Tällä sivulla on kuvia vaatettamattomista nukeista, ja osa niistä voi olla melko rujon näköisiä myös vaikka omaisivatkin kuteet. Raadollisuuksien varoitusväri on punainen.
NUKKEHISTORIANI
Taisi olla joulu 2013, kun sain lahjaksi pari Breyer -ratsastajanukkea, jollaisten hankintaa olin jo jonkun aikaa suunnitellut. Mittakaava 1:9. Halusin, että saman skaalan hevosilleni olisi esittäjiä ja ratsastajia, joiden kanssa niitä voisi kuvata. Ja kriteereitä oli jonkin verran: piti voida kustomoida päät, niveliä piti olla riittävästi, käsien pitäisi toimia järkevästi. Tiesin Breyerin nukkien rakenteesta jotain katseltuani netistä niistä kuvia, ja aika kivoja asetelmiahan hevosmallarit niillä olivat aikaiseksi saaneet.
Miksi kustomoin niiden päät? No ihan siksi, koska ihmisnukkeja ei yleensä tehdä järkevän näköisiksi. Niihin on vaikea kiintyä. Halusin niille elukannaamat, mikä onnistui yllättävän kivasti vaikka en ollut mitään vastaavaa ikinä tehnyt. Suunnittelin muistaakseni paperillekin, että molemmat olisivat kesyrottia ja lajina perustyyppi (kehitelmäni, liittyy Viake -maailmaani). Toisesta tulisi dumbo ja toisesta standardikorvainen. Ja tietysti dumbolle tulisi mustat hivukset, toiselle blondit.
Leikkelin ihmispäät pois. Sekoitin Paulinda -massasta (samanlaista kuin silkkimassa) suurin piirtein oikean sävyisen värin. Leikkasin tuhotusta puuvillahanskasta sormenpään pois ja tungin sen vanhan pään jämään estämään sitä, että massa jämäyttäisi pään kääntelykelvottomaksi. Tämän jälkeen rupesin sitten vain massailemaan, muotoilin naamat, silmäkuopat ja korvat, suut, nenät. Silmiksi maalasin isot helmet, ja vaikein hommahan niistä tuli. Jo ihan se maalaaminen oli raivostuttavaa (yritä pitää helmestä kiinni, maalata sitä, ja odottaa että maali kuivuu ennen toisen kohdan maalaamista), mutta hei, halusinpa myös että silmiä voi liikutella kun ne on isketty nukelle päähän! Joo. Muistaakseni helmet olivat kuopissaan jo ennen maalatuksi tulemistaan ja mahdollistivat näin sen, että silmäkuopat toimivat. Niiden tunkeminen paikoilleen massan kuivuttua olikin eri juttu, mutta tapahtui. Omarin silmistä voi kyllä nähdä, että jotakin kämmiä kävi jo kun kaikki oli ns. valmista, nimittäin valkuaisessa näkyy paloja tyypin ihosta.
 |
| Omar näyttää tässä oravalta. |
 |
| Asko näytti niin kivalta kaksisilmäisenä... |
Nukkeja varten ostettiin myös viskoosikarvaa Dolores.fi -sivustolta. En ole hyvä liimaamaan mitään karvoja mihinkään, mutta rottapojat saivat hivuksensa ja ne ovat miusta ihan OK, kun niinkin raastavan homman sain valmiiksi. Muotoilin niitä sitten kastellulla siveltimellä asentoonsa; Askolle musta rokkipehko ja Omarille irokeesi-normitukkayhdistelmä, yhdeltä anthrohahmoltani lainattu tukkatyyli.
Hairitettuani rottamiehet pohdin, miksi hevosmallarit jatkuvasti hankkivat jostakin mohairia, kun viskoosikin toimii? Pahahan minun on sanoa, kyllä, kun en mohairia ole ikinä liimannut mihinkään, mutta viskoosikarvaa myydään ihan nukenhiuksiksi tarkoitettuna Suomessa - ja minusta se toimii myös hevosmalleille liimattuna.
Rottapojat eivät ole kovin sieviä, mutta näen niille selvästi luonteet ja persoonallisuudet. Silmienväristä voi johtua se, että Asko on minusta söpömpi, fiksumpi ja kiltimpi kuin Omar, joka on vähän tiukkapipo ja syö omia sanojaan tämän tästä.
