Jees, tuskin kukaan sitä on huomannut, mutta Sormirotassa on ollut hiljaista. Tällästä tää on, vähän kausittaista. Suurin osa päivitysajasta menee pelkkään rottien listaamiseen, jota en ala lopettamaan ruveta, kerta listaaminen on saatu niin pitkälle. Ei se mitään herkkua hommaa ole, mutta meikäläisellä ei ole tapana jättää asioita sikseen, jos tilanne ei oikeasti mene siihen pisteeseen ettei juttu vaan toimi.
1:9 -nukkien sivu on ollut kesken jo varmaan... vuoden, enemmänkin? En edes tiedä. Enkä tiedä sitäkään, milloin saan sen julkaistuksi. Olen taidealemmuuskompleksinen ja itsekriittinen perfektionisti, joten öh.
Mutta niin. Otsikkoon. Pidin jotain taukoa peukkureista tässä. Kerran sitten (syyskuun puolella) yritin niitä lisää muovata, herätelläkseni hommaa, kerta sain syyn tehdä tietynlaisia rottasia. Sain niitä aikaiseksi ruhtinaalliset kaksi kipaletta! Siinä sitten mietin, että kerta fiilistä ei yhtään ole niin en sitten tee. Ei kannata väkisin. Yksi syy fiiliksettömyydelle saattoi olla se, kun mitään tilaa ei ollut, joten taisi olla ihan järkevä veto "siivota huonetta" tai siis ainakin raivata työpöydälle jokin kohta jossa näkyy se, minkä värinen se pöytä on. Siivoskelun jälkeenkään ei kuitenkaan ollut peukkurinteko-oloa...
Eräs syy inspiksen puutteeseen oli varmaan sekin, kun silkkimassapuoli rupesi olemaan rajallinen. Helmimassoja oli paljon, mutta niistäkin runsaimpia olivat itselleni turhimmat värit. Ratkaistiin tämä tilaamalla netistä isohko pakkaus silkkimassaa. Lootan sisällössä ei muuten ole mitään poisheittämistä: massapurkit voidaan pestä ja ottaa säilytysrasioiksi, jahka täytteet on käytetty, lisäksi itse lootassa voi säilyttää roinaa. Massapurkkini asuvat kangaskassissa, koska hyllyt ja laatikot ovat muuta roinaa varten.
 |
| Kyllä, asettelin purkit studioon ja kuvasin ne, ennen kuin kehtasin avata niistä yhtäkään. Mukana on paljon sellaisia värejä, joita en tiennyt silkkimassana edes tehdasvalmistetun! Mukana tuli kolme työkalua, joista vasemmanpuoleisin alkaa olemaan vitsi; omistan varmaan alle kymmenen tuollaista... |
Valuttiin tämän kuun eli lokakuun puolelle, että taas innostuin (osittain ostosten ansiosta). No, paussi saattoi olla hieman ylipitkä, koska nyt buumi kesti useamman päivän, ja se vain jatkuu. Tein parissa päivässä n. 40 rottaa, ja tänään laskisin niitä olevan yli 50. Tila loppuu kesken, joten piti tuo iso armeija viimeistellä (laittaa maaleja ja lakata silmät) jotta voin tunkea ne sitten jonnekin talteen. Onneksi osa tuosta laumasta ei olekaan jäämässä itselleni.
Pitkästä aikaa, pyydettyjen designien ansiosta, sain aikaiseksi 10 rupirottaa. Nämä vain siksi, koska en osannut päättää ketkä niistä muuttavat pois minulta. Lisäksi kehittelin tunnesiteitä joihinkin. Keksin siinä sitten, että näytän tämän köörin ihmiselle jolle rottasia teen, vaadin valita kivoimmat ja teen sitten niiden pohjalta tilaukset. Toimi.
Tilauksista ei sen enempää, niistä kuultakoon sitten kun systeemi on oikeasti saatu liikahtamaan esimerkiksi postin osalta. Joulukin on tulossa joskus (aina vahingossa).
 |
| Keltainen tyyppi ei jää itselleni. Taaemmankaan ei pitänyt, mutta kyllä se nyt taitaa olla jonkun historiallisen peukkurin jälkeläinen. (Tuo vaalea höttö on paperista leikattua feikkiheinää, jota kokeilin pienoismallihevosharrastuksen vuoksi tehdä.) |
Ongelmoin tässä muotoilutapojeni kanssa, esimerkiksi raajoista on vaikea saada järkeviä. En tiä, miksi mietin tätä näin paljon? Ei se aiemmin ole suoranainen ongelma ollut - peukkureiden tekemisen ei kuulu olla tappovakavaa. Mutta meikä on sellainen, että kun alkujärkytyksen jälkeen totun tekemään jotain (esimerkiksi käyttämään tiettyä tekotapaa, välinettä, materiaalia, tms.), homma vakiintuu, ja nostan omaa vaatimustasoani sellaiseksi, etten enää yletä siihen. Muille en ole niin ankara, tai ainakaan en haluaisi olla.
