakipolla ja papanoilla. Ilmeisesti tämäkin häkki kuului Banskulle, joka on nukeistani varmaankin rumin ja kamalin joka suhteessa, eikä ainakaan pidä eläimiään hyvänä. 

Takaseinä.

Jatkossa tein useamman häkin tällä samalla kaavalla, toki siten että muunsin sitä tapauksen mukaan. Kaikissa oli pääsääntöisesti umpiseinät ja verkotettu kaksinkertainen kattoluukku, mutta joihinkin laitoin verkkoa myös mm. eteen. 

Heti Albiinoboksin jälkeen taisi tekeytyä Banskun ruskea boksi. Siinä sivujen alalaidat ovat korkeammat, joten eniten näkee suoraan edestä, kuten kuuluukin. Sisustuksena näkyy olevan puusilppua ja ruokakupit. 

Tässä myös on paperiset saranat, mikä oikeasti toimiikin.

Rottahuoneessa pidetään myös hiiriä (sormenpäähiiriä), jotka asuvat yleensä riipusrasioissa. Ne ovat niille juuri passelin kokoisia... Mutta silti päätin tehdä niillekin yhden häkin, ihan vain koska pystyin. Tästä tuli Hiiriboksi, ja siinä kaikki sivut lienevät verkotetut. Sisustuksena näkyy sininen silkkimassaluola ja kippo, eikä millekään ole oikeasti tilaa. Pohjassa ei ole paspista. 

Sitten tuli Tupplaluukkuboksi, sekin keskikesään 2017 mennessä. Tähän kokeilin erilaista kantta ja kannen sulkusysteemiä, eikä se toiminut. Kannet menivät nopeasti käyttökelvottomiksi, tai siis saranat kirjaimellisesti vääntyivät irti. (Miksi kekkanassa en vain jatkanut paperisaranoiden käyttöä?!) Ja kyllähän tuosta olisi rotta karannut ihan mennen tullen. Siksi mikään pehmeä verkkokaan ei tulisi oikeasti kyseeseen... Tässä lootassa asuivat kauan aikaa Dipin ja Rämän neljä naarasrottaa eli Päikkäri, Pallura, Mytty ja Ruusa. Sisustus koostui puusilpusta, suklaamunan keltuaisen puolikkaasta ja ruokakupeista. 

Hups, sitten tulikin jotain ihan muuta! Halajin edelleen kunnollisia häkkejä, mutta aineksia sellaisiin ei ollut, enkä joko halunnut käyttää niihin tuota verkkokangasta tai sitten se alkoi olemaan loppu. Elettiin edelleen alkukesää 2017 (olen saattanut kuvata joitakin häkkejä vasta pitkän ajan päästä valmistumisesta). 

Minulla oli isohkoja paspiksenpaloja ja pitkiä jätskitikkuja, ja olin tosiaan käyttänyt niitä Schleich -skaalan vankkureiden kasaamiseen jonkin verran aikaisemmin. Siksi keksin, että voisin soveltaa samoja tekniikoita peukkurihäkin tekoon. Siitä tekeytyi ensimmäinen ja edelleen ainoa puinen rottahäkkini, ja sen nimeksi tuli Iso 2krshäkki, sittemmin Iso puuhäkki. Ituna oli, että teen paspiksiin reikiä ja tungen niistä tikut läpi, minkä jälkeen vakautan koko homman laittamalla tikkuja vaakatasoon siten että ne menevät aina aaltomaisesti lomittain (punontaa?). Liimaa ei tarvita. Bläh, en osaa selittää miten se toimii, joten katsokaa kuvaa. 

Toki rottahäkissä vaikutti se, että siihen paspiksia tarvittiin kaksi ja tikkuja kasaantui paljon vähemmän kuin vankkureissa. Lisäksi tähän piti pystyä lisäämään luukkuja... ja jonkinlainen verkko. No, mitään simpuran verkkoahan minulla ei ollut, varsinkaan metallisellaista, enkä halunnut käyttää sitä vanhaa hitsaamatontakaan... Muualle kuin kattoon. Siispä kokeilin nypertää tämän kokonaan rautalangasta (ohutta noin 0.4 mm kukkalankaa). Se oli helpommin sanottu kuin tehty, ja lopputulos oli ihan törkeän ruma. Lisäksi niinsanottu silmäkoko oli sellainen, että oli oikeastaan verkon sijaan reikäinen häkki jossa mikään eläin ei voisi pysyä. 

Luukut on tehty 0.9 mm rautalangasta, johon myös kieputtelin kukkalankaa. Kiinnitysmekanismeiksi keksin sellaisen, että laitan jotain metallilenkkejä keskipuihin, koukut luukkujen kulmiin ja ne koukut sitten noihin metallilenkkeihin. Tai niin ainakin yritin, koska kuvien perusteella kiinnitys vaihtelee kulman ja kerroksen mukaan. 

Sisustukseksi tähän hirvitykseen laitoin sinisiä huovanpaloja ja askartelumassaiset ruokakupit. Häkin ylätasolle pääsi tökeröä tikasta pitkin, tosin oletan aina että rotta kiipeää melkein mitä tahansa pitkin, kunhan vain on tarttumapintaa. Sen kummempaa sisältöä häkki ei saanutkaan, en tiedä miksi. Ehkä se on vain hyvä, koska se oli ruma... Ja se myös koki kunnon mullistuksen sitten myöhemmin aikana, jossa en tämän sepostukseni kanssa ihan vielä ole. 

Iso puuhäkki oli ruma, mutta se oli iso ja tilava, joten sinne saattoi keksiä isomman lauman verran asukkaitakin. Pitkään siinä majaili neljä naku-ukkoa, ja minusta tuntuu vieläkin siltä että se on nimenomaan niiden koti. Käytännössä asukkaat ovat kuitenkin ehtineet jo vaihtua. 

Sitten tuli se päivä, jona ostin hitsattua jyrsijäverkkoa. Olin skeptinen sen kanssa, koska silmäkoko oli aika suuri, sellainen josta peukkuri menisi läpi jos olisi oikea rotta. Mutta onneksi ne ovat jähmeitä ja siten niiden tunkeminen noista verkoista läpi olisi riskialtista. Näistä lisää neljännessä osassa.