Eipähän muuten ole kellään muulla samanlaisia! Kropat eivät muuttuneet, kun en osaa, mutta nehän peittyvät vaatteilla. Häntiäkään en tehnyt kun en tiedä miten, ja noilla kuitenkin täytyy olla pöksyt jalassa että viittii kuvata.
Nimet voivat olla vähän pöllöt. En tiedä miten jotain tuollaista pitäisi nimetä? Lisäksi ihan välttämäti halusin, että Omar on ainakin osittain sakemanni, koska lempibändini.
Yksi juttu on kanssa hauska: kuvauksellisuus. Juuri se takaa sen, että tämänkin sivun kuvittaminen on vaikeaa, koska osuvia räpsyjä on liikaa.
Joulukuussa 2016 sain päähäni idean: haluan tehdä lisää nukkeja - itse! Olin jo kauan aiemmin suunnitellut, miten sellaisen tekisi, ja milloin mistäkin syystä lykkäsin aloittamista, koska minä ja pessimismini. Tällä kertaa sitten oikeasti tein sen rautalankarungon. Päällystin sitä maalarinteipillä, koska mitään järkevämpää en keksinyt massan alle lisättäväksi. Sitten vaan mustaa silkkimassaa päälle (sitä on minulla paljon) ja muotoja hakemaan!
Tuloksena oli musta maatiaiskissapoika... Ja juuri siksi, koska se on kissa, se tarvitsi myös asianmukaiset materiaalit. Koska mitään karvakankaita en omista enkä ole minkään valtakunnan ompelijatyyppi, revin käsiini mustaa kangasta. Liimasin sopivan kokoisista paloista kissalle raajojen loppuosat (kyynärestä ja polvista alaspäin), ja myös hännän tein täysin tästä materiaalista.
Olin vahingossa ratkaissut ongelman nimeltä "miten saan nukeille liikuteltavat ruumiinosat, jotka eivät näytä ihan typeriltä?" - jee, liimaa rautalangan päälle kangasta tai nahkaa!
KUVA
Nimesin kissan Juoruksi, ja pähkäilen, että se lienee ihan OK ensimmäiseksi nukekseni. Olen itsekriittinen perfektionistipessimisti, enkä ole koskaan tyytyväinen (asiat näyttävät yleensä järkevimmiltä paperilla eikä muovailtuna, toistaiseksi), mutta olkoon Juoru nyt mikä on. Teen seuraavat nuket paremmin. Tämä näkyy myös sen silmistä, jotka olivat viimeinen yritykseni pitää kiinni liikuteltavista nukensilmistä - olin jo melkein tehnyt ne loppuun, kun päätin, että liimaanpa nämä nyt kuoppiinsa ettei käy niin kuin Askon toiselle silmälle. Pupilleista tein isot, ettei kissa näyttäisi aina liian samanlaista naamaa.
Heti sen jälkeen, kun olin hörhönnyt Juorun valmistumista, tajusin olevani edelleen kauheassa nukentekopilvessä. Näin asiasta uniakin. Ei siihen muukaan sitten auttanut kuin tehdä lisää nukkeja... Tällä kertaa jätin teipit pois ja lisäsin massaa suoraan rautalankarunkoon, mikä lienee ollut ihan OK, koska se punainen lanka kiertää varsinaista runkoa juurikin massan tarttumapintana. Massaksi osui tällä kertaa musta helmimassa, jota suunnittelin maalaavani sitten, kun se on kuivunut. Korvat ja nenän tein tietysti silkkimassasta. Massojen kuivuttua liimasin rottapojalle - koska tokihan rottahörhö tekee rottanuken - nahasta tassut ja hännän. Toimii... Etu tässä on se, että rottanuken häntä vapauttaa sen kaiken maailman tukilaitekikkailuista, mitä hännättömien tai lyhythäntäisten nukkien kanssa voidaan kutsua isohkoksi ongelmaksi.