Toisaalta, olen myös löytänyt uusia asioita. Olen turhaan vältellyt veden käyttöä silkkimassatöissä, mutta eihän nyt yksi pikkuyksityiskohta voi suuri vaiva olla?
Ennen tätä päivää koin vaikeaksi sen, jos halusin tehdä peukkurille harjan, koska silkkimassa on aika vaikeaa käsitellä pieninä osina, ja se kuivuu silloin liian nopeasti. Käytän apuvälineenä sormieni lisäksi vain katkennutta huovutusneulaa, josta sitten tulikin lempileluni, kun keksin uuden harjantekotavan. Nyt vain otan pienen palan massaa, muotoilen sen niin että se on suunnilleen pitkula jonka litistän pitkittäissuunnassa pohjasta, kiinnipitokohta saa litistyä. Asetan sen paikalleen ja kastan neulan kärjen veteen. Muotoilen sillä käytännössä samoin kuin olen tottunut työstämään askartelumassoja pienoismallihevosten rehairituksessa; työkalun tulee olla märkä. Teksturoin (uritan) harjan siis vetelemällä ja painelemalla "karvoja" tuon kärjen avulla. Ja sen pitää tosiaan olla märkä, muuten silkkimassa tykkää palautua eikä salli mitään kummoisia tektuureja.
Harjojen tekeminen rotille - asiana hauska, mutta kaukana uskottavasta tai realistisesta. Juttu näyttää tolkullisemmalta paperilla...
Kuvia ei mistään uutuuksista nyt ole, tietenkään, en ole niitä ihmisiä jotka osaavat kuvata roinaa juuri kun kuvia tarvitsisi. Ja sen jälkeen on vielä vaikeampaa julkaista niitä nettiin, huoh. Tallensin kyllä alkuosuuden noista uusimmista, ennen kuin ne olivat suoranaisesti valmiita, joten laitettakoon tähän nyt ainakin yksi kuva. Siitähän se sitten levisi käsiin.
 |
| Olisin laittanut kuvan jossa koko nakulauma näkyy tarkasti, mutta tiedän, etteivät ihmiset tykkää jos saavat nähdä korniuksia varoittamatta... |
Olin myös meinannut unohtaa kuvanneeni pari tutoriaalia joskus. Meni vain aikaa saada kuvaset koneelle, käytössä kun oli vanhin kamerani (varautukaa järkyttävän huonoon laatuun...). Tutorialeissa tehdään pari riemunkirjavaa peukkuria helmimassasta, koska kamera sattui olemaan käsillä juuri sinä aikana kun niitä tein. Järkevän värisistä saati pelkistä silkkimassaisista en ole tainnut nyt tutoja tallennella.
Kuvitelkaa nyt se fakta, että pitäisi 50 massaeliötä julkaista peräjälkeen tänne... No, suurin osa saanee omat artikkelinsa, mutta muutamien kanssa aion olla
laiska ja mielikuvitukseton systemaattinen ja tehdä seurueille omia yhteistekstejä. Näin esimerkiksi punaisen perheen kanssa - siinä on yksi naaras ja sen pentulauma (tosin ne taitavat olla jo aika kasvaneita), vallitsevana värinä punainen ja ainoa syy tyyppien tekemiselle yhtenäisyys ja rekvisiitaksi sopiminen. Ja koska olenhan mie materialisti.
Kimppaesittelyt oikeasti helpottavat elämää, sen olen todennut.
Olen myös tullut itseäni ärsyttävään päätökseen: Corpsepainter -lauma ei laajene. En yksinkertaisesti saa uusia tyyppejä aikaan, eikä homman hankaluus helpota asiaa pätkääkään. Itse paintteriproju ei kuitenkaan sippaa, koska teen valkopäärottia vaikka nukkien tai veistosten muodossa, jolloin kaikki on hallitumpaa. Kivoja ideoita yksilöiden varalle on niin pirusti, etten viitsi heittää tätä menemään.
Mutta eipämitä, ilmoitinpahan vaan että olen elossa eivätkä blogit ole kuolemassa. Inspiraation iskiessä on parempi pitää naama poissa koneelta, jotta näkee mitä käsillään tekee.