 |
| Pätkin käsistä pois nuo koukut, ne tulivat vahingossa. |
Mustavalkoisen rottapojan saatua silmiensä maali- ja lakkapinnat valmiiksi, tiesin jo, että juuri sen kokoiset helmet tulevat olemaan vakiokoko silmille, mitä nukeilleni laitan. Noilla kustominukeilla silmät ovat selvästi aivan liian isot, ja ne ovat epäkäytännölliset muutenkin - olkoonkin, että tein ne liikuteltaviksi. En pidä siitä, jos asiat ovat epäyhtenäisiä... Mutta en myöskään siitä, että asiat pysyvät surkeampina vain siksi, kun paremman vaihtoehdon löydyttyä haluaa vain pitää jutut yhtenäisinä ja siksi se vanha ja huono vaihtoehto jäisi päälle. Näin siis noiden silmien kanssa. Ei enää ylisuuria silmiä. Asko ja Omar pitäkööt näkimensä sellaisina kuin ne ovat, mutta enempää niitä ei tule. Rottapoika sai nimekseen Räväkkä eli Rämä.
Rämä muuten pyöri jonkin aikaa ilman pohkeita, eli langat olivat näkyvillä. Ei sitä onneksi kauaa kestänyt.
Seuraavaksi aloitin jo kolme uutta rautalankarunkoa mittakaavaan 1:9. Jokaisesta tuli eri kokoinen - yhdestä yritin tehdä tarpeeksi pitkää naista, toisesta sai tulla suosiolla erittäin lyhyt moinen ja kolmannesta suunnittelen edelleen (suunnittelin) tekeväni pitkää rottaäijää. Tuon äijän aioin dokumentoida täysin, koska vaikka edellisistäkin on paljon vaihekuvia, mistään en todennäköisesti saisi tutorialia aikaiseksi (enkä nyt tarkoita, että olisin nukenteossa mitenkään hyvä. Kertoisin vaan, miten olen omani askarrellut).
Noista kahdesta akasta en sitten kerennyt tallentaa yhtään tekovaihetta, koska etenin hommassa liian nopeasti sellaista ajatellen. Ihan OK minulle. Sitäpaitsi, nämä likat olivat ensimmäiset naaraspuoliset nukkeni.
Isompaan (kulkee nimellä Cerys) käytin neonvihreää helmimassaa, nyt kun tiesin, että helmis sopii nukentekoon ihan hyvin. Vältin näin vaan sen, etten tee taas mustaa tyyppiä; liian helppo valinta. Toinen syy vihreään oli ihan vaan se, kun minulla ei muutakaan tarpeeksi ollut (pitää ostaa). Helmimassaa kyllä löytyy helposti kivijalkaliikkeistä, ja päähäni pesiytyneet suunnitelmat takaavat sen että tiedän ostettavat väritkin ilman mitään muistilappuja.
Ja kun kerta nukesta tuli vihreä, sai sen ihokin olla luonnottoman värinen: valkkasin sinisen. Itse väri siis oli helppo, mutta sen sävy ei, koska jos jotain sävyä löytyy massoista, sitä ei ehkä löydy nahkapalapussista. Sopivan nahan metsästäminen otti aikansa, mutta sentään löysin tarvittavan. Liimauskelpoisia vihreitä kankaita taas en tietenkään omista - saati vieläpä halutussa värissä - joten jouduin päällystämään nuken kyynärvarret ja pohkeet tummanvihreällä nahalla. Ihan OK... Outohan se muutenkin jo oli.
Massojen kuivuttua oli aika maalata neidin silmät ja liimata harja! Vihreän ja punaisen yhdistäminen on liian sokerinen ja päänsärkyinen idea minulle, joten sopivat värivaihtoehdot sekä silmien että tukan osalta olivat onnellisen rajallisia: molemmista tuli jollain tapaa ruskeita. Jee. Kaiken lisäksi päädyin penkomaan laatikoista jonkun ikivanhan, kouluajoilta pelastetun akryyliväripurkin, josta peräisin on Ceryksen nykyinen kuparinen silmienväri. Harjaksi se sai sillä iänikuisella Casco -yleisliimalla kiinnitettyä viskoosikarvaa, joka sekin käyttäytyi ihan eri tavalla kuin toivoin... Ei tullut mitään punkkarityttöä tällä kertaa. Toisaalta, ihan kiva että saan tehdä sen irokeesin jollekin muulle sitten myöhemmin (tosin aion tehdä PALJON keesejä, ja rokkipehkoja, jahka elämä etenee näiden nukkien kanssa).
 |
| Cerys sai heti itselleen myös lemmikin. |
Pienemmästä naikkosesta ei tullut niin kiva, enkä oikeastaan tiedä, miten se sopisi joukkoon kun mitään sopivaa poniakaan ei sen ratsastettavaksi toistaiseksi ole... Olkoon hyllyssä elämää möllöttämässä sitten. Kaiken kukkuraksi sen mittasuhteet eivät miusta näytä realistisilta, jos ajattelee, että se olisi 1:9 -koossa.
Vielä joulukuun lopussa 2016 päätin tehdä... öö, kuudennen nuken, jos tutoriaalia ajatellen aloitettua runkoa ei lasketa nukeksi vielä. No, tästä tulikin ehkä (toivottavasti) isoin nukkeni, mitä traditional -skaalaan teen. Halusin siitä ison, mutta tajusin samalla, ettei helmimassakaan ehkä niin kevyttä ole, eikä tuo rautalankaviritys niin vahva, että olisi ihan riskitöntä möngertää tuon kokoisia nukkeja tai mitään muutakaan eläinhahmoa kovin usein. Otettakoon se oppimisena sitten. Ihan kivaa miula oli sitä tehdessä.
 |
| Asko tapasi Hupin jo ennen kuin Hupi oli... öö, elollinen? |
Olin jo vakaasti suunnitellut tekeväni tuolle valkokirjavalle dumbomiehelle myös valkoisen irokeesin ja parran, kunnes huomasin, miten suuri epäonnistumisriski niiden karvojen kanssa sitten olisi. Lisäksi se näytti jo ihan mukiinmenevältä miusta, joten en hennonnut enää karvoittaa mitään. Tehdään niille muille sitten keesejä.
Kaikkinensa olen kyllä yllättynyt siitä, miten nopeatekoisia nämä nuket loppupeleissä ovat. Prosessi on hankala ja suuritöinen, mutta oikeastaan... Jos saan kulumaan yhteen nukkeen noin pari kolme vuorokautta - massankuivatustauot ja muut paussit mukaan lukien - niin miksi sitten paljon tutummaksi hommaksi nimitettävä hevosmallien kustomointi tuntuu ottavan useamman vuoden per työ?
Iso dumbohäiskä sai nimekseen Hupi, ja tapani mukaan voitte lukea hänestä lisää nukkesivulta... Tätä kirjoitettaessa (27/12/16) hän on vielä alinna, mutta oottakees ku teen vielä lisää nukkeja...!
Kirjoitin joku aika sitten tuonne (nukke)sivun alaosaan näin:
Niin ja joo, ihan tarkoituksella olen suunnitellut naispuolisia nukkeja... Enemmänkin. Niitä tarvitaan, koska urospuoliset olennot ovat meikäläiselle helpoimpia piirrettäviä ja muovattavia, en tiedä miksi. Mutta sainpahan ihan hemmetin hienon idean, jonka aloittamisessa onkin enää kyse vain ajasta: corpsepainter -likka! Toivottavasti teen sen silkkimassasta sitten, ettei tule aina pelkkiä rexejä (mut ku silkkistä ei voi häivyttää!).
Toisin kuin oletin, teinkin sen corpsepainter -naaraan (josta olen vähän hörhönnyt jo, en tiedä huomaako mistään) jo 29/12/16. (Luulin että Hupi jää viimeiseksi tämänvuotiseksi nukeksi.) Mikä tässä on pöhelöä on se, että aloitin, jatkoin ja sain sen valmiiksi samana päivänä. Kerkesin jopa kuvata sen ja saada kuvat nettikelpoisiksi, mitä todella harvoin tapahtuu näin nopeasti. Nimeksi akalle tuli Grievous, joka olkoon sen taiteilijanimi, tekaistuksi lempinimeksi kelpaa Kippura tai Kippo.
 |
| Naaman maalaus menossa... Tai siis silmien, koska niitä ei voi tehdä samaan aikaan kuin muuta naamaa. |
Kippura on riskialtis, mihin lienee syynä silkkimassa. Se on hauraampaa, kumisempaa ja hitaammin kuivuvaa kuin helmimassa, mistä syystä minä kärsimätön torvi melkein tuhosin nuken korvan jo, ja pelkäsin ensimmäisiä kunnon kuvia ottaessani, ettei sitä voi väännellä eri asentoihin kohta ollenkaan... Toivon nyt sitten, että massa vaan kovettuisi loppuun, ja jos ei, tehdään seuraaville silkkimassaisille nukeille pohjustusmassat (jonka päälle tulisi se silkkimassa) helmiksestä. Tämä kun ei selkeästi ole sitä parasta materiaalia sellaisiin tekeleisiin, joiden tulisi kestää kovaa käsittelyä.
 |
| Kippo vuonna 2017 seuraavissa vaatteissaan. |
17/1/17 valmistui Dippi, Rämän mamma. Yksi parhaista nukeistani varmaan, mitä realistisuuteen tulee. Viis siitä että silmienvärit on maustettu omalla värimaulla, tämä on silti uskottavampi kuin moni muu asia jonka olen tehnyt.
 |
| Dippi yhdessä muotoiluvaiheessa. |
4/2/17 lisään listaan uuden nuken. Sen pohjana on tämä:
Yksi suurehko suunnitelma kaiken muun ohella on se, että tekisin jossain välissä Askolle naisen. Siitä tulisi niinikään valkolaukkinen rex, mutta pohjaväri olisi oranssi ja harjana olisi punaruskea irokeesi. Juuri tämän toteuttamiseen aion nyt tähdätä, jahka vaan saan hankittua sopivia massoja. Tällekin suunnitelmalle tulee taustasyyt fiktiivisestä maailmastani - ja ihan vaan koska helmimassa, oranssit ja laukkipäiset eläimet sekä punk rock!
Toisin sanoen Askon akka on nyt valmis. Nimeksi sille tuli Rozaliin, jonka väänsin kyseisen nimen sukuisista nimistä tehdäkseni siitä taas uniikimman.
 |
| Rozista ei ole kai yhtään kunnon kuvaa, koska hyviä vaatteita ei ole enkä mielelläni kuvaisi mitään nakupellejä. |
Yksi nukke vielä näiden seuraan saisi tulla, ja kasassa olisi kymmenen nivellettyä kaksilahkeista! En suinkaan tarkoita etten tekisi enempää nukkeja, eeeei, satun vaan tykkäämään tasaluvuista ja siitä, kun jotakin on paljon.
Jaa, 8/2/17 sellainen valmistui. Kymmenenneksi osui Viiskytkin, musta metallisti vihreillä silmillä ja pienin valkoisin merkein. Pitkään sen valmistumista sai odotella. Viisarin koko prosessi on dokumentoitu.
 |
| Omar ja vielä vaiheessa oleva Viiskytkin. |
Pidin tässä välissä pientä taukoa nukenteosta, yhtenä syynä materiaalikohtainen epävarmuus. Pitäisi ostaa ihonväristä ja/tai vaaleanpunaista nahkaa... Ja luonnonvärisiä kankaita ja nahkoja siihen oheen.
7/4/17 kuitenkin iski skypekeskustelun myötä inspiraatio, jonka seurauksena tein yhdennentoista nukkeni. En tiedä miksi sain päähäni vasta nyt, että voin tehdä sellaisen kornin nuken joka sopii yhteen mm. Herd of Madnessin (rupirottien lauma) kanssa. Nimi on Professori Orobanche, ja siitä voinee päätellä äijän ammatin. Nukke on rujo.
 |
| Okei, pidin huolen siitä, ettei Bansku saa liian nysiä jalkoja... |
 |
| Silmämaaliarsenaali. |
 |
| Bansku juuri valmistuttuaan, ensimmäisessä asusteessaan. |
Bansku on kiva, kuvauksellinen ja aivan miun tyyppinen, mutta sitä seurannut rupale sitten ei. Se on niin karsea, ettei se herätä kummempaa inspiraatiota kirjoittaakaan. Tai siis, en osaa kirjoittaa mitään tästä uudesta karkkihirviöstä, Sokeripalasta, jonka kasasin 8/4/17. Sokeripalalle tuli tehtyä oma nimikkorotta, joka vielä odottaa nimeään ja tietojaan, ja jonka olemus matkii yllättävän hyvin nuken "turkin" kuviointia. Samalla tein muutenkin kourallisen ällön värisiä rottia, en tiedä mitä vikaa aivoissani sitten nyt on kun olen sellaiseen sortunut. (Tosin Sokru ratsastaa hyvin, mitä nyt on vähän överipitkä.)
Näin 18/4/17 totean, ettei mitään hienoa syytä päivittää Nukkehistoriaa oikeastaan ole, tänään. Ilmoitan vaan itselleni etten voi tehdä nukkeja, koska liima on loppu... Pitää ostaa.
Vihdoin 6/7/17 eestyin jatkamaan, tai oikeastaan käytännössä aloittamaan uuden nuken. Tästä yrittää nyt tulla jotain kiinnostavaa ja sellaista, jonka valmistuminen on itselleni isohko juttu. Olen jo kauemmin suunnitellut tekeväni eräästä hahmodesignistä nukkeversion, joten värit, rakenne ja nimi ovat jo ennestään tiedossa - se on Malicious. Linkkasin siitä kuvan joskus jo Visualrattiinkin. Huomasin että tyyppihän on varsin kelpo veli Kippuralle.
 |
| Naaman kuviointi on tietoisesti epäsymmetrinen, koska hei, sehän on olevinaan geneettistä. (Ei mennyt ihan suunnitellun mukaan.) |
Joudun kuitenkin laittamaan jatkossa suunnitelmani tarkkaan harkintaan, koska silkki- ja helmimassoja ei taida enää saada tästä kaupungista (itseasiassa kyllä muuten saa, mutta se on vähän keikkuvaa, mitä valikoimiin tulee...). Tämä ei koske Maliciousta eikä massasta sinänsä pulaa ole, mutta tarvittavista väreistä kyllä! Jostakin syystä juuri turhimpia värejä on nyt eniten, luonnollisia taas ei melkein yhtään - ja helmimassaa on paljon silkkimassan ollessa melkein täysin loppu. Mihin lie johtaa tämä meno.
Poikkean nyt kuitenkin siitä, mitä edellä kirjoitin Malista - tästä nukesta ei tule sitä. Designin ja nuken välillä on liikaa värieroa, enkä tosiaan pysty asiaa korjaamaan, etenkään kun olen jo liimannut ihopalat sille. Seuraavaksi on vuorossa naaman ja silmien maalaaminen ja lopulta harjan kiinnitys, joten tekemistä ei ole enää paljon. Ensi kertaa nukkehistoriassani luonnostelin naamakuvion rajoja puuvärillä.
En poissulje Maliciouksen nukkeversiota, mutta se lienee sen verran outo proju vielä, etten siihen kykenisi kuitenkaan. Sen aika on joskus myöhemmin. Kippura saa kuitenkin veikkansa.
Kippuran veli valmistui 7/7/17 ja sai nimekseen Offhand. (Päivitys vuoden 2018 viimeisiltä päiviltä: En joskus arvannut että Oharista tulee tähän mennessä paras ratsastaja joka laumassani on. Se on ihan täysi hahmo, oli mukana hevosia tai ei.)
 |
| Ensimmäisestä kunnon kuvasatsista. |
13/11/17 - Tein jo aikaa sitten pari nukenrankaa, mutten ole päällystänyt niitä massalla. Toinen niistä ei jää itselleni ja toisen kanssa on liian iso riski mennä ojasta allikkoon, koska en koe anatomia- saati muotoilutajuni riittävän tuohon nukkeen vielä. Sen naamasta tulee poikkeava. Toinen, typerämpi, syy nukentekokatkooni on se kun en ole päässyt ostamaan lisää paksua rautalankaa, ja edellinen rulla on käytännössä jo loppu. Nahkojakin kyllä kelpaisi hankkia lisää... Ja koska ei ole rautalankoja, en voi tehdä harjoituskappaleita!!
Jatkuu vuoden 2018 historiikissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olokee sitte immeisiks